Näytetään tekstit, joissa on tunniste uinti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uinti. Näytä kaikki tekstit

Mukana Zoggs-kisoissa


Lauantai oli kisapäivä. Uinti Tampere järjesti Tampereen uintikeskuksessa Zoggs-uinnit. TaTU:n parauimareilla oli hallilla tapaaminen yhdeksältä. Kun aamupalan jälkeen lähdin pyöräilemään hallille, niin olin ajoissa. Pieni jännitys oli, että ehdinkö ajoissa paikalle ja miten uinnit menisivät. Odotin, että saisin perhosuinnista ajan SM-kisoihin.

Meitä oli neljä uimaria kisaamassa. Mä en saanut alkuun verrata, vaan olin valmentajan apuna varmistamassa, että uintikavereilla oli kaikki hyvin. Kysyin kavereilta, mikä olo on ja valmentajan kanssa katsottiin muiden lähdöt verrassa, et kaikki menee hyvin. 

En verrannut muiden kanssa, koska aikaa oli vielä paljon ennen omia lajejani. Vasta puoliltapäivin pääsin verraamaan lajeja. Uin rinnan, selän ja vaparin. Perhonen oli tarkoitus verrata myöhemmin, mutta se unohtui.


Olin juuri istumassa verran jälkeen paikalleni, niin äiti saapuikin valmentajan avuksi. Hän tuli huoltajaksi, et ehdin keräilyihin ajoissa. Olin iloinen, et hän tuli. Keräilyyn kokoontumisissa pitää olla ajoissa, eikä valmentaja ehdi tehdä kaikkea. Yksi uimari tarvitsi apua altaaseen ja altaasta ylös pääsyyn ja toinen uimari tarvitsee mun lisäksi apua lähdössä.

Ensimmäinen lajini oli 50 metrin rintauinti. Olo ennen rintauintia oli hyvä ja rauhallinen. Uinti sujui hyvin, vaikka vasen jalka nousi välillä lähelle veden pintaa. Jalkaterä pysyi potkuissa oikein. 

Myös ennen 50 metrin vaparia oli ihan loistava olo, kun sain juoda vettä ja smoothieta. Vapari on vahvin laji, jonka pystyn uimaan. Sekin sujui hyvin, vaikka rintauinti oli ollut melko lähellä vaparin lähtöä. Olin tyytyväinen aikaan. Vapari oli ainoa mun laji, jossa oli muitakin parauimareita. Sain siitä pararyhmän pronssimitalin. 


Seuraava laji, 50 metrin selkäuinti, oli vasta kahden ja puolen tunnin päästä. Ennen sitä ehdin syödä salaatin ja vähän muutakin. Olo oli pirteä. Selkä meni mielestäni todella hyvin.

Melkein heti selkäuinnin jälkeen oli vielä 50 metrin perhosuinti. Oli vähän väsynyt olo, mutta ei onneksi vaikuttanut liikaa viimeiseen uintiin: Perhosestakin tuli virallinen aika. Mielestäni sekin sujui hyvin. Aika tarvittiin, että voin uida lajin kesäkuussa SM-kisoissa.

Kaikissa lähdöissä valmentaja avusti antamalla kosketuksen. Starttilähdöt onnistuivat hyvin. Kisa tuntui kaikkinensa hyvältä. Ajat eivät parantuneet, mutta valmentaja sanoi, ettei nyt tarvitsekaan parantaa. Parasta päivässä oli se, ettäsai tehdä lajeissa omat suoritukset ennen SM-kisoja.



Aina jotain ehtii tehdä



Maanantaina kävin vapputorilla katsomassa tunnelmaa. Siellä oli lähinnä erilaisia kojuja ja vappupalloja. En ostannut mitään, katselin vaan. Lapsilla tuntui olevan hauskaa pomppupaikoissa. 

Muuten vietin vappua katsomalla elokuvaa, syöden munkkia ja juoden simaa. Ruuaksi oli nakit ja perunasalaatti.

Taas myöhässä

Tiistaina nukuin pommiin, vaikka herätykset olivat soimassa klo 6. Herätyskellot eivät soineet, kun olin laittanut ne väärälle päivälle. Tuli kiire lähteä. En ollut katsonut säätiedotusta olleenkaan, joten laitoin väärät kengät ja takin. Oli pakko mennä, etten myöhästyisi. Olin jo menossa, kun muistin kuulokkeet. Hain ne ja kiirehdin bussiin. Uimarin korvatulpat unohtuivat.

Ehdin töihin 17 min myöhässä. Piti tehdä työvuoron loppupäästä sen verran enemmän. Ehdin silti hyvin kaupan kautta kotiin vaihtamaan kengät sekä takin. Jätin samalla eväitä jääkaappiin. Otin korvatulpat mukaan ja eikun hallille. Sain saattajalipun uimahallin pukkariin, et pääsin kuntosalille. 

Salilta uinnin kautta Iltikselle

Olin kuntosalilla tunnin. Treenit tuntuivat rankalta, mutta niin pitikin, että voimat kasvavat. Tein jalkaprässissä 126 kilon painolevyillä ja muuten saman ohjelman kuin viime viikolla. Sit lähdin uimaan. 

Harjoittelin 25 metrin altaassa kisalajit. Lajit menivät hyvin. Uitua tuli 1700 metriä. Uinti piristi mieltäni ja sain ajateltua loppuviikon suunnitelmat. 

Kuva: Wikimedia Commons

Lähdin käymään Iiltiksellä hakemassa mokkapala-astiani. Siellä oltiin jo sulkemassa paikkaa, kun menin. Ehdin jutella ohjaajien kanssa. Kotimatka sujui kaverin kanssa ratikalla, ja kävelin loppumatkan. Pieni iltalenkki piristi mukavasti. Pakkailin vielä keskiviikon treenikamat ja tein salaatin valmiiksi.

