Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonokuuloisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonokuuloisuus. Näytä kaikki tekstit

Elämää loman jälkeen


Perjantaina oli vielä loma. Heräsin ennen puolta päivää ja katsoin Netflixiä aamupalaa syödessäni. Valmistauduin myös seuraaviin treeneihin. Kävin ostamassa uimarin korvatulpat Koskarin Intersportista, ettei korviin menisi vettä uidessa. Tarvitsin niitä jo lauantaina, kun suuntasin Ylöjärvelle treeneihin. Korvatulpat heikensivät kuulemista ja toinen oli vaikea saada kunnolla paikoilleen. Niiden käyttö vaatii totuttelua. 

Valmentaja oli paikalla, kun menin altaille. Hän sanoi, että ui lähes 200 metriä alkuverraa. Sain uitua 150 metriä, se oli hyvä.

Treeneissä piti mennä 5×50 metriä perhosta ja 5×50 metriä seluria selkäsukelluksella. Selkäsukellus oli haastava, meni vettä nenään. Piti uida niin kovaa kuin jaksoi koko matkan. Jäi yksi 50 siitä tekemättä, koska ei ollut aikaa uida sitä, että ehtisin treenata loppuohjelmaa. 

Uitua tuli 1000 metriä, mutta aktiivisuusranneke sekoili. Se stoppasi ennen viimeistä loppuverrakierrosta. Se stoppaa aina välillä itsekseen, vaikka en tee mitään.

Venyttelyä ja lenkkeilyä

Sunnuntaina ei huvittanut lähteä uimaan. Nousin venyttelemään youtubevideoiden avulla. Venyttelin kaksi tuntia. Venyttely sujui oikein hyvin, vaikka osa liikkeistä oli vaikeita. 

Tein ruuan ja lähdin iltalenkille ruokailun jälkeen. Kävelin Kaupissa Niihaman Majalle ja sieltä kotiin Pappilan kautta. Se oli pitkä lenkki, yli 13 kilometriä. Kaupin metsässä oli vielä lunta maassa ja hiihtoladut.


Pyöräilykausi on alkanut jo. Mietin, et haluaisin aloittaa pyöräilyn. Muilla on jo pyörät pihalla. Minulla on vielä varastossa. En saa yksin pyörää ylös pihalle.

Kuulokojehuoltoa ja biljardia

Maanantaina ajatukset oli vielä lomalla, niin arkeen paluu on hankalaa. Lomalla oli kivaa. Tuli valvottua pitkään ja unirytmi on sekaisin. Aamulla oli varhain lähtö kuulokojehuoltoon kojeet hiomaan ja sieltä töihin. Vasemman korvan kuulolaitteen korvakappale painoi korvakäytävää, niin se piti hioa. Hyvin onnistui. Oikea kuulolaite jäi huoltoon, kun paristokotelo ei antanut merkkiääntä. 

Illalla kävelin Kaupin keilahallille Iltiksen bilisryhmään. Pelasin kavereita vastaan, mut hävisin kaikki pelit. Osuin kuitenkin palloihin. Yksi ohjaaja neuvoi vaikeissa kohdissa. Hän neuvoi, että aseta pallo sinne, missä oma pallo on ja lyö siitä pussiin. Tuntui kivalta, vaikka pelailun taito oli ruosteessa.

Uintia ja kavereita

Tiistaina oli kiire lähtö töihin, niin unohtui pyyhe kotiin. Huomasin sen vasta uimahallilla uinnin jälkeen. Ei auttanut muu, niin kuivasin itseni legginseihin. Uin lauantaina tehdyn treenin läpi ja treenasin lisäksi käsiä. Ranneke näytti 1575 metriä.


Uimahallilta menin Iltiksen porukan kanssa Nikaman saunalle viettämään iltaan. Kavereiden seura piristi. Pelasin kaveria vastaan 8 bool pallia, mut hävisin. 8 bool pall on nettipeli älykännykällä. Hauskaa oli pelata ja treenata pelin avulla. Osuin palloihin. Olen pelannut aiemminkin, mutta poistin sovelluksen päivityksien tieltä. Latasin sen nyt uudelleen. 

