Joulutauolla talvilajien parissa

Joulun jälkeen oli vielä toinen viikko lepoa uintitreeneistä. Treenitauosta ja lahjaksi saaduista herkuista huolimatta oli mukava liikkua ulkona uimahalliin menoa odotellessa. Alppihiihtotreenit jäivät Tapaninpäivänä väliin, mutta omatoimiset treenit pitivät yllä tuntumaa rinteeseen.


Tiistaina oli paluu vähäksi aikaa arkeen. Työpäivä alkoi aamukahvitauolla. Oli vähän erilainen työpäivä.  Tein ekana pullohuoneen hommat. Sit autoin myymälässä kaurahiutalelavan viennissä varastosta myymälään, ja vein paperilavat lastauslaiturilta varastoon. 

Tulin kotiin suoraan töistä. Toin työpaikalta pukkarista loput lahjatavarani. Oli paljon makeisia. Tein vielä kotihommia, laitoin tiskikoneen ja pyykinpesukoneen päälle. Koneet pyörivät ja keräilin roskia lattioilta. Siistiin kotiin on kiva palata reissun jälkeen. 

Pieni liikunta saa palamaan arkeen. Aloin venytellä ja tehdä lihaskuntoa videoiden avulla. Liikkeet sujuivat hyvin. Osasin nyt paremmin liikkeet kuminauhan kanssa kuin aiemmin. Tein myös laskettelutreeneissä olleet venyttelyt. Ensi viikolla saa aloittaa jo kevyesti uimisen kahden viikon tauon jälkeen. 


Keskiviikkona aamulla ennen töihin lähtöä hain luistimet illaksi ja laskettelusukset torstaiksi valmiiksi varastosta eteiseen. Lähdin töihin iloisin mielin. Työpäivä oli taas kiireisempi, kun piti hakea ostoskärryjä ja -koreja paikoilleen. Tein pullohuoneen eri työtehtävät. Siistin hyllyjä ja hyllytin osan tavaroista. 

Työpäivän jälkeen menin kiireesti kotiin syömään ja lähdin uudestaan liikenteeseen. Menin tunniksi Sorsapuiston tekojääradalle. Tuntui kivalta päästä luistelemaan. Se aloittaisi talviharrastukset. Harjoittelin viimetalvisia luisteluoppeja. Harjoittelin jalkojen sivulle potkua luistellessa ja tein makkaroita ja pyörähdyksiä. Pysyin hyvin pystyssä. 

Luistelun jälkeen suuntasin kauppaan ostamaan välipaloja ja matkaeväitä. Tarvitsin välipaloja urheilupäiville ja matkaeväitä Lieksaan lähtöä varten. Kävelin sieltä reippaasti kotiin. Iltatouhut odottivat. Vaihdoin sänkyyn petivaatteet, ja pakkasin lasketteluvaatteet vaatekassiin.


Torstaina lähdin töihin vaatekassia reppuna kantaen ja suksipussia perässä vetäen. Matka tavaroiden kanssa sujui hyvin. 

Työpäivän jälkeen kävelin Vanhaa kirkkotietä pitkin bussipysäkille ja matkustin Mustavuoreen laskettelemaan. Laitoin jo työpaikan pukkarissa päälle uuden kerraston, jonka sain isältä joululahjaksi, ja fleecevaatteet. Pysyisin lämpimänä. Kerrasto oli lämpimämpi kuin edellinen. Vaihdoin monot ja kypärät Mustavuoren pukuhuoneessa. Söin vielä nopean välipalan, että jaksaisin treenata. 

Venyttelin ulkona viisi minuuttia ennen suksien jalkaan laittoa, ettei jalkoja ala rampata kesken urheilun. Hissillä oli vähän vaikeuksia. Piti pyytää työntekijöitä antamaan mulle vauhdikas ankkurihissi, kun en itse saanut sitä otettua. Pääsin laskettelemaan. Lumi oli pehmeää. Laskettelin ensin kolme vaparia. Sitten laskettelin leirin ja treenin ohjelmat, jotka piti tehdä ilman sauvoja, paitsi takaperin laskettelua en tehnyt. Oli pieniä laskettelijoita rinteessä, niin halusin varoa. 

Menin leirin ohjelmasta 1) kädet lanteilla laskemista peukalo taaksepäin, jolloin asento on edessä, 2) kädet polvissa, 3) vuoron perään käsi eteen ja toinen lantiolla, 4) molemmat kädet edessä leikkausasennossa rinteeseen. Leikkausasennossa kädet ovat suorana rinteiden sivuille päin. Pysyin pystyssä, löysin sisäisen rohkeuteni lasketella nopeammin ja silti varovasti. Piti varoa lapsia ja kiertää kauempaa rinnettä. Vauhtia sain kyllä rinteessä. Välillä otin sauvat taas mukaan alhaalta. 

Pääsin monojen vaihdon jälkeen lähtemään kotiin. Menin ensimmäisen kerran bussilla rinteiltä kotiin. Vaihdoin bussia matkalla, että pääsin kotipysäkille asti. Kotona vein monot ja sukset varastoon. Viikon urheilut oli tehty. Kaksi tuntia laskettelua sai ajatukset siirtymään lomaviikkoon. Pääsisin lapsuuden maisemiin mummin luo muutamaksi päiväksi rentoutumaan.





Joulun vietossa

Nautin parista lomapäivästä ja joulusta läheisten kanssa Pohjois-Savossa. Edessä oli perinteinen joulu yhdessä perheen kanssa.  


Ehdin torstaina töiden jälkeen ajoissa linja-autoasemalle odottamaan Onnibussia. Matka alkoi muutamaksi päiväksi isäni luokse. Ostin kahvin ja evästä mukaan. Matkalla kuuntelin äänikirjaa ja söin eväitä. Oli aika paljon matkustajia. Matka kesti neljä tuntia. Veljeni oli minua vastassa Kuopion Matkakeskuksella. Päästiin turvallisesti isän luo. Muutaman päivän miniloma alkoi. 

Kotona jännitti jo reissua edeltävänä päivänä joulun aloitus. Olin nukkunut huonosti. Perjantaina heräsin isän luona hyvillä mielin. Sain nukuttua paremmin. Lepo tekee hyvää urheilijalle. 

Jouluaskareet alkoivat ja tekemistä riitti. Porukka on iloisella mielellä. Käytin ensin veljeni kanssa koirat lenkillä tien päässä. Ulkona oli kylmää. Naapuritaloissa näkyi vähän joulua. 


Sisällä imuroin tornihuoneen, jossa nukun. Joulukuusi on koristeltu ja tehtiin jouluruokia. Olin apuna keittiössä. Pyörittelin veljeni kanssa lihapullia.

Oli myös lepoaikaa, jolloin neuloin mallineuletta ja luin kirjaa. Mallitilkku alkaa olla loppusuoralla.

Jouluaatton heräsin hyvin nukutun yön jälkeen. Lähdettiin joulukirkkoon. Näin joulukuusen ja seimessä Jeesus-vauvan. Se teki kirkosta jouluisen. Kirkon jälkeen pakkasin saunakassin ja lahjakassin illaksi aattoillan viettoon.

Syötiin myöhäinen lounas. Sen jälkeen porukka teki loput jouluruuat ja lämmittivät ala-saunan. Kävin saunassa ja avannossa. Se oli kylmää ja virkistävää. Vaihdoin siistit vaatteet illaksi. Veljeni otti minusta kuvan joulukuusen vieressä tonttulakki päässä.


Oli hyvää jouluruokaa tarjolla. Söin hyvin. Tykkään eniten kinkusta ja perunalaatikosta. Otin ruuan kanssa valkoviiniä. Oli myös herkullista jälkkäriä tarjolla, lakkapashaa sekä luumu-ja mustikkarahkaa. Valmentajan pyynnöstä en saa herkutella jouluna, koska sokerimakeiset eivät ole hyväksi urheilijalle. Vähän otin kuitenkin makeaa. 

Mukavin jouluperinne isän luona oli yhdessäolo ja lahjojen jakaminen. Joulupukki jakoi lahjat. Sain kivoja lahjoja, esim. hierontalaudan jaloille, uuden kerraston, kirjan ja muuta hyödyllistä. Kerrasto sopi hyvin päälleni. Se lämmittää ulkoillessa.

Sunnuntaina oli taas touhua ja vähän pakkailua. Kävin saunassa ja kaks kertaa nopeasti avannossa. Autoin pöydän kattamisessa, taittelin lautasliinoja. Illalla oli taas ruokaa tarjolla. Jaettiin loput lahjat niille, jotka tulivat vasta joulupäivänä. 