Salilla ja uimassa

Keskiviikkona menin salille ennen työvuoron alkua. Olin kuntosalilla tunnin, ja tein saman tutun ohjelman. Jalkaprässissä nousi 135 kilon painolevyt. Treeni tuntui käsissä ja jaloissa.

Työpäivän jälkeen suuntasin uimahallille parakilparyhmän treeneihin. Treeneissä uitiin vaparin potkut. Ensin oli vasemmassa jalassa räpylä ja oikea pysyy paikallaan. Sit räpylä vaihdettiin oikeaan jalkaan. Mentiin sama vielä rinnan potkuilla. 

Minä uin myös niin, etten potki olleenkaan vaan meen rinnan käsivedoilla. Sain ohjeen, että pitää muistaa kovemmat käsivedot. Kaveri laittoi räpylät jalkaan ja ui rinnan niiden kanssa samalla, kun minä menin pelkillä käsivedoilla. Niin tuli uitua yhteensä 1500 metriä. 

Venyttelyä ja peli-ilta

Torstaina venyttelin töiden jälkeen kotona. Muistelin videoilta katsomiani ohjeita siitä, mitä vois tehdä. Hyvin ne meni, kun keskityin. Venyttelin tunnin.

Kaadoin vahingossa kahvikupin palapelin päälle, niin suretti. Olin laittanut kahvikupin palapelin alustalle tyhjään kohtaan, vaikka olis pitänyt laittaa ruokapöydälle. Ottaessani kuppia ylös, se kaatui. Kahvi kasteli palat, ja ne menivät pilalle.

Kuva: Pinnball Union

Illalla mentiin Nekalaan pelamaan pinnballia ja muita pelejä. Ne on konepelejä, jossa palloa yritetään ja yritetään saada pysymään kentällä. Pelasin montaa eri peliä. Se oli hauskaa. Hyvin ne sujuivat, vaikka en ollut ennen niitä pelannut. 

Uintia ja Hämpit

Perjantaina asumisen ohjaaja kävi aamusta. Juteltiin siitä, miten on viikko mennyt, ja hän tarkisti jääkaapin. Lähdin sit reippaasti kävelemään Kalevan uintikeskukselle. Uin 50 metrin altaassa 2500 metriä. Kävin kisalajit läpi, kaikki mitä on sovittu valmentajan kanssa. 

Tein kotona perunamuusin ohjeen mukaan ja söin sen jauhelihakastikkeen kanssa. Kävin sen jälkeen nopeasti Olkkarissa ja sieltä kaverin kanssa Tampereen Hämppien kokoukseen. Käytiin edellisen kokouksen asiat läpi, ei ollut uusia asioita. Hämppien kokoukset jatkuvat syksyllä.

Uintia ja salibandyä

Lauantaina ehdin ajoissa parakilparyhmän treeneihin. Uin itse jo 200 alkuverraa, kaverit uivat sen jälkeen. Otettiin pari starttihyppyä ja uitiin vaparia kovaa. Valmentaja tuli myöhässä. Tehtiin aiemmista treeneistä tutut ankkuri- ja työntötreenit. Sitten olikin kovaa vaparia sekä starttihypyllä että vedestä, ja sen jälkeen vielä 100 metriä rintaa. 

Uin 1050 metriä. Aktiivisuusranneke sammui jälleen kerran 575 metrin jälkeen. Laitoin sen uudestaan päälle, mutta alkutreenimatkaa ei näkynyt sovelluksessa. 

Tällä kertaa toimin uinnin jälkeen ripeästi. Ehdin käymään kotona, ennen kuin lähdin Kaupin centerille katsomaan kavereiden salibandypelejä. Tuli voittoja ja häviöitä. Mukavaa oli. Kun kävelin kotiin päin, sai kaveri kiinni valoissa. Käveltiin loppumatka yhdessä ja juteltiin kävellessä.




Treenit jatkuu uinnin parissa


Treenit jatkuivat sunnuntaina. Menin sekä kuntosalille että uimaan. Tälläkään kertaa ei ranneke tunnistanut lippua. Asia selvisi kuntosalitreenin jälkeen. Kassalla sanoivat, et uinnin voi laittaa samaan rannekkeeseen, missä on kuntosali. 

Salilla nostin isompia, eli 7 kg käsipainoja, ja hyvin onnistui. Tein jalkaprässissä 45 kg painoilla jalkoja, ja kädet tein tutuilla rintakäsiojennus eteenpäin -laiteilla. Loppuvenyttelyn jälkeen lähin uimaan. Uin harjoituksen vuoksi kisalajit läpi. Uintia tuli 1450 metriä. Kuntoilun jälkeen olin väsynyt ja poikki.

Iltalinjalla kaverien kanssa 

Maanantaina oli lepopäivä ja meno Iltalinjalle kavereiden seuraan. Ennen sitä kävin löytötavaratoimistossa kysymässä viime viikolla kadonneita avaimia. Ei ollut sinne saakka mennyt. Iltalinjan ohjelmassa oli terveellinen maanantai. Ohjaajat tekivät smoothieta. 

Juttelin kavereiden kanssa. Iltalinjalla on kivaa, kun saa jutella kavereiden kanssa ja olla yhdessä. Kivaa on myös tapahtumiin osallistuminen.

Kovaa treeniä

Tiistaina suuntasin työpäivän jälkeen taas salille ja uimaan. Tällä kertaa sain uintilipun kuntosalirannekkeelle. Latasivat sen kassan kautta. 

Kuntosalilla nousi jalkaprässissä 71 kg. Se tuntui raskaalta. Käsipainoilla tein hauista kuuden kilon painoilla. Muuten tein tutut jutut. Kuntoilu tuntui rankalta, mut olin tyytyväinen. On kivaa, että saa treenattua eri laiteilla voimaa jalkoihin ja käsiin. 