Iltikselle oli tullut uusia ihmisiä. Tutustuin yhteen uuteen kaveriin. Juteltiin Nikaman saunalta lähtiessä. Toisen kanssa tein sovinnon. Kävelin hakemaan vara-avaimia, koska aamulla hävisi kaulanauhasta sekä avaimet että avaimenperä. 

Salissa ja uimassa

Keskiviikko aamuna suuntasin iloisin mielin kalevan uimahallin kuntosalille. Kokeilin kävelylaitetta. Se oli minulle uusi. Tein viiden kilon käsipainoilla hauisliikkeitä. Venyttelin kunnolla loppuun. Ostin kahvin mukaan ja lähdin kävelemään bussipysäkille, kun oli kiire töihin. Tuntui rankalta käydä salilla ennen töitä.

Työpäivän jälkeen piti ostaa taas valmissalaatti ja lähteä treeneihin. Olin ajoissa altailla, niin ehdin uida 400 metriä alkuverraa ja 100 metriä sekaria. Treeneissä treenasin perhosta ja 100 metrin vaparia. Uinnit meni hyvin. Hapotti kyllä, kun valmentaja laittoi koville. Yritin muistaa valmentajan ohjeen: - Muista rytmitys myös perhosessa. 




Asioita korjattavana


Tiistaina piti viedä molemmat kuulokojeet huoltoon, kun oikeankin korvan laite lakkasi sitten toimimasta. Äiti varasi edellisenä iltana mulle ajan kuulokeskukseen vasemman kuulolaitteen korjaukseen. Ajan sai vasta viikon päähän. Laitteet saa nopeammin tarkastettavaksi, kun vie ne kuulokeskukseen ilman ajanvarausta. Huoltomies olisi paikalla torstaina. 

Piti käydä työpäivän jälkeen hakemassa kotoa vasemman korvan laite ja viedä molemmat kerralla. Nyt on pakko pärjätä ilman. Sain uudet kuulolaitteet pari vuotta sitten. Kotona olen yksin ilman niitä, ja nyt täytyy tottua olemaan ilman niitä muuallakin. Harmitti, kun ei kuule kunnolla. Kuulen kuitenkin metrin etäisyydeltä tai lähempää. Täytyy mennä toisten ihmisten lähelle tai pyytää puhumaan kovempaa. 

Kaikille turvallinen paikka

Menin käymään Olkkarissa kavereita moikkaamassa. Pelasin Yatsia muutamien kaverien kanssa. Menin lähemmäksi puhujia, niin pärjäsin hyvin ilman kojeita. Kuulin hyvin, kun pyysin puhumaan kovempaa. Sain kerran Yatsin. Mulla oli myös oma värityskirja mukana. Väritin värityskirjaani loppuajasta, kun muut katsoivat elokuvaa.  

Lähdin sieltä kaverin kanssa Iltalinjalle, kun halusin pyytää anteeksi edellisen kerran käytöstäni. Kerroin, et musta tuntuu pahalta, kun sanoin kavereille huonosti. Joskus on vaikea ymmärtää toisten sanomisia. Sanoin takaisin sen, mitä he olivat mulle sanoneet, koska se satutti mua. Silloin ei osaa oikein ajatella ja käyttäytyä, vaikka haluaisi ystävällisesti sanoa asioista. En ole yleensä käyttäytynyt niin huonosti. 

Kaverit eivät olleet Iltalinjalla. Tiedän, että kavereista tuntuu pahalta, ja musta itsestänikin tuntui pahalta. Juttelin ohjaajien kanssa, ja selvitin välit heidän kanssa. Sovin ohjaajien kanssa, että jos tällaista tapahtuu, niin kerron heti heille. Ohjaajat lupasivat, että seuraavan kerran jutellaan porukalla asiat selviksi, et kaikilla olis hyvä olla samassa paikassa. Jos ohjaajat puuttuisivat aina riitelyihin, olis turvallista kaikkien olla.