Kun on paljon porukkaa, oli kova hälinä ja puhe. Mul alkoi särkeä päätä, kun piti alkaa pelata uutta peliä. Alkoi olla jo myöhä. Aattona oli tullut valvottua pitkään. Väsytti jo liikaa, että meinasin nukahtaa sohvalle. Sain mennä jo nukkumaan, eikä ollut pakko pelata. 

Tapaninpäivänä käytin vielä veljeni kanssa koirat lenkillä. Sen jälkeen olin uudestaan ulkona ottamassa kuvia. Ulkoilun jälkeen pakkailin tavaroita kasseihin, sillä edessä oli kotiinlähtö ja töihin paluu kolmeksi päiväksi. 

Söin pikaruuan, jonka isä teki minulle. Sitten isä heitti minut Kuopioon, niin ehdin bussille ajoissa. Joululoma on ohi. Kotimatkalla pystyn lukemaan kirjaa ja välillä neulomaan mallitilkkua, kuunnellen äänikirjaa Runotyttö maineen polulla. Se rauhoittaa.




Rinnetreenit ja jouluvierailut

Nyt on kahden viikon tauko uimisesta. Tauko alkoi laskettelutreeneillä. Mutta joulu tulee. Oli aika toimia joulutonttuna ja viedä lahjoja läheisille.


Maanantaina työpäivä alkoi poikkeuksellisesti keskipäivällä. Ehdin töihin ajoissa. Mukana oli tavallista enemmän kannettavaa. Laskettelutreenit alkaisivat työpäivän jälkeen. Piti ottaa laskettelusukset mukaan. 

Töissä on nyt joulun aikaan kiireistä. On paljon asiakkaita. Piti auttaa kassatyöntekijöitä hakemaan ostoskärryjä ja -koreja. Tykkään auttaa muita työtovereita. Ehdin tehdä erilaisia töitä, mutta pullonpalautuskoneen puhdistus jäi tekemättä

Työpäivän jälkeen lähdin kaupan kautta. Ostin pari banaania mukaan ja lähdin kävelemään bussipysäkille. 
Oli vähän matkaa kävellä sinne. Pääsin Mustavuoren lähelle bussilla. 

Talven ensimmäiset treenit Mustavuoressa

Ensimmäiseksi piti maksaa varattu laskettelukausikortti Mustavuoreen. Pääsen sen kanssa jatkossa suoraan mäkeen. Pääsee enemmän laskettelemaan, kun ei tarvitse aina maksaa.

Treenit alkoivat venyttelyillä. Muisteltiin vanhoja, viime vuoden talvena tehtyjä venyttelyjä. Sit päästiin rinteisiin. Ensin oli pari vaparia omaan tahtiin. Sit harjoiteltiin takaperin laskettelua perherinteessä. Oli apua, että sitä harjoiteltiin jo leirillä. Hyvin se meni nytkin, kun muistelin ohjeita takaperin menosta.

Mustavuoren rinteet.

Lisäksi laskettiin ilman sauvoja eri tavoin: mentiin kädet lanteilla, kädet suoraan eteen, sit vuoron perään toinen käsi lanteilla ja toinen edessä. Tavoitteena oli saada lantion asento hyväksi. Voin treenata näitä, kun itse käyn laskettelemassa. Ne olivat vanhoja oppeja keväästä. Hyvä oli harjoitella niitäkin. Sit oli viimeiset vaparilaskut ja venyttelyt. 

Pääsin kotiin laskettelukaverin isän kyydillä. Kotona aloin valmistautua jouluun paketoimalla lahjoja. 

Jouluinen piipahdus sukulaisten luo

Tiistaiaamuna piti käydä ennen töihin menoa äidin työpaikalla hakemassa lahjakassi ja viedä Lieksaan menevät lahjat sinne. Työpäivän jälkeen piti ostaa isän luo menevät lahjat. Ei ollut vaikeaa valita, kun sielläkin tykätään makeasta. 

Ostosten jälkeen menin kirjastolle hakemaan varatun kirjan, josta olin edellispäivänä laittanut sähköpostia sinne. Sitten suuntasin setäni luo käymään. Näin samalla serkkuni porukan. Sain päivällistä ja kuumaa kaakaota. Pelasin serkun tyttöjen, miehen ja pojan kanssa Ristiseiskaa. Vierailu sukulaisten luona on iloinen asia. Lähdin vielä viemään toiseen paikkaan eli toisen serkun porukalle lahjakassia. 

Keskiviikkona kävin aamulla kuulokojehuollossa hoitamassa kuulokojeen korvakappaleen hiomisen. 
Kuulokojeen korvakappale painoi korvaan niin, että sattui.
Paluumatkalla kotiin kävellessä juttelin kaveritoiminnan työtekijän kanssa puhelimessa. Juttelimme kaveritoiminnasta: miten se on sujunut Best Buddies kaverin kanssa.


Ehdin aamukahvin juotiin ja paketoida vielä muutamat lahjat sekä laittaa tiskikoneen päälle. Alkaa se jouluilokin löytyä, kun iloisia asioita miettii. Sitten töihin. 

Oli tavallista kiireisempi työpäivä, piti taas auttaa kassatyöntekijöitä hakemaan ostoskärryjä ja -koreja. Ehdin tehdä omatkin työtehtävät. Työpäivän jälkeen lähdin vielä enon luona käymään ja viemään lahjakassin. Lähdin kahvinjuonnin jälkeen kotiin, koska piti paketoida pari lahjaa vielä ennen kuin alkaisin pakata matkalaukkua ja tekemisreppuani.

Torstaina aamulla piti pakata tekemisreppu ja matkalaukku sekä eväskassi valmiiksi. Töiden jälkeen olis aika vaihtaa maisemaa jouluksi. Pidin tonttulakkia päässäni töissä. Tein omat hommani, hain ostoskärryjä ja -koreja välillä kassatyöntekijöitä auttaessa. Autoin työpaikkaohjaajaa vaihtamaan pari elintarvikelavaa myymälässä. Sain lahjakassit, joista jätin osan pukuhuoneen kaappini odottamaan joulun jälkeistä aikaa. Lähden suoraan joulun viettoon. Lahjakassit eivät mahtuneet matkatavaroihin. 





Lyhyen radan SM-uinnit Vaasassa

Torstaina koitti syksyn kohokohta: kisamatka Vaasaan. Edessä oli neljä päivää täysihoitoa uinnin parissa. Reissu maksoi saman mitä syyskauden treenit, mutta oli sen arvoinen. Vaasasta palasi monta kokemusta rikkaampi uimari.

TaTU:n jengi lähdössä lyhyen radan SM-uinteihin. Kuva: TaTU:n Facebook 

Keskiviikkona alkoi kisamatka kohti Vaasaa. Aamulla piti pakata loput tavarat matkalaukkuun. Vähän jännitin lähtöä. Kisalajit jännitti ja uuteen paikkaan lähtö. Tiskasin odotellessa, ja järjestelin askartelutavaroita sarjaa katsoessa. Söin vielä lounaan ennen lähtöä. Katsoin, ettei valot jäänyt päälle. Lähdin roskien viennin kautta kävelemään kohti Kalevan uimahallia.

Yksi uintikaveri ja valmentaja tulivat samalla bussilla. Bussissa oli muitakin TaTUn uimareita. Kukaan heistä ei ollut tuttu. Lähtijöitä oli paljon, mutta bussi ei ollut täynnä. Toiminnanjohtaja otti porukasta kuvan ennen bussiin nousua. Matkalla kuuntelin musaa ja äänikirjaa Ellibsin kautta. Nukuin vielä vähän ja söin välipalaa. 

Välillä pysähdyttiin, ja osa kävi ostamassa evästä. Sitten ajettiin Vaasaan. Jäätiin bussin kyydistä uimahallin edessä pois. Päästiin uimaan verravauhdilla kisalajit. 

Lyhyen radan SM-uintien näyttämö

Uusi halli ja uudet altaat. 

Uitiin verra-altaassa. Se oli 25 metrin allas. Se oli erilainen kuin kotiallas, vähän kapeampi. Uimareita oli paljon, mutta hyvin mahtui verraamaan. Parauimarit saivat omat verraradat. Tuntui vähän erilaiselta uida uudessa altaassa. Verra-altaan päädyssä piti uida kaverin kaa vuoron perään verraa, ettei tuu kolareita. Tuntui hyvältä. Lihakset aukesivat jaloissa. Uin 350 metriä, kaikki 50 metrin lajit läpi. 