Uimaan päästyä treenasin kisalajit läpi ja tein myös sekaria. Ne sujui hyvin. Rintakin meni hyvin, kun ajattelin rytmitystä kunnolla. Nyt perhosen rytmitys on vaikeaa, sitä pitää hioa. 

Uin 2250 metriä. Se tuntui paikoissa ja väsytti. Lepo ja kunnon ateriat auttaa. Urheilijan elämä on välillä rankkaa. Mutta kunnon kasvaminen kannustaa eteenpäin. Haluan kilpailla omissa lajeissani ja treenata enemmän, että pärjään.

Pitkä päivä

Keskiviikko aamuna menin salille ennen töihin menoa. Olin alkuun kuntopyörällä. Jalkaprässissä nousi 80 kg painolevyt. Lisäsin painolevyjä edellisestä päivästä, koska haluan enemmän voimaa jalkoihin, eivätkä pienemmät kilomäärät edistä sitä. Tein samat sarjat, kun tiistaina. Kuntoilu aamulla tuntuu rankalta.

Lähdin ostamaan kahvin ja pääsin vielä saattajarannekkeella pukkariin hakemaan kaapista sinne unohtuneen lusikan. Löytyi onneksi. Suuntasin ratikalle ja Pyynikintorilla vaihdoin bussiin. Ehdin töihin ajoissa. 

Työpäivän jälkeen oli vuorossa parakilparyhmän treenit. Söin nopeasti osan mukanani olleesta salaatista ja lähin venyttelemään. Valmentaja tuli myöhässä. Uitiin 200 metriä alkuverraa. Sit piti potkia kaverin kanssa yhdessä. Oltiin vastakkain ja pidettiin toista käsistä kiinni ja potkittiin lujaa. Yritettiin saada toinen menemään takaperin altaan päätyyn.

Räpylätreeneissä uitiin 100 metriä vaparia, selkää, rintaa ja perhosta sekä 200 metriä kovaa vaparia. Sen jälkeen vaihtui uinniksi ilman räpylöitä: 12,5 metriä vaparia ja loppu rintaa altaan päähään, takaisin 25 metriä selkää. Neljä kertaa mentiin ja sit loppuverra. Uitua tuli 1450 metriä. 

Kotimatkalla vielä apteekkiin ostamaan silmägeelit ja korvan puhdistussuihke. Silmägeelit olivat loppumassa. Tarvitsen niitä nukkuessa, ettei silmät kuivu. Korvissa taas on vaikkua, jota ei saa pois helposti, kun on kuulokojeet. Puhdistussuihke auttaa.

Oli pitkä päivä. Olin väsynyt, kun pääsin kotiin.


Vielä on rytmissä hakemista


Keskiviikkona ei herätys onnistunut. Kellon soidessa nukahdin uudestaan. Heräsin vasta sen jälkeen. Lomajännitystä oli jo ilmassa. Kävin ulkona ottamassa happea. Hain samalla laskettelusukset varastosta valmiiksi reissua varten ylös. 

Lähdin reippaasti uimaan aamutreenit Tesoman uimahallille. Uin yhteensä 1175 metriä. Aikaa meni alle tunti. Sain uitua kisalajit läpi. Lähdin iloisin mielin pesulle ja pukeutumaan. Otin taas kahvin reippauden kunniaksi ja kävelin töihin.

Työpäivän jälkeen ostin eväitä ja salaatin, että saan energiaa illaksi. Suuntasin Pyynikin uimahallille parakilparyhmän treeneihin. Ennen pukkariin pääsyä erityisuimakorttini väitti lippujen loppuneet, vaikka erityisuimakortti on voimassa puoli vuotta. Ennen ei ollut kertarajoitusta. Selvitin asian kassalla ja sain saattajalipun rannekkeelle. 

Taas jotain erilaista

Ehdin venyttelemään altaan reunalle. Tällä kertaa valmentaja oli ajoissa. Tehtiin treeni alkuverrasta lähtien. Uitua tuli yhteensä 1825 metriä. 

Treeneissä oli 5×50 metriä juoksua. Piti juosta 5 askelta ja uida kymmenen vaparivetoa vuoron perään. Hyvin onnistui juokseminen, olen juossut aiemminkin vedessä. Sen jälkeen tehtiin hapenpuutetreenit: sukellettiin kymmenen vetoa rintauinnilla ja pintaan nousun jälkeen tehtiin kymmenen vetoa vaparilla.

Harjoitusten jälkeen oli kahdesti 50 metrin vaparin kisa. Kaveri voitti minut molemmilla kerroilla, vaikka yritin kiihdyttää. Vaparin jälkeen kisattiin kahdesti rintauintia. Siinä mä voitin kaverin molemmilla kerroilla. Valmentaja muistutti rytmityksestä: Kädet ja jalat eivät liiku yhtä aikaa. Melko hyvin se sujuu, vaikka vielä on treenaamista. Selällä kisattiin vaan 50 metriä. Senkin mä voitin. 

Kävin treenien jälkeen nopeasti kylmäaltaassa. Siitä on jo aikaa, kun viimeksi kävin kylmäaltaassa. Se tuntui kivalta. Sitten olikin jo kiire päästä kotiin pakkaamaan tavarat loppuun ja aamulla viimeisiä.



Loppuviikko sekaisin

Kun kuulolaitteet lakkasivat toimimasta, koko loppuviikko meni sekaisin. Harmitti ja kiukutti. 


Keskiviikkona alkoi päätä särkeä aamulla, otin päänsärkylääkkeen ja yritin nukkua vielä. En enää ehtinyt, enkä halunnut, uimaan omatoimisia. Päätä alkoi uudestaan särkeä lounastauolla ennen työpäivän alkua. Puhuin työpaikkaohjaajalleni asiasta ja sain lähteä kotiin lepäämään. 