Uimisen jälkeen sai syödä ja suunnata hotellille majoittumaan. Päivällinen saatiin uimahallin kahviossa. Hallilta lähtiessä piti tilata taksi. Matka olis ollut puolitoista kilometriä, jonka olisi voinu kävellä, mutta uintikaveri ja valmentaja eivät jaksaneet kävellä ruokailun jälkeen hotellille. Tilattiin taksi. Se vei väärälle hotellille. Taksikuski kuuli väärin hotellin nimen, siksi suunnistus oikealle hotellille meni 100 metriä pieleen, nauratti kyllä. Asia järjestyi lopulta. 

Sain yhden hengen huoneen parisängyllä. Pääsin yksin nukkumaan ja purkamaan kamoja. Sain omaa rauhaa. 

Torstaina oli ensimmäinen kisa

Torstaina aamupäivän sai levätä, ja katsoin leffaa telkkarista. Iltapäivällä Tatun parakilparyhmäläiset lähtivät kävelemään uimahallille lounaan syöntiin ja minä valmistauduin ensimmäisen lajini uintiin. Uisin 50 metriä selkää. 

Pääsin treenaamaan kisa-altaaseen, joka oli puolitettu kahtia. Uin toiselle puolella selkää. Verrasin ennen kisaa 200 metriä. Sen jälkeen mentiin katsomoon. Uin verrassa suoraan kisauikkari päällä. En olisi ehtinyt vaihtaa verrauikkareista kisauikkariin. Ihan hyvältä tuntui uida kisauimapuku päällä verrakin. Kisatunnelma oli kova, kun muut tsemppasivat kavereitaan. 

Kisa-altaan reunalla

Valmentaja kulki mun kanssa keräilyyn ja tuli korokkeelle saakka. Vähän jännitti, ei paljoa. Pääsin altaaseen, ja valmentaja antoi kosketuslähdön. Lähtötilanne tuntui hyvältä. Selkäuinti meni hyvin. Aika parani edelliseen aikaan verrattuna. Sain uuden ennätyksen. Olin tyytyväinen.

Päästiin päivällisen syöntiin. Sen jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin hotellille. Oli aika rauhoittua. Laitoin uintikamat kuivumaan, ja söin pienen iltapalan, ettei tekemäni sämpylät mene pilalle. Katsoin telkkaria vähän aikaa ja neuloin mallineuletta vähän. Kuuntelin äänikirjaa Ellibsin kautta.

Kahden lajin perjantai

Perjantaina sai levätä aamupäivän. Toinen kisapäivä alkoi iltapäivästä. Tuntui ihan hyvältä. Tunnelma oli korkealla. Alkuverrasin vähän ennen 100 metrin vaparia. Lähtötilanteessa tuntui ihan hyvältä, jännitys oli hävinnyt. Uinnissa meni kiihdytykset ja vikan vinstan uinti vauhdilla. Aika parani vähäsen.  

Seuraavana oli rinta. Ennen sitä sain verrata 50 metriä kevyesti. Tuntui jännittävältä uida kaksi lähtöä samassa jaksossa. Rinnassa vartalon rytmitys ei ollut kunnossa. Sitä ei oltu ehditty harjoitella treeneissä. Rinnassa tuli huonompi aika kuin edellisen kisan tulos. Mutta hyvä aika oli silti. 

TaTU:n parauimareiden edustus Vaasan kisoissa

Lauantaina mulla alkoi kisalaji jo heti aamulla. Ei ollut paljon lepoaikaa. Kävelin valmentajan kanssa hallille. Ehdin verraamaan ja venyttelemään. Ehdin tehdä nopeasti hitaan uinnin. Piti uida verravauhtia hiljempaa. Odoteltiin lähtöä kokoontumisten lähellä. Tunnelma oli edelleen hyvä.  

Mulla meni starttilähtö, käännökset ja maaliintulo ihan hyvin. Osasin vauhdittaa kaikki 50 metriset, että jaksoin koko matkan. En päässyt aiempaan aikaani, mutta ei aika ollut huono. Olen tyytyväinen et tein kiihdytykset ja lujan uinnin maalipäähän hyvin. Uinnista näki, mitä piti parantaa. Pitää vaan olla enemmän vauhtia käsissä ja uida lujempaa. Oman uinnin jälkeen jännitin kaverien 50 metrin uintia. 


Sunnuntaina mulla oli viimeinen kisalaji iltajaksossa. Sain nukkua vähän pidempää. Olen nukkunut hyvin kisareissussa ja saanut levättyä riittävästi.

Kun kaikki tavarat oli pakattu ennen puolta päivää, lähin kävelemään hallille. Pääsin pukkariin vaihtamaan toiset vaatteet, ja sen jälkeen söin lounaan valmentajan ja uintikaverin kanssa. Meillä oli viisi tuntia aikaa odotella kisoja. Oltiin aulassa, missä sain ladattua kännykkää ja varavirtalähdettä. Juteltiin ensi vuoden treenisuunnitelmista.

Verrasin alkuun 2×50 vu ja otin pari piikkiä lyhyesti. Verryttelyn jälkeen tuntui han hyvältä. Tällä kertaa söin pientä välipalaa ja join vettä ennen verraa ja verran jälkeen. Jaksoin paljon paremmin kun edellisinä kisapäivinä.

Viimeisen lajin lähdössä

50 metrin vaparissa aika parani todella hyvin. Lähtö sekä käännös sujuivat hyvin. Reaktioaika oli hyvä. Ei jännittänyt. Viimeiset voimat menivät siihen. Olin tyytyväinen. Kisan jälkeen sai loppuverrata omavalintaisen lajin. Verrasin 100 metrin selkää. 

Lähdin pesulle ja syömään. Palautin rannekkeeni joukkuejohtajalle vikana, ja hän palautti sen kisatoimistoon. Sitten kotimatkalle. Oli kivaa päästä muualle kisaamaan muiden Tatulaisten kanssa. Parasta oli uusien ennätysten saanti ja kokemus kisalajeista, jotka uin Vaasan SM-kisoissa. 












Kisat ja joulu lähestyvät

Ilmassa on kisajännitystä. Keskiviikkona on lähtö kisareissulle. Alkuviikon jouluiset puuhat ja kaverien tapaaminen helpottivat odotusta.


Tänä vuonna 
en ehtinyt tehdä joululahjoja sukulaisille. Maanantaina lähin työpäivän jälkeen kaupan kautta. Ostin osan joululahjoista, ja mietin, että kotonakin on valmiiksi tavaroita, joita voisi antaa lahjaksi. Osa tykkää makeasta, ne oli helppo valita.

Menin uimahallille uimaan kisalajit verravauhdilla läpi. Valmentaja sanoi, ettei saa uida kovaa ennen kisoja. Uin yhteensä 1000 metriä. Meni vain tunti , kun sain treenin tehtyä. Uin kaikki lajit treenaten käännöksiä. Kävin läpi potkuja ja käsivetoja. En tehnyt muita harjoituksia.

Treenien jälkeen kävelin kotiin, koska piti saada joulukuoressa olevat joulukortit postiin. Löysin postilaatikon läheltä kotia. Laitoin sukulaisille joulukortit, koska se ilahduttaa heitä.

Kotiin tultuani soitin isälle ja mummille, koska lippujen osto piti hoitaa jouluksi ja uudeksi vuodeksi.  Lähden jouluksi vaihteeksi isän luo. Ostin Onnibussiliput isälle ja takaisin kotiin. Sen jälkeen tulen vielä kolmeksi päivää töihin ja lähen sitten uudeksi vuodeksi Lieksaan mummin luo. Odotan reissuja hyvällä mielellä. 

Kavereita tapaamassa 

Tiistaina lähin työpäivän jälkeen käymään työllistymiskeskuksella joulupuurolla. Se oli kaikille työllistymiskeskuksen asiakkaille tarkoitettu tilaisuus. Meille tarjottiin jouluriisipuuroa ja kahvia. Näin kavereita, jotka olivat eri työpaikassa. Juteltiin työkuvioista ja joululomasuunnitelmista. 

Suuntasin puuron ja juttelun jälkeen ratikalla Tullille. Olin sopinut yhden urheilukaverin kaa näkemisen ja peli-illan. Kaverini käy samoilla Special Olympics leireillä kuin minä. Hän harrastaa lumikenkäilyä, yleisurheilua ja triathonia. Pelattiin Skipboa, juteltiin ja sain teetä lämmikkeeksi. Skipbo on korttipeli. Se oli mulle jo ennestään tuttu. Mummi ja ukki tykkäsivät pelata sitä.

Ehdin vielä nopeasti kauppaan ostamaan kisaeväitä mukaan Vaasaan uintikisoihin. Kotiin päästyäni aloin pakata kasseja. Vähän on kisajännitystä ilmassa: Uuteen paikkaan kisaamaan lähtö ensimmäistä kertaa TaTUn parakilparyhmän uintikavereiden ja valmentajan kanssa. Toivon, et on mukava kokemus. 


Special Olympics Lumilajileirillä

Talvikausi on avattu lumilajileirillä. Uintikaverien suunnatessa Pikkujoulu-uintikisoihin, oli Tinjalla toisen päälajin ensimmäinen leiri. Alppihiihtotreenit olivat mukava irtiotto rutiineihin. Pian pääsee treenaamaan lumisille rinteille kerran viikossa.

Laajavuori oli jo avannut kauden.

Perjantaiaamuna tuli uusi asumisen ohjaaja, kun oma ohjaaja ei päässyt. Oli taas ihan uusi, jota en ollut ennen tavannut. Tutustuin häneen ja juteltiin siitä, mitä mä teen yleensä ohjaajien kanssa kotikäynnillä. 

Kotikäynnin jälkeen ei ollut aikaa tehdä ruokaa. Piti ehtiä Laajavuoreen hyvissä ajoin. Söin valmisruuan ja riensin bussille. Suuntana oli Jyväskylä. Tuntui ihan kivalta lähteä ensimmäisen kerran pitkään aikaan laskettelemaan. Odotuksina mul oli nähdä kavereita ja oppia uusia asioita laskettelurinteissä. 

Junamatka meni neuloen harjoitusmallineuletta. Neulon sitä pipon ja kaulahuivin malliksi, et tiedän miten paljon silmukoita tarvii. Veljeni saattoi minut bussilla Jyväskylän asemalta Laajavuoreen, jossa olisi Special Olympics lumilajileiri. 

Laajavuoressa tuli ongelmia sisälle pääsyn kanssa. Olin etuajassa ja ovet olivat lukossa. Menin toiselle ovelle. Takaovelta löytyi lapusta numero, johon voi soittaa. Äiti hoiti asian, ja henkilökunnan jäsen tuli päästämään minut sisään. Pääsin majoittumaan ja vaihtamaan vaatteita. 

Se oli neljän hengen huone. Valitsin huoneesta ikkunan lähellä olevan sängyn, josta näkisi ulos. Kulutin aikaa kännykkää selaten ja vähän leväten. Lopulta kaverit saapuivat. Majoituin Saimin, Ainon ja Sinin kanssa. Saimi ja Aino olivat tuttuja ennalta, Sini oli uusi tuttavuus.

Lasketteluasentojen harjoittelua

Alppihiihtäjiä oli tullut 17 henkilöä. Iltatreenit alkoi venyttelyllä ja tutustumalla uusiin alppihiihtäjiin. Jokainen esitteli itsensä ja näytti jonkun venyttelyliikkeen. Minä näytin miten jalat venytetään suorana eteen.

Treenit olivat aloitusrinteessä. Opeteltiin neljä eri tapaa lasketteluasennon löytämiseksi: kädet selän takana, kädet polvissa, kädet lantiolla peukalo eteenpäin ja taaksepäin. Se, onko peukalo eteen vai taakse lantiolla vaikuttaa asentoon. Kädet taaksepäin peukalo edessä saa vartalon taipumaan paremmin eteenpäin ja kädet edessäpäin peukalo taaksepäin lantio kallistuu taaksepäin. 

Lasketteluasennon pitää olla hyvä. Lasketellessa vartalon pitää kääntyä puolelta toiselle. Silloin tasapaino pysyy paremmin, eikä kaadu. Harjoittelu sujui hyvin, kun kuuntelin valmentajien ohjeita ja keskityin vartalon asentoon. 

Harjoiteltiin myös jarrutusasentoa eli suksien laittoa a-asentoon. Suksien kärjet osoittivat toisiaan ja mentiin auramalla. Aura-asento oli aluksi vaikea. En saanut suksia kääntymään aura-asentoon. Kuuntelin ohjeita, ja tein niiden mukaan. Viimeisenä oli vapaavalintainen laskettelu alas.

Ahkera pyöräilijä tutustui fatbikeen.

Lauantaina meidät jaettiin lasketteluohjaajien tekemiin ryhmiin. Oltiin aamu- ja iltapäivä samoissa ryhmissä. Päivä alkoi lastenrinteessä lasketteluasentoa harjoittelen. Asentoa harjoiteltiin ennen laskettelua mäen päällä. Sitten laskettiin asennon pysymisen takia ilman sauvoja. Lasketteluasento löytyi ja tuntui hyvältä. Se pysyi helposti. 

Lounaan jälkeen kokeilimme fatbikea. Valmentaja auttoi minua säätämään pyörän satulan oikein, kun olin säätänyt sen liian korkealle. Pääsin liikkeelle ja pyöräiltiin. Pyöräilimme tien vasemmassa laidassa ylös mäkeä ja takaisin alas. Maisemat olivat talvisia. Lunta oli puissa ja maassa. Se näytti kivalta. 

Fatbikellä ajaminen tuntui kivalta. Sain vaihdettua pyörän vaihdetta pienemmälle ja isommalle. Se oli erilaista kuin omalla pyörällä. Fatbike oli sähköavusteinen pyörä, ja sillä oli lopulta helppoa ajaa. 

Lantio kääntyy varpaita kääntämällä

Illalla mentiin vielä rinteisiin. Aloitettiin lasten rinteestä ilman sauvoja aamuharjoituksia läpi käyden. 
Illan kerta oli helpompi kun aamun. Nyt aamun harjoitukset sujuivat paremmin.

Sauvojen kanssa mentiin isompaan rinteeseen, jossa löysin sisäisen rohkeuteni, ja onnistuin kääntämään lantiota niin, et pääsin vähän vauhdilla laskettelemaan alaspäin. Aiemmin mulla ei lantio kääntynyt niin hyvin, vaan jäi vähän pystyyn. Nyt löysin asennon oikein. Piti vaan kääntää varpaasta jalkaa käännöksessä, niin vartalon kierto onnistuiLaskettelu tuntui todella mukavalta. Vauhti ei pelottanut yhtään. 

Päivällisen jälkeen oli lihaskuntoa. Se teki hyvää lihaksille ja aukaisi jumipaikkoja. Teimme tasapainoa yhdellä jalalla, venytystä varpaat seinää vasten ja sitten tennispalloa pyöritettiin jalan alla niin, että se hieroi jalkapohjia.

Iltapalan jälkeen pääsin saunaan, jossa sain rentoutua. Naiset lähtivät laskettelukaverin äidin kanssa saunaan porukalla. Päivä oli erinomaisen kiva. 

Alppihiihtäjät talvilajileirillä. Kuva: Special Olympics Finland

Sunnuntaina oli leirin vikat laskettelutreenit rinteissä. Me oltiin samoissa ryhmissä, mihin lauantaina porukat jaettiin. Päästiin harjoittelemaan lastenrinteessä takaperin laskettelua, joka oli uusi asia mulle. Kasvot ja varpaat oli kohti ylärinnettä piti kääntää painoa puolelta toiselle vuoronperään. Sukset olivat alussa yhdessä mut kääntyessä ne pitää aueta sinne suuntaan, minne painolla mennään. Paino vasemmalla jalalla vasemmalle ja oikealla oikeaan suuntaan.  

Tuntui hauskalta kokeilla sitä. Mutta aluksi oli vaikeaa lasketella takaperin, koska oli vaikea löytää asento takaperin. Se sujui lopulta hyvin. Sitten siirryttiin ison rinteen keskiosaan laskemaan rata omalla vauhdilla alas. Radan laskettelu muovitöksien välistä onnistui hyvin. Treenit loppuivat siihen.

Lopuksi otettiin ryhmäkuva kaikista. Päästiin pakkailemaan ja syömään. Sain uusia lasketteluoppeja, joista on hyvä jatkaa. Seuraavat Special Olympics -treenit on keväällä Tahkolla. Mutta pian pääsee treenaamaan Mustavuoressa. Ensimmäiset Tampereen Slalomseuran laskettelutreenit ovat jouluviikolla. Kuulin leirillä laskettelukaverin äidiltä, että silloin saa myös tilatut kausikortit rinteeseen.


Vielä jaksaa treenata

Treenaus kohti lyhyen radan SM-kisoja jatkuu. TaTUlaiset lähtevät sinne yhteiskyydillä, parauimarit muiden mukana. Sitä ennen on kuitenkin vielä piipahdus talviurheilun parissa.