Kotiin päästyäni nukahdin ennen Tatun iltatreenejä. Olin unohtanut ottaa särkylääkeen. Otin herättyäni. Ilmoitin ryhmään, etten pääse päänsäryn takia treeneihin. 

Niskasta kiinni

Torstaina myöhästyin omaa tyhmyyttäni töistä. Lisäksi työpaikan kulkulätkä hävisi aamulla pukkariin. Saan uuden vasta maanantaina. En kuullut mitään kunnolla. Ei huvittanut leffaan lähteä eikä muuallekaan. 

Perjantainakaan ei urheilu kiinnostanut. Asumisen ohjauksen jälkeen hain kuulolaitteet kuulokojehuollosta. Menin lopulta kuitenkin hallille uimaan. Mietin, et nyt murjotus seis ja liikkeelle. Uin rintaa ja vaparia enemmän kuin selkää. Uin yhteensä 1300 metriä. 

Uinnin jälkeen suuntasin vielä vähäksi aikaa Iltikselle. Lähdin kaverin kanssa kirjastolle ja kauppaan. Päätin, et leivon tiistaille mokkapalat Iltikselle ennen reissuani Saariselälle. Päätin myös et keskityn urheiluun täysillä ja treenaan kovaa.

Rytmistä kiinni

Lauantaina oli jo parempi olo. Pieni hymy huulilla suuntasin Ylöjärvelle parakilparyhmän treeneihin. Mentiin 50 metriset uinnit perhosta, vaparia, rintaa ja selkää starttihypyllä. Piti uida kovaa. Treenasin lisäksi kerran rintaa 50 metriä. Voimat loppuivat verran jälkeen, mutta treenit meni hyvin. 

Rinnan rytmitystä pitää treenata kisoihin. Edelleen menee sekaisin liuku, käsivedot ja potkut. Kaikki muut lajit sujuivat hyvin. Perhonenkin sujuu hyvin, kun muistaa vartalon liikkeen jaloista. 

Taas kerran oli aktiivisuusranneke jäänyt päälle treenien jälkeen. Ranneke näytti 1350 metriä vaikka uin 1275 metriä. Oon tottunut siihen. 


Sunnuntaina kävelin Kalevan uintikeskukselle. Menin kuntosalille ja uimaan. liikkuminen tekee hyvää ja tuo iloa. Otin uimahallirannekkeen, jolla pääsin pukkariin ja lähdin kuntosalille vaihdettuani vaatteet. Ranneke päästi puomista läpi ja kuntosalirannekkeella pääsin kuntosalille tekemään treeniä.

Tein rinnanojentajat, punnerrukset, loitontajat ja reidet käsien ja jalkojen lihaksille. Otin 5 kg painot, joilla tein hauista. Teki hyvää kokeilla hieman isommilla painoilla. Viimeisenä oli jalkaprässi ja venyttelyt. Treenissä oli kolme 15 toiston sarjaa jokaisella liikkeellä.

Salitreenin jälkeen oli aika siirtyä uimaan. Mut uimahallin pukkariin mennessä en päässyt puomista. Selvitin asian kassalla, ja sain saattajalipun, niin pääsin uimaan. 

Matkauintia ja leipomista

Halusin uida pelkästään matkaa kovan salitreenin jälkeen. Joskus aikaisemmin olen uinut matkaa, mutta en pitkään aikaan. Uin 1700 metriä vaparia pysähtymättä kertaakaan. Sit alkoi nälättää ja väsyttää. Uiminen tuntui kivalta ja samalla väsyttävältä.

Kävin ostamassa mehua, ja olisin ostanut proteiinijauheen toisesta kaupasta, mutta ei ollut. Palasin ja löysin ensimmäisestä kaupasta jauheen. Kotiin päästyäni söin aiemmin tekemäni ruuan ja leivoin mokkapaloja. Tomusokeria ei ollut tarpeeksi kuorrutteeseen, joten vatkasin moussen korvaavaksi kuorrutteeksi. Se toimi hyvin. Hyvä joskus käyttää sitä, mitä kaapeista löytyy.



 

Tehotreeneissä


Lauantaina oli taas Tatun parakilparyhmän uintitreenit Ylöjärvellä. Suuntasin bussin vaihdolla sinne ja olin hyvissä ajoin. Ylöjärven hallin liikuntakortti ei taaskaan päästänyt portista sisään mennessä treeneihin. Menin portin ali ja kaveri nousi portin yli. Ehdittiin venyttelemään ennen alkuverraa. Uin 300 metriä ja tein voltteja 25 metriä ja uin takaisin.

Treeneissä olikin erilaiset happotreenijutut. Aluksi yksi uimari veti vaparin vedoilla ja kaks muuta oli nilkoissa kiinni, toinen piti oikeasta nilkasta ja toinen vasemmasta. Altaan päässä vaihtui paikat. Kaikki saivat olla ankkurina nilkoissa. 

Sitten oli vuorossa räpylähappotreeni, jossa ensimmäisessä yksi oli selällään ja kaksi kaveria työnsi vaparin potkuilla, ja sama takaisin. Sitten kaveri oli selällään, ja vain yksi kaveri työnsi. Mä ohjasin vierestä, kun kaveri oli täysin sokea. Vedin tarvittaessa pois rataköydestä keskemmälle allasta, ja uin vieressä katsoen, että kaikki sujuu hyvin. 

Erilaista kisailua

Sen jälkeen otettiin kaverin kanssa 50 metrin kisat. Minä voitin kaverin, kun hän hidasti käännöksen jälkeen. Parin kisakierroksen jälkeen uinti vaihtui toiseen kisaan. Mentiin altaan puoleen väliin potkut ja loppumetrit uitiin. Takaisin päin mentiin ensin käsivedoilla ja loppumatka uiden. Siinäkin olin nopeampi kuin kaverini. 