Keskiviikkona suuntasin pitkästä aikaa Tesoman uimahallille. Kävin viimeksi kesällä muutamia kertoja siellä uimassa. Liian pitkä aika viime käynnistä. Hallissa oli vaihtunut erityisuimarikortin leimaustapa ja pääsy kaappeihin. Kortilla ei päässyt enää suoraan pukuhuoneisiin. Piti leimata ensin kortti kassalla lukijaan ja leimata myös ranneke, niin pääsi pukkariin, jossa oli rannekkeella suljettavat pukukaapit. Ei ollut enää avainkaappeja.

Pääsin uimaan reippaasti kisalajit läpi kisoja ajattelen. Uin myös syksyn leirin treenistä 100 metriä rintaa, 100 metriä selkää ja 100 metriä vaparia. Niissä menin aina 50 metriä potkuja ja 50 metriä uiden. Keskityin rintauinnissa edelleen enemmän potkuihin. Yhteensä ehdin uida 2300 metriä. Olin iloisella päällä. 

Kävelin hallilta päiväkahvin kanssa työpaikalle. Työpäivä oli kiireinen ostoskorien ja -kärryjen haussa. Tein erilaisia työtehtäviä. Autoin muun muassa työpaikkaohjaajaa viemään täyden kahvilavan etumyymälään. 

Kahdesti Pyynikin hallille

Töiden jälkeen ostin koottavan salaatin ja Jouluruusuja tarinalehden. Lähdin Pyynikin uimahallille TaTUn treeneihin. Pukkarissa söin välipalan, että jaksoin treenata. 

Venyttelin altaan reunalla. Olin ainoa, joka tuli treeneihin. Valmentajan kanssa hiottiin mun rintauinti kuntoon. Katsottiin potkut oikein, ettei tule enää kisoissa jalkaterien sisäänpäin kääntymisiä. Harjoittelin starttilähdöllä kaikki 50 metriset kisalajini. Yksin sai keskittyä paremmin tekniikkaan uimisen ohessa ja sain tekniikat kohdilleen. Uin yhteensä 650 metriä. Aamun ja illan treeneistä tuli 2950 metriä.

Myös torstaina menin työpäivän jälkeen Pyynikin uimahallille uimaan. Sain uitua kisalajit läpi nopeasti ja kevyesti. Harjoittelin vajaan tunnin niin kovaa kuin jaksoin. Matkaa tuli yhteensä 1075 metriä. Keskityin selässä ja vaparissa käsivetojen nopeuteen ja rinnassa potkuihin. Käännöksiin kiinnitin kanssa huomiota. 

Tavarat kasaan

Uimahallilta matkustin ratikalla hakemaan äidin työpaikalta kestokassin, jossa oli tavaroitani. Äiti otti sen keskiviikkona töihin, ettei mun tarvinnut kantaa sitä paikasta toiseen. Mulla oli mukana jo treenireppu ja vaatekassi. Päätimme, että haen kestokassin toisena päivänä, koska keskiviikkona oli työpäivä ja kahdet treenit.

Toin tavarat kotiin ja lepäsin. Myöhemmin aloin pakata. Otin leirille tarvittavat tavarat valmiiksi. Viikonloppuna on Special Olympics talvilajileiri. Pääsen Laajavuoressa jo rinteeseen ja näen kavereita. 
Lähden leirille urheilemaan ja pitämään hauskaa kavereiden kanssa. Tuntuu kivalta lähteä leirille. 
Haluan oppia uusia juttuja rinteessä valmentajilta.



Kohti jouluista itsenäisyyspäivää



Melkein perusmaanantai

Aamulla pakkailin loput tavarat mukaan, kun lähtisin äidin luo suoraan hallilta itsenäisyyspäivän viettoon. Otin mukaan askartelutarvikkeita sekä sokerikuorrutteita ja strösseleitä. Tekisin valmiiksi joulukortit sukulaisille ja ajattelin, että koristeltaisiin pipareita. Otin mukaan myös tekemäni joulutortut. 

Töissä oli erilainen työpäivä. Piti tehdä kahden ihmisen työt pullohuoneessa alkupäivästä, koska työparilla oli muuta menoa. Tein sen mitä työlistaan oli kirjattu ja mitä pullohuoneessa piti tehdä. Sen lisäksi vein omatoimisesti lavan jouluisia muovikasseja varastosta pullohuoneeseen. Siistin myös hyllyjä ja siivosin juomaosastolat tyhjiä pahvi-ja muovipakkauksia. Työpäivä oli kiireinen. Oli paljon eri töitä.

Työpäivän jälkeen suuntasin Pyynikin uimahallille. Söin ekana pukkarissa pienen välipalan, että jaksan paremmin uida. Uin yhteensä 2275 metriä. Uin lauantain treenin kukaan kisalajit ja menin rintauinnin potkut laudalla keskittyen vasemman jalan kääntymiseen. Harjoittelin myös selkäuinnin ja vaparin käsivetoja. Uin yhden kerran 50 perhosen. Se oli hankalaa. Potkut menee hyvin, mutta perhonen vaikeutuu, kun ottaa käsivedot. Olkapäistä ei meinaa kääntyä. 

Kun lähdin altaasta, vasen jalkaa ramppasi. En ollut juonut riittävästi nestettä. Jouduin vähän aikaa istumaan altaan reunalle. 

Hämeenlinnaan asemalta kävelin äidin luo viemään tavarat. Lähdettiin suoraan käymään kävellen kaupassa ruokaostoksilla. Tuli samalla tehtyä pieni iltalenkki. Laitoin uintikamat kuivumaan. Äiti teki ruuan ja syötiin.



Jouluisia puuhia

Tiistaina katsottiin jouluisia elokuvia ja askarreltiin joulukortteja. Tein erilaisia kivoja kortteja. Olin tehnyt valmiiksi malleja, joiden avulla piirsin korttipohjiin kuvia. Liimasin askartelukuvia piirtämiini joulukuvioihin. Annoin niiden kuivua parin painavan kirjan alla, ja koristelin koristelugeelillä joulukuvioiden ääriviivat. Osan kuvista tein askartelupapereista.

Laitettiin äidin parvekkeelle jouluvalot, ja käytiin pienellä lenkillä lumisateessa. Lenkillä oli kiva käydä kaverin kanssa. Se piristi mieltä mukavasti. Meitä ei lumisade haitannut. Minua vähän nauratti, ja olin iloinen. Talvella pääsee esimerkiksi laskettelemaan ja hiihtämään.  

Lenkin jälkeen koristeltiin pipareita tuomillani strösseleillä ja sokerikuorruteilla. Tuli herkullisen näköisiä. Sokerikuorrutteet piti olla hetken lämpimässä vedessä, niin niistä sai paremmin puristettua. Tällä kertaa pipareista tuli erilaisia kuin lauantaina.

Tehtiin myös piparipopcornit. Piparipopcorneissa popcornien päälle tuli kuorrutetta, jossa oli piparimaustetta ja fariinisokeria. Ne tekivät popcorneista jouluisia. Löysin ohjeen k-marketin sivuilta. Halusin kokeilla tehdä niitä yhdessä äidin kanssa. Yksin en ala tekemään kattilapopcorneja. Se on niin isotöistä, ja siinä voi polttaa itsensä. Herkkujen lisäksi tarjolla oli vähän jouluista ruokaa eli peruna- ja bataattilaatikkoa ja kalaa. 

Illalla tein äidin käsipainolla hetken lihaskuntoa, ja harjoittelin kuivana rintauinninpotkuja. Kokeilin myös pyörittää vaparin ja selän käsivetoja nopeammin eteen ja taaksepäin. Harjoitukset auttavat uimiseen, ja nostavat vähitellen voimaa.


Ilmassa on joulun tuntua

Elämä ei ole pelkkää treenausta. SM-kisojen lisäksi joulu tekee tuloaan. Joulukortit ja -lahjat ovat jo mielessä. Pikkujoulu ja joulutori loivat joulutunnelmaa. Joulupiparien ja -torttujen leipominen toi jouluisen tuoksun. 

Valopallo joulutorilla
Torstai oli lepopäivä

Herätyskello soi kello 6. Heräsin reippaasti herätyskellon soidessa ja tein aamutoimet. Söin aamupalan vasta työpaikalla ennen työtehtävien alkua. 

Työpäivän jälkeen vein äidille vara-avaimen takaisin. Kävelin Takojankadulle naistenryhmän pikkujouluihin. Pikkujouluissa oli jouluista, kuunneltiin joulumusaa. Näin kavereita. Syötiin herkkuja, juteltiin ja pelattiin joulubingoa. Se oli mukavaa. Joulun jälkeen siirryn luontoryhmästä naistenryhmään. En ehdi enää luontoryhmään, kun minulla on silloin työvuoro.

Illalla tein lohkoperunoita, paistoin lihat sekä wokkivihannekset ja siivosin keittiötä. Ruoka maistui herkulliselta. Sen jälkeen venyttelin vähän ja olin äidin kanssa videopuhelussa. Harjoittelin hetken rintauinnin potkuja.


Perjantaina kävelin Kalevan uimahallille jo aamupalan jälkeen. Ehdin hyvin uimaan. Harjoittelin taas rintauinnin potkuja, ja uin leirin treeniä. Treenaan kisoja varten ja yritän vähän nostaa kuntoa. Uin yhteensä 2025 metriä

Kotikäynti oli poikkeuksellisesti iltapäivästä. Ohjaaja ei päässyt aamulla autolla, joten sovittiin käynti iltapäiväksi. Omassa pihassa ei ole pahvinkeräysastiaa. Siksi vein ohjaajan kanssa pahvit Prismalle pahvinkeräykseen. Sitten ajettiin Pyynikin näköalatornille kahville. Katseltiin talvisia maisemia ja juteltiin. Ohjaaja heitti minut kotiin. Vuorossa oli toinen rauhallinen ilta.

Lauantaina olin ajoissa Tatu:n uintitreeneissä ja ehdin uida 200 alkuverraa. Treeneissä harjoiteltiin kisalajit ja starttihypyt. Uimme kiihdyttäen 100 metriset selkä ja vapari sekä piikkeinä rinta ja vapari. Treenit oli kovat. Uitua tuli 825 metriä.


Treenien jälkeen oli kiire kotiin, sillä saisin vieraita. Napasin kahvin mukaan kahviosta. Kotipihaan päästyäni hain postin. Veljeni ja hänen tyttöystävänsä tulivat juuri samaan aikaan pihaan. Kello oli jo paljon. Meillä oli nälkä, ja mulla oli perjantailta ruoka valmiina.

Syönnin jälkeen laitoin uintikamat kuivumaan. Sen jälkeen lähdettiin keskustaan joulutoria kiertämään. Joulutori oli ihan jouluisen tuntuinen: siellä oli jouluvalot, koristeet, herkut ja musiikkia. Tykkäsin joulukoristeista. Mukavinta oli vaan katsella mitä joulutorilla myytiin. Torilla juotiin glögit ja syötiin munkit. 

Samalla reissulla ostin uuden kuramaton, ja käytiin pelikaupassa. Ostin jo yhden lahjan. Myöhemmin kierrettiin muumivalogallerian reitti. Se oli ihan mukava. Oli ihana nähdä se pimeällä, kun tuli valogalleria teokset paremmin näkyviin. Osa nähtiin ja osaa ei löytynyt. Lumihevosen kuva oli paras, minkä näin.


Illalla tehtiin pipareita, joista osa koristeltiin. Niistä tuli syötävän hyviä. Se oli alkuleipomista joulua kohti.
Katsottiin myös piirretty Disney-leffa Kaunotar ja hirviö. Se oli lyhyt ja mukava elokuva. Päästiin ajoissa nukkumaan. Laitettiin vieraille pedit vuodesohvalle.

Sunnuntaina kävelin kivassa pakkassäässä Kalevan uintikeskukselle uimaan kevyet omatoimiset. Uin 1125 metriä. Treenin tavoitteena oli käydä läpi SM-kisalajit verravauhdilla. Se auttaa keskittymään lajeihin ja omaan suoritukseen. Kisoissa ei saa ajatella mitään muuta. Vain sitä, että tekee parhaansa.

Kotona tuli ruuan tuoksu vastaan. Vieraat tekivät japanilaista burritoa riisin kanssa. Ruoka maistui hyvältä. Levättiin ja siivottiin. Sitten lähdettiin kiertelemään kaupoille. Kaupassa ostin erehdyksessä postimerkkejä. En ajatellut ja tulin katumapäälle. Olisin ostanut liikaa. En tiennyt montako postikorttia teen, ja päätin, että ensin tehdään ne kortit, sitten ostetaan joulupostimerkit. Onneksi veljeni kanssa asia selvisi, ja saan rahat takaisin. Ne siirtyvät myöhemmin tilille. 

Käytiin vielä Linkosuossa kahvilla. Sitten saatoin nuorenparin matkahuollolle ja lähdin itse odottamaan bussia. Pääsin turvallisesti kotiin. Otin lauantaina taikinapaketin jääkaappiin, tein niistä nyt joulutortut.

Treenaaminen rytmittää viikkoa

SM-kisat ovat tulossa. Uintitreenit ja työpäivät rytmittävät viikkoa. Alkuviikosta oli haasteita päästä ajoissa töihin, toisin kuin treeneihin.


Potkuja ja käsivetoja

Maanantaina ehdin töihin 3 min myöhässä. Ehdin tekemään päivän työt. Pullohuoneessa piti pestä pullonpalautuskone huolellisesti ohjeiden mukaan, katsoa käsidesit ja täyttää ne. Hain ostoskärryjä- ja koreja paikoilleen, siistin hyllyjä ja vein myymälään yhden tavaralavan. Päivä meni tosi hyvin. Autoin kauppiastakin ja vein uuden käsidesipyyhelaatikkolavan pullohuoneeseen.

Työpäivän jälkeen kävelin bussilta uintikeskukselle omatoimisiin treeneihin. Söin välipalan pukkarissa, ja sit menin uimaan. Ensin harjoittelin laudalla rintauinnin potkuja. Uin myös 100 metriä rintaa ajatellen vasenta jalkaa. Ajattelin jalkaa, ettei uidessa tuu liian isoa potkuväliä ja jalka käänny sisään päin. Vasemman nilkan kääntyminen vaatii polven kääntämistä oikeaan asentoon. 

Potkujen jälkeen harjoittelin vaparin käsivetoja. Uin pullari jalkojen välissä ja lättärit käsissä, koska piti saada nopeat käsivedot uimiseen. Myös selän käsivedot menin välineillä. Kesken selän käsivetojen aktiivisuusranneke stoppasi itsensä. Se piti laittaa altaan päässä uudestaan käyntiin. Välistoppaus ei mua haittanut. Uin myös osia leirin ohjelmasta. Sain uitua 2375 metriä. Se oli kova omatoiminen uintitreeni, jossa oli tekniikat mukana.

Kuivaharjoittelua

Illalla soitin äidille videopuhelun. Katsottiin kuivaharjoitteluna rintauinnin potkuja. Sen jälkeen tein vielä hetken käsipainoilla äidin videoimilla ohjeilla käsilihaskuntoa. Sitten jäin etsimään hukassa olevaa tavaraa, vaikka piti olla nukkumassa. Nukkumaanmeno ei aina onnistu, kun jään tekemään jotain, vaikka sen olis voinut jättää seuraavaan päivään. Sitäkin pitää harjoitella.

Tiistaina herätyskello soi vähän yli 7, vaikka sen piti soida tasalta. Silti ei ollut kiire. Söin aamupalaa, mutta jätin puuron vähän myöhemmäksi. Tein videoiden avulla lihaskuntoa. Ensin tein liikkeet käsipainolla. Ne alkoi sujua aiempaa paremmin, vaikka vieläkin tarvii treenata. Sitten tein liikkeet vastuskuminauhalla. Siinä osa liikkeistä meni oikein, mutta osa tarvii treenausta. Söin puuron pois, ja lähdin töihin. 

Bussi oli myöhässä aikataulusta. Pääsin töihin 15 min myöhässä. Tein sen verran pidempään. Tänään oli vähemmän omia töitä. Omien töiden jälkeen kysyin työpaikkaohjaajalta onko jotain, missä voin olla avuksi. Ruokatauon jälkeen autoin häntä ja vein kahvilavan myymälään, ja yhdistin sen edellisen lavan kanssa samaan. Sitten siivosin hyllyjä ja täytin omatoimisesti mehulavasta mehut oikealle paikalle hyllyyn. 

Tulin kotiin suoraan töistä. Oli vapaa ilta. Menin iltalenkin kautta kauppaan ja ruuan tekoon. Tekemääni ruokaa riittää vielä keskiviikkona iltatreenien jälkeen. 

3200 metrin päivä

Aamulla heräsin herätyksen jälkeen, mutta torkahdin uudestaan. Aktiviisuusranneke tärähti vielä kolmesti, ennen kuin sain sen sammumaan. Nousta pitäisi, kun kello soi, ettei nukahda uudestaan. Se on välillä vaikeaa, sillä väsyttää, kun herää. En vaan pääse ylös sängystä reippaasti. Menen liian myöhään nukkumaan. Onneksi saan aina lopulta itseäni niskasta kiinni.