Kolmanteen kisaan otettiin räpylät pois. Minun piti uida pelkillä potkuilla ja kaverin mennä pelkillä käsivedoilla. Kaveri meni nopeammin. Huomasin, että ilman räpylöitä vaparin potkut olivat hitaammat tehdä kuin räpylöillä. Minä tarvitsen selkeästi enemmän voimaa jalkoihin.

Loppuverrassa minä olin ainoa, joka ui 200 metriä. Kaverit väsyivät 100 metrin jälkeen. Yhteensä uin 1325 metriä. 

Viikonloppu edessä

Kotiin lähtiessä kortti ei päästänyt porteista uloskaan, niin piti mennä ali. Kysyin asiaa kassalta, ja kuulin, että käyttöraja oli asetettu 9:15-11:30 välille. Se selitti sen, ettei myöhemmin päässyt pois. Aamulla oltiin vähän liian aikaisessa. 

Ostin kahvin mukaan ja lähdin odottamaan bussia. Kotiin päästyäni laitoin uintikamat kuivumaan ja pakkailin loput tavarat kasaan. Olin lähdössä seuraavaan lähijunaan äidin luo. Mentäisiin sunnuntaina laskettelemaan Vihtiin, jos sää sallii, ja äiti korjaisi vaatteiden reiät.

Hassuttelua altaassa


Tiistaina oli lepopäivä urheilusta. Kävin pitkästä aikaa Iltalinjalla, että näin kavereita. Ennen sitä kävin ostamassa näytön puhdistajan, joka oli kadonnut aamulla repun taskusta. Se harmitti, kun sain sen joululahjaksi. Tavaroiden paikoilleen laittamisen ja säilyttämisen kanssa on oltava tarkkana.

Iltalinjalla pelasin kaverin kanssa biljardia ja isommalla porukalla pelattiin Kimbleä. Biljardissa osuin palloihin ja sain pusseihin. Kimblessä hävisin kavereille. Juteltiin ohjaajien kanssa ensi viikon tiistain lasertaisteluretkestä.

Vähän myöhemmin altaaseen

Keskiviikkona menin vähän normaalia myöhemmin Tesoman uimahallille tekemään aamuista omatoimitreeniä. Ajattelin, ettei ole kiire ajoissa lähteä pois, kun kävellessä töihin menee vain vartti. Voi nousta altaasta vähän myöhemmin. 

Harjoittelin rinnan ja vaparin käsivetoja 2×200 metriä lättärit käsissä. Pullari piti jalat paikoillaan käsivetotreenin ajan. Harjoittelin myös 100 metrin sekarin aina perhosesta vapariin. Treenasin vielä erikseen 100 metriset vaparin ja selän sekä 50 metriset perhosen ja rinnan. Hyvin sujui perhonen, kädet pyörivät samaan tahtiin. Rinnan rytmitys alkaa sujua. 

Uinnin lisäksi harjoittelin 50 metriä etuperin volttia. Voltti tehdään aina etuperin. Lisäksi tein vuorotellen makkaroita ja voltteja. 

Ehdin melko hyvin uimaan treenini. Yhteensä tuli uitua 1775 metriä. Tavoite oli 2000 metriä. Siitä jäi vähän uimatta, kun aika loppui kesken. Piti lähteä pesulle ja pukeutumaan, et ehtisin töihin. Tällä kertaa kävelin rantaa pitkin oikopolulle, josta olen aiemmin kävellyt hallille. Oli taas ihana aurinkoinen pakkassää kävellä töihin.

Erilaisia harjoituksia

Työpäivän jälkeen ostin valmiin salaatin, koska kotona ei ollut riittävästi tarpeita tehdä sitä. Salaatin kanssa suuntasin Tatun parakilparyhmän treeneihin. Söin päivällisen pukkarissa, ja lähdin nopean suihkun kautta altaan reunalle venyttelemään kavereiden kanssa. Saatiin uitua alkuverraa 100 metriä ja treenien aluksi vielä 50 metriä vaparia. 

Sitten laitettiin räpylä toiseen jalkaan. Toisessa jalassa ei ollut. Räpyläjalka teki potkut ja toinen oli paikoillaan. Toisen puolen käsi teki vaparin käsivedon. Eli ristipuolen käsi ja jalka tekivät töitä. 50 metrin jälkeen räpylä vaihtoi jalkaa ja selällään sama juttu. 

Seuraavaksi uitiin käsikädessä kaverin kanssa. Toinen meni perhosen potkuilla ja toinen rinnan. Pysyttiin uidessa rinnakkain. Laji vaihtui altaan päässä. Sitten toinen oli vapaamatkustaja ja sama juttu uudelleen päässä. Harjoitukset sujuivat, koska ollaan aiemminkin harjoiteltu niitä treeneissä. 

Väliin uitiin taas yksin. Mentiin delfarit räpylöillä. Sama tehtiin selällään. Olikin haastavaa mennä delfarit selällään. Ei meinaa saada tehtyä potkuja oikein. Tuntui rankalta. 

Sitten olikin 4×50 metriä polvista potkut. Potkuissa piti aina koukistaa polvesta. Ne uitiin kaksi kertaa selällään ja kaksi kertaa vatsallaan. Se olikin uusi asia. Harjoittelin vielä yhden ylimääräisen vinstan.
 
Lopuksi oli 50 metrin vaparin kisa räpylöillä. Kaveri voitti ekan kierroksen, vaikka yritin loppuun saakka uida täysillä. Minä voitin loput kolme kertaa 50 metriä, kun kiihdytin maaliseinään saakka lujaa. Kaveri väsähti niissä käännösten jälkeen. 