Aamupalan jälkeen lähdin reippaasti kävelemään uimahallille aamu-uinnille. Kivassa pikkupakkassäässä kävely musaa kuunnellen teki taas hyvää. Pääsin altaaseen jo vähän ennen kymmentä. Treenasin laudan kanssa rintauinnin potkuja. Sitten uin vuorotellen rintaa, vaparia ja selkää. Uin yhteensä 2050 metriä. Aamulla uinti sai ajatukset iloisiin asioihin.

Uimisen jälkeen lähdin nopeasti pesulle ja pukeutumaan, että ehdin töihin. Huomasin pukkarissa, et olin unohtanut kotiavaimeni kotiin. Soitin äidille ja kysyin vara-avainta. Harmitti, kun en muistanut tarkistaa avaimia kotoa lähtiessä. Ostin kahvin mukaan kahviosta. 
Piti kävellä varovasti, kun tiellä oli loskaa. Pääsin ratikalla äidin työpaikalle. Sain vara-avaimen, ja lähdin kiireellä takaisin ratikkapysäkille, et ehtisin Pyynikintorille bussiin. Ehdin ajoissa töihin. 


Työpäivä alkoi lounastauolla. Sen jälkeen lähdin pullohuoneesta aloittamaan hommat. Lajittelin ser-elektroniikat, hain monta kertaa ostoskärryjä ja -koreja paikoilleen ja siistin hyllyjä. Kahvitauon jälkeen tuli pullohuoneessa ongelmia. En saanut pullosammion luukkua auki. Piti pyytää kassatyötovereilta apua. Työpäivä oli kiireinen, mutta mukava. 

Työpäivän jälkeen lähdin kaupan kautta. Ostin valmistiskistä kokoamani salaatin, pirkkalehden ja pipargranolaa. Sitten kiirehdin bussille, et ehtisin uimahallille. 
Söin pukkarissa kokoamani salaatin, ja katsoin samalla muita odotellessa Salatut Elämät. Venyttelin kaverin kanssa ennen altaaseen menoa. Uin 100 metriä omavalintaista ja kaverin kanssa mentiin ankkuria valmentajaa odotellessa. Molemmat ehti uida ankkuri perässä, kun altaan päässä vaihdettiin.

TaTU:n treeneissä uitiin piikit ja 50 metriä. Mulla tuli ajatuskatko 25 metrin selän jälkeen, ja uin takaisin selkää, vaikka piti pysähtyä päähän. Muuten menin ohjeiden mukaan. Puolet altaasta eli 12,5 metriä vaparia kovaa ja loppu 12,5 metriä löysää. Selkää mentiin samalla tavalla. Sit uitiin 50 metrin perhosta. Perhosessa potkut sujuvat hyvin. Se oli rankin uintilajiJaksoin uida vaikka hengästytti. 
Harjoiteltiin myös lähtöhyppyjä. Yhteensä treeniin kuului 1150 metriä uintia.



Uutta ja vanhaa

Työvuorot ovat muuttuneet. Sen vuoksi arkea ja aikatauluja oli suunniteltava uudelleen. Viikko sujui muutoksista huolimatta hyvin. Lyhyen radan SM-kisat lähestyvät ja ne tuntuvat treeneissä. Mutta pääasiassa arki sujuu entisellä painollaan.

Maalaus alikulkutunnelissa kävelyreitin varrella.

Viikko alkoi mukavasti

Heräsin aamulla serkkuni luona. Tuntui kivalta herätä, kun sain nukuttua paremmin. En nähnyt painajaisia, vaan kauniin unen. Joskus kotona tai isän luona herään painajaisen jälkeen, enkä meinaa saada enää aamuyöstä unta. 

Mutta aamu oli kiireinen, kun piti ehtiä töihin. Join vain aamukahvin serkun luona ennen kotiin ja töihin lähtöä. Sitten tätini heitti minut kotiin. Söin kiireellä aamupalan ja otin kassiin loput tavarat. Lähdin töihin iloista musaa kuunnellen. Työmatka sujuu silloin mukavasti.

Ehdin tehdä pullohuoneessa hommia aamupäivällä: pesin pullonpalautuskoneen, kokosin palpa-laatikot ja lajittelin ser-elektroniikat. Myöhemmin hain kassoilta ostokorit paikoilleen ja siistin hyllyjä sekä vein uuden appelsiinimehulavan nostohaarukalla myymälän puolelle. Sitä oli raskasta vetää. Sain hyvää käsivoimaharjoittelua.

Työssä on mukavaa se, että saa auttaa muita omien hommien jälkeen. On kiva auttaa välillä hyllytyksessä ja muissakin asioissa työkavereita.

Viikon ensimmäiset treenit

Työpäivän jälkeen matkustin uimaan Kalevan uimahallille. Uin yhteensä 1700 metriä. Uin alkuverraa vähän eri tavalla kuin yleensä. Alkuverrassa oli vaparia, selkää ja molempien potkuja. Sen jälkeen uin 25 metriä rintaa, vaparia ja selkää. Menin kiihdyttäen 25 metriä selkää ja takaisin löysää vaparia 25 metriä. Uin myös kovat piikit edellisistä treeneistä. 

Lantion asento tuntui hyvältä, ja käsivedot sujuvat aiempaa paremmin. Sen sijaan pitää kuivatreenata enemmän rintauinnin potkuja.

Kävelin kauppaan ostamaan ruokaa ja aamuksi tarvittavia. Kotiin päästyäni laitoin uintikamat kuivumaan ja söin ruuan katsoessa sarjaa koneeltani. 

Kuntoilua arjessa

Tiistaina työt alkoivat myöhemmin. Heräsin silti jo aamulla reippaasti aamupalan tekoon ja aamutoimiin. Pakkasin työrepun ja söin aamupalaa. Herätyksiin pitää tsempata eli herätä reippaasti kellojen soidessa eikä torkahtaa uudelleen.

Tein kolmen youtubevideon avulla lihaskuntoa ennen töihin lähtöä. Ensimmäisessä harjoituksessa käytin käsipainoa ja toisessa harjoituksessa tein liikkeet kuminauhalla. Kolmannessa oli vatsakuntoliikkeitä ilman välineitä. Venyttely ja lihaskunto tekivät hyvää. Liikkeet olivat hyviä, onnistuin tekemään osan ihan oikein. Osa liikkeistä oli edelleen vaikeita. Pitää vaan jaksaa treenata useammin.

Ehdin tänäänkin ajoissa töihin. Menin tekemään pullohuoneeseen hommia. Palpa-laatikoiden teippirulla oli kadonnut. Etsin sitä joka paikasta. Kysyin lopulta työpaikkaohjaajalta. Hän löysi sen kauppiaalta. Kauppias oli lainannut sitä johonkin asiaan, eikä ollut palauttanut pullohuoneeseen. Pääsin teippaamaan laatikoiden pohjat kiinni.

Oli kiireinen työpäivä. Sain järjestettyä ser-elektroniikan, tyhjennettyä muoviroskiksen ja katsottua käsidesit. Työkaverin kanssa hain ostoskärryjä oikeille paikoilleen. Sit vielä katsottiin ostoskorit kassoilta. Siistin hyllyjä ja vein jauholavan myymälään. Siitä tuli lisää käsitreeniä.

Mukavia iltamenoja

Kotimatkalla kävin lainaamassa kirjastosta varaamani dvd:t ja kirjan. Käyn kirjastossa kerran viikossa. Palautan lainat jo ennen eräpäivää tai uusin lainat pikimobiilisovelluksen avulla, jos en ehdi lukea tai katsoa ajoissa. Tällä viikolla olen katsellut videoita, mutta yleensä enimmäkseen luen.

Kirjastolta kävelin Iltalinjalle, josta käveltiin ohjaajien ja kavereiden kanssa Pyynikille ja Pyynikin näköalatornille. Mentiin portaiden kautta ylös. Kävelymatka sujui hyvin, kun sain kuunnella muiden puheita ja itsekin jutella ohjaajien kanssa. Välillä piti odottaa niitä, jotka jäivät jälkeen. Oli kiva, kun näki talvisen Pyynikin lumen peitossa. Otettiin portaissa ryhmäkuva ja juotiin kahvit. Käveltiin yhdessä takaisin Pyynikintorille, josta porukoiden tiet erosivat.