Loppuverra uitiin ilman räpylöitä. Yhteensä 1525 metriä. Eli keskiviikon uinnit oli 3500 metriä.

Uintia ja biljardia

Torstaina työpäivän jälkeen suuntasin kohti Kalevan uintikeskusta uimaan vuorostaan 50 metrin radalla. 
Halusin uida kisalajit siinä altaassa, ja muutenkin halusin uintimetrien nousevan.

Harjoittelin ohjattujen treenien käsivetoja. Ne sujuivat paremmin 50 metrin altaassa. Uin kisalajit kolmesti läpi ja välissä tein sekaria 2×100 eli 25 metriä perhosta, toinen selkää, sitten rinta sekä vapari. Uin rintaa 100 metriä muistellen rytmitystä. Yhteensä uin 2150 metriä. 

Ennen kotiin lähtöä latasin erityisuimarikortin, ja ostin kahvin reippaasti uidun suorituksen jälkeen. Suuntasin ratikalla Pyynikintorille ja kävelin Iltalinjalle kavereita tapaamaan. Autoin kavereita palapelin teossa ja pelasin yhden erän biljardia. Tällä kertaa sain vain pari palloa pussiin, mutta harjoitus tekee mestarin. 

Takaisin altaaseen


Viime viikolla ehti uimaan vain kerran. Tällä viikolla jo kahtena päivänä kolmesti. Tiistaina kävelin ennen alppihiihtoa Tesoman uimahallille uimaan omatoimisesti kisalajit ja tein haastejuttuja. Voltteja lähinnä tein ja pomppujuttuja. Kaverin kanssa tehdään haastejuttuja, niin näkee, onko edistynyt asiat. 

Harjoittelin voltteja väljässä vedessä. Melko hyvin ne menevät, vaikka osittain vinoon. Voltin asento on helppo etuperin. Osaan laittaa pään rintaan kiinni ja tehdä voltin etuperin oikein. Takaperin se onkin haastavaa. Takaperin volttia pitää treenata vielä. 

Uin rintaa. Rinta sujuu kohtalaisesti, rytmitys alkaa mennä oikein. En osaa itse harjoitella potkuja kuivana, vaikka Heidi neuvoi. Harjoittelen mieluummin vedessä laudan kanssa tai räpylöillä. 

Uin yhteensä 1125 metriä.

Uiminen piristi mieltä

Keskiviikkoaamuna suuntasin taas Tesoman uimahallille. Uin omatoimiset treenit. Treenasin rintauinnin  ja vaparin käsivetoja. Tein käsivedot pullari jalkojen välissä ja lättärit käsissä. Uin taas seuraavan kisan kisalajit läpi. Tein pohjasukelluksen ja uin loppumatkan vaparia niin kovaa kuin pystyin. 

Harjoittelin tiistain treenin mukaan etuperin voltteja. Voltit alkoivat sujua vähän paremmin, vaikka vieläkin menee vinoon. Välillä pompin altaan toiseen päähän ja uin takaisin. Uin pari kertaa sekarin läpi ja lisäksi rintauintia, miettien rytmitystä. Uin sitten vaparin, rinnan ja selän 100 metriä. Käännökset alkoivat sujua. Uin yhteensä 2025 metriä. 

Aamu alkoi huonosti, kun huomasin et otsalamppu oli häveissä. Se suututti. En tykkää käyttää heijastimia. Uiminen sai ajatukset muihin asioihin ja piristi mieltä. Kävelin töihin ihanassa pakkassäässä.

Uintia parin kanssa

Työpäivän jälkeen piti ostaa valmis salaatti, kun eilen en ehtinyt tekemään sitä. Lähdin TaTU:n parakilparyhmän treeneihin Pyynikin uimahallille. Uin kaverin kanssa 100 metriä verraa ja tehtiin 50 metriä etuperin volttia, ja uitiin omatoimisesti toinen satanen. 

Treeneissä mentiin aluksi väärin valmentajan ohjeistus. Toinen oli selällään, ja toinen potki rintauinnin potkuja työntäen toista. Uitiin aluksi vain 25 metriä ja vaihdettiin toisessa päässä. Toisella kerralla ohjeistus oli selvempi: piti mennä sama juttu 50 metriä päästä päähän. 

Sitten olikin vuorossa kaverin kanssa käsikkäin uinti sekä selkää että rintaa. Siinä potkitaan potkut normaalisti ja tehdään vain vapaalla kädellä vedot. Ei ollut vaikeaa. Sitä on harjoiteltu aiemminkin treeneissä, niin sujuu jo aika hyvin.

Kilpaa räpylöillä ja ilman

Sen jälkeen oli 4×50 vaparin kisa. Kaveri oli ensimmäisessä käännöksessä ja maaliin tulossa nopeampi, mä oli toisella 50 metrillä nopeampi, kolmannella kaveri, ja mä olin vikalla nopeampi. Voitettiin toisemme vuoron perään. 

Sitten valmentaja laittoi haasteen, että uisin ilman räpylöitä. Mä otin räpylät pois ja uin ilman niitä 4×50 metriä rintaa. Voitin kaverin helposti, kun hän ui räpylöillä. Rytmitys sujui hyvin. Potkutkin sujuivat hyvin, eikä vasen jalka kääntynyt sisäkiertoon.

Sitten olikin loppuverran vuoro. Uin treeneissä yhteensä 1050 metriä. Oli pitkästä aikaa kolme treeniä kahdessa päivässä. Mukavalta tuntui ja rankalta. Sainpahan uida kisoja varten. Muilla on kisat tällä viikolla, niihin en ehdi mukaan, kun lähden alppihiihtoleirille.





Leikkiä vedessä


Keskiviikkoaamuna suuntasin tavalliseen tapaan Tesoman uimahallille uimaan omatoimiset treenit ennen työpäivän alkamista. Aluksi tein Heidin antamat kotiläksyt ja harjoittelin Heidin kanssa opeteltuja rintauinnin potkuja ja rytmitystä. Ne alkoivat sujua, kun muistelin miten rytmitys menee: Liuku, kädet ja potkut. 

Rintauinnin jälkeen uin sekaria räpylöillä - 25 metriä potkuja ja 25 metriä uimista. Uin kaikki sekarilajit, myös perhosen. Mikään laji ei ollut vaikea. Kaikki sujui hyvin. Potkujen lisäksi tein 2×200 metriä rinnan ja vaparin käsivetoja. Pullari oli jalkojen välissä, että jalat pysyvät kiinni. Käsivedot tein lättäreillä.

Vaihdoin harjoitusta, sukelsin ja uin loppumatkan altaan päähän vaparia. Uin myös kisalajit läpi huhtikuun kisoja ajatellen. Välillä tein voltteja väljässä vedessä. Se oli treeneissä aiemmin opittu harjoitus: uin 5 metriä selällään, tein voltin ja voltin jälkeen menin lopun altaan pomppuja. Pompuissa pompitaan ylös vedestä. Yhteensä tuli 10 volttia. Ne menivät aluksi vinoon, mutta sitten alkoivat sujua.

Vapaa ilta

Ulkona oli taas ihana aurinkoinen sää työpaikalle kävellessä. Kun pääsin töistä, ilta oli jo pimeä ja sää viileä. Illalla ei ole Tatun parakilparyhmän treenejä, joten tänä keskiviikkona uin vain aamulla. Uin yhteensä 2250 metriä. 

Työpäivän jälkeen ostin Pirkka-lehden ja mandariineja. Kotiin päästyäni aloin tekemään jauhelihakastiketta, johon laitoin aurajuustoa ja tavan juustoa. Kaveriksi keitin spagettia. Pesin pyykkiä ja pakkailin vielä uintikamoja, sillä torstaina olis tarkoitus uida kavereiden kanssa. 

Voimaa ja tekniikkaa


Keskiviikkona suuntasin aamulla Tesoman uimahallille omatoimisiin uintitreeneihin. Uin yhteensä 2050 metriä. Uin huhtikuun kisoihin tulevat kisalajini läpi. Treenasin rinnan ja vaparin käsivetoja 2×200 metriä lättäreillä ja pullari jalkojen välissä. Harjoittelin sekarin potkuja uimalla 3×100 metriä aina 50 metriä pelkillä potkuilla ja toisen 50 metriä normaalisti uimalla. 

Unohdin lähtiessä kuulokkeeni pukkariin. Pyysin saattajarannekkeen, että sain hakea ne. Sitten kävelin aurinkoisessa säässä töihin.

Uintitreenauksessa kaveri apuna

Illalla oli TaTUn parakilparyhmän treenit Pyynikin uimahallilla. Söin niitä odotellessa tekemäni salaatin. Kaverit odottivat altaiden reunalla. Venyteltiin ja uitiin yhdessä alkuverraa. 

Treeneissä oli taas tutut räpyläjutut: potkut selällään kaverin kanssa, käsistä kiinni pitäminen, sukellus ja vaparin käsivedot ensin toisella ja sitten toisella kädellä. Kaverin kanssa treenaamisen jälkeen oli sukellus ja sama homma yksin. Yritettiin sukeltaa niin syvälle pohjaan kuin päästään ja sitten käsivedoilla loppuun saakka. Se liittyi vaparitekniikan opetteluun.

Sitten piti ottaa yhtä kaveria molemmista käsistä kiinni ja tehdä vaparin käsivedot, kun hän potkii. Oltiin kaverin vieressä ja liuttiin, kun kaveri teki potkut ja me tehtiin käsivedot. Harjoitus tuntui raskaalta. Mutta se sujui hyvin, kaveri pysyi suorassa. 

Kokeiltiin myös reppuselkä hommaa. Ensin toinen oli selässä. Sitten uimarin piti olla itse kokonaan selällään, ja toinen työnsi häntä vaparin potkuilla toiseen päähän. Se tuntui raskaalta, kun piti työntää potkien altaan päähän. Se otti jalkoihin ja käsiin ja oli todella rankkaa.

Mentiin vielä 2×50 perhonen lujaa. Perhonen sujui aika hyvin. Loppuverra uitiin räpylöillä. Yhteensä matkaa tuli 1300 metriä.

Asumisen ohjausta

Perjantaina asumisenohjaaja tuli aamulla kotikäynnille. Juteltiin ja katsottiin lomakelaatikot, joista toinen oli hajalla. Otettin tavarat pois, ja alempi lomakelaatikko oli heitettävä pois. Oli puhe myös kirjaston lainoista. Jos asumisenohjaaja voisi muistuttaa palauttamisesta. Suunniteltiin kesälle ohjelmaa kotikäynneille. Ei ehditty sen lisäksi paljon muuta tehdä. 

Tiskasin ja söin ruuan sarjaa katsoen. Huomasin, että vanha mankkani ei toiminut. Yritin kuunnella musiikkia. Laitoin Cd-levyn, mutta sen jälkeen ei tullut raitalukumäärää näkyviin eikä saanut musiikkia kuunneltua. Mankka oli jo aika vanha. Ilmoitin asiasta äidilleni. Äiti antoi vinkin, mistä voin ostaa uuden.

Rintauinnin treenausta

Illalla kävelin ihanassa lumisessa säässä Kalevan uimahallille uimaan. Oli toinen rintauinnin tekniikkapäivä. Uin 200 metriä ennen Heidin tuloa. Heidin kanssa harjoiteltiin kolmesti potkuja laudalla. Ne alkoivat sujua. Heidi antoi ohjeen, että harjoittele kotona seinää vasten vasemmalla jalalla potkua. Siinä otetaan kiinni jostain tangosta tai ketjusta ja työnnetään jalkaa seinää vasten. Tai sitten voi harjoitella vastuskuminauhalla: Kuminauha kiinni jalassa kokeillaan tehdä vasemmalla jalalla rintauinnin potkua.