Ennen kotiin menoa kävin nopeasti kaupassa ruokatavaroita. Tein lohkoperunat, paistoin lihat ja wokkivihannekset. Samalla siivosin vähän keittiötä. Tuli herkullinen ruoka. Samalla kun söin katsoin Sydänmailla-sarjaa Yle Areenasta. Sarja kertoo hevostilasta, jossa sisarukset asuvat ukinsa kanssa äitinsä kuoleman jälkeen. Se oli lempisarjojani kouluaikaan. Nyt ilahduin, kun voin katsoa sen iltaisin Yle Areenasta. Ilta oli mukava.

Treenausta ennen työpäivää

Keskiviikkona työt alkavat iltapäivällä. Kävelin aamulla Kalevan uimahallille uimaan kevyttä verraa ennen työpäivän alkua. Se piristi aamua mukavasti. 
Uin kevyesti selkää, rintaa, sekaria ja vaparia. Uin yhteensä 1700 metriä. Käännökset alkoivat sujua mukavasti, käsivedot tarvii vielä voimaa. 

Nopean saunan ja peseytymisen jälkeen lähdin pukeutumaan. Otin aamukahvin mukaan uimahallin kahviosta. Kävelin Takojankadun bussipysäkille, että ehtisin töihin ajoissa. 

Työpäivä meni kiireiseksi. Tuttuun tapaan piti pestä pullonpalautuskone, katsoa käsidesit, hakea ostoskärryjä paikalleen sekä siistiä hyllyjä ja hakea ostoskoreja moneen kertaan kassoilta.

Keskiviikon iltatreenit kaverien kanssa

Työpäivän jälkeen menin uudelleen uimaan. Kävelin Aleksanterin kirkolta Pyynikin uimahallille TaTU:n uintitreeneihin. Olin hyvissä ajoin hallilla, joten söin välipalan pukkarissa. 

Valmentaja ei ehtinyt pitämään treenejä, koska hänen piti ajaa varovasti liukkailla teillä. Hän oli soittanut uimakaverille ja antanut ohjeen, että menkää edellisen lauantain treeni läpi.

Meitä oli vaan kolme uimaria. Mä uin kaverin kanssa ja kolmas ui yksin. Sain uida kisaten kaverin kanssa kovaa. Uin 825 metriä. Päivän kaksi treeniä oli yhteenlaskettuna 2525 metriä. Uiminen on kivaa ja ajatukset selviävät. 

Päivä oli mukava. Kotona soitin isälle ja mummille. Harmitti taas ero kaverista ja itkettikin. Oli paha olla. Halusin jutella läheisten kanssa, ettei tarvinnut yksin olla. Olo helpottui, kun sain jutella. 


Aikainen työpäivä ennen treenejä

Torstaina on aikainen työvuoro. Lähdin töihin aamupala mukanani. Tein sen nopeasti aamulla. Jatkossa se pitää muistaa tehdä jo edellisenä iltana.

Ehdin kuitenkin ajoissa töihin. Söin aamupalan taukotilassa. Sitten reippaasti hommiin. Työpäivä sujui hyvin ja meni mukavasti, kun ajattelin vaan työasioita.

Työpäivän jälkeen menin Pyynikin uimahallille uimaan kevyttä omatoimitreeniä. Uin 100 metriä kaikkia lajeja läpi. Uin yhteensä 1825 metriä. Käsivedot onnistuivat, ja potkut menivät vähän paremmin. Uiminen piristi ja sai ajatukset muualle työasioista ja ikävistä asioista. Pitää miettiä iloisia asioita. Uiminen on minulle tärkeä osa liikuntaa. 

Uudet uimalasit

Menin ratikalla äidin työpaikalle. Meidän oli tarkoitus mennä ostamaan uudet uimalasit treeneihin. Entiset treenilasit päästivät vettä silmille.

Tampereella on uintitarvikkeisiin erikoistunut kauppa. Siellä oli paljon erilaisia uimalaseja. Halusin vettä pitävät lasit, joissa olis mukava uida treenit. Halusin laseihin vaaleat linssit. Tummilla en näe altaan pohjaan. 

Lasien muodon ja nenäpidikkeen kanssa piti olla tarkka. Piti kokeilla, mitkä lasit eivät päästä silmiin vettä. Osa ei istunut silmille kunnolla. Lopulta löytyi sopivat lasit. Päädyin toisiin kilpauimalaseihin, kun treenilasit eivät sopineet silmille. Niissä on siniset linssit. Kilpalasit olivat napakat. Ostin ne. 

Kotona ei huvittanut enää venytellä, olin poikki uinnin ja kävelyn jälkeen. 

Uusi asumisenohjaaja

Sain uuden asumisenohjaajan käymään. Hän on kolmas ohjaajani. Tutustuin häneen ja juteltiin. Uusi ohjaaja vaikutti mukavalta. Hän ymmärsi puhettani, vaikka puhun välillä epäselvästi. Nyt puhuin lauseet kokonaan selkeästi ja rauhallisesti.

Uusi asumisenohjaaja käyttää talon autoa, jos joskus tarvii johonkin mennä. Ohjaaja, joka nyt käy, ei aina pääse. Siksi toinen ohjaaja sijaistaa häntä, kun oma ohjaaja ei pääse

Kotikäynnin jälkeen katsoin vähän aikaa sarjaa Yle Areenasta. Sitten päätin, että kävelen uimahallille uimaan kevyttä treeniä. Kirjasin ohjelman, jonka mukaan uin. Ohjelma oli elokuun Special Olympics leiriltä, mutta jätin 10×25 kovaa pois. Lauantaina uitaisiin treeneissä kovaa, enkä halunnut voimien loppuvan kesken.

Viides kerta uimassa

Kävelylenkki hallille kivassa pikkupakkassäässä musaa kuunnellen piristi mieltä. Uin 800 metriä alkuverraa. Alkuverran omavalintaiseksi (ov) lajiksi valitsin selkäuinnin. Oma paras laji (ol) on vapari ja eri laji sille selkäuinti.
Väliverrassa uin 100 metriä rintaa ja 100 metriä selkää. Sitten uin selän ja vaparin kylkipotkuja. Uin yhteensä 1975 metriä. 

Nyt meni lantion asento, potkut ja käsivedot hyvin. Käännökset menivät todella hyvin, kun keskityin niihin. Uinti piristi alkuiltaa mukavasti.

Kävelin kotiin reippaasti ja laitoin uintikamat kuivumaan. Välipalan jälkeen lähdin vielä kävellen kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita. Tein kanakiusausta, jossa oli tomaattisiivuja. Tuli herkullisen näköinen ruoka. Ruoka myös maistui hyvältä ja maukkaalta. Ruuan ollessa uunissa tiskasin astiat, laitoin pyykkikoneen pyörimään ja keräsin roskat, jotka vein ruuan syötyäni vielä ulos. Ilta oli kiva. Olin hyvällä mielellä. 

Treenit Ylöjärvellä

Lauantaina menin kahdella bussilla treeneihin Ylöjärvelle. Ehdin uimaan alkuverraa 200 metriä ennen treenejä.

Valmentaja oli myöhässä. Siksi pidettiin treenit vähän pidempään. Uitiin taas kovaa. Yhteensä matkaa tuli 1025 metriä. Yks kavereiden tuttu videokuvasi meidän treenit lähdöistä käännöksiin. Uintikaveri tarvitsee materiaalia urheilujuttua varten. 

Paljon on treenattavaa. Vaparissa ja selässä saisi pyöritellä enemmän käsiä. Rinnassa on vasemman jalan potkuissa edelleen hiomista. Kuivapotkutreeneihin pitää panostaa. 

Viikonloppupuuhailua

Illalla oli tarkoitus tehdä joulukoristeita ja puuhata muuta kivaa. Ne sai jäädä toiseen päivään. Piti raivata ja siivota sunnuntaita varten. Dvd-soittimessa oli jokin ongelma, se ei tunnista kunnolla levyjä. Eno lupasi käydä katsomassa sitä. Sain illalla viestin myös veljeltäni seuraavasta viikonlopusta. Tulin iloiseksi, kun saan vieraita joulukuun alussa.

Sunnuntaina oli treenivapaa, viikon toinen lepopäivä uimisesta. Eno tuli alkuiltapäivästä korjaamaan dvd-levysoittimen. Hän laittoi tietokoneisiin kiinni toisen levysoittimen, jota voin käyttää ja katsoa telkkarista senkin kautta. 

Alkuillasta lähdin lenkille musaa kuunnellen. Uinnin lisäksi lenkkeily piristää. Kävelin eri reittejä ja harjoittelen valokuvausta. Se ei aina onnistu. Kuvat tärähtävät, kun kädet vapisee. Silti on kiva ottaa kuvia.