Potkujen jälkeen mentiin rintauinnin rytmitystä, joka sujui tällä kertaa tosi hyvin. Lopuksi oli vielä räpylöillä potkut ja rytmitys. Uin lopuksi loppuverraa räpylöillä. Uin yhteensä 1175 metriä.  

Uinnin jälkeen kävelin ostamaan uuden cd-soittimen ja ruokatarpeita. Kävelin lumisateessa kotiin. 
Kotona laitoin uintikamat kuivumaan. Sen jälkeen testasin mankan. Se toimi hyvin. 

Leikkimielistä kisailua

Lauantaina matkustin ratikalla keskustorille ja odotin bussia siellä. Piti mennä ratikalla, koska bussi meni ohi Uusikylän bussipysäkiltä. En ollut huomannut sitä, kun pää oli kiinni kännykässä. Mietin, ettei tarvitsi puhelinta katsoa ennen kuin bussissa. 

Ehdin ennen valmentajaa paikalle. Venyttelin nopeasti ja lähdin uimaan alkuverraa. 

Treeneissä mentiin rintaa kovaa toiseen päähän ja vaparia toiseen niin, että kaverin piti ottaa kiinni. Harjoitus tehtiin viidesti. Selän käsivedoissa kaveri oli ankkurina nilkoissa kiinni ja toisessa päässä osat vaihtui. Mentiin myös vapari samalla tavalla. Taas kaverin molemmilla puolilla toisen käsistä pitämässä kiinni, kun kaveri teki selän potkut ja me tehtiin vaparin käsivedot. 

Sitten pidettiin 50 m vaparin kisa räpylöillä sekä 3×100 m vaparin kisa kaverin kanssa. 50 metrin kisassa mä jäin jälkeen eli hyydyin ennen maalia, vaikka yritin kiihdyttää. Ensimmäisessä 100 metrisessä pääsin maaliin ensin, kun kaveri hidasteli. Toisessa kaveri hyytyi ja pääsin ensin maaliin. Kolmannella kerralla tuli tasapeli. 

Loppuverra uitiin räpylöillä. Uin yhteensä 1275 metriä. Oli rankat treenit, jaloissa tuntui. Tällä kertaa kortti päästi sisälle ja ulos porteista. 


Lähdin illalla enon luona käymään, kun tuli viesti, että läppärit piti käyttää siellä, niin saatiin ne päivitettyä. Juttelin enon kanssa laskettelusta ja uimisesta. Oli kiva, kun pääsin kylään. Katsoin vähän aikaa telkkaria ja luin lehteä sillä aikaa, kun eno päivitti toista konetta. 

Kotimatkalla kävin ostamassa nakkeja sunnuntaiksi. Kävelin kotiin. Ajattelin katsoa elokuvaa . 


Tehotreeneistä herkuttelemaan


Lauantaina matkasin aamulla Ylöjärvelle Tatun parakilparyhmän treeneihin. Taaskaan ei urheilutalon kortti päästänyt sisään portista, vaikka siitä oli laitettu viestiä uimaseuran yhteyshenkilöltäsi. Kiersin sivusta sisälle. 

Altaan reunalla venyttelin kaverin kanssa ja uitiin verraa 575 metriä. 

Treeneissä uitiin niin, että pidettiin toisia käsistä kiinni. Räpylät oli jaloissa ja mentiin ensin toisella kädellä pelkkiä vaparin käsivetoja 4×50 m. Käsi vaihtui välillä. Sitten sama homma jatkui ensin vaparin potkuilla sitten rinnan. Molemmat mentiin 4×50 metriä, et kyllä tuntui jaloissa ja käsissä. Rinnan potkut olivat haastavat tehdä räpylöillä. Potkua ei saa kunnolla tehtyä räpylöillä. Siksi se tuntui rankalta. Palauttavaa loppuverraa uitiin 200 metriä. 

Olipahan tehotreenit taas. Uitua tuli yhteensä 1575 metriä. 

Peseytymisen ja pukeutumisen jälkeen selvitin taas kassalla, miksi kortti ei päästänyt uloskaan. Sama juttu kuin ennenkin eli aikaraja on vastassa. Ostin kahvin mukaani, ja lähdin kotiin viemään uintikamat kuivumaan.

Kaverilla oli synttärit

Tein kiireellä synttärikortin kaverilleni. Söin ja vaihdoin vaatteet. Lähdin kävelemään Hakametsän ratikkapysäkille ja suuntasin Hervantaan kaverin synttärikahveille. Kaverin äiti, veli, veljen poika ja kaveri miesystävänsä kanssa olivat myös siellä. Tarjolla oli kakkua, karkkia, nakkipiiloa ja sipsejä. Juhlissa voi herkutella. 

Näin kaverini veljenpojan vauhdissa. Hän leikki leluilla, joita kaverilla oli. Lapset ovat mukavia, kun heidän kanssaan saa touhuta.

Vieraiden lähdettyä jäin vielä kaverini luokse. Juteltiin ja käytiin Hervannassa kaupassa. Kaveri tarvitsi ruokaa. Kun tultiin takaisin kaverin luo, pelattiin tivolilautapeliä. Jäin poikkeuksellisesti yöksi, kun meni myöhäiseksi. Kaverille se kävi. Ei tarvinnut pimeässä kävellä kotiin. Oli mukava päivä, ja herkut maistuivat. 



Keskiviikon tekniikkatreenit


Keskiviikkona oli jälleen uintipäivä. Lähdin aamulla Tesoman uimahallille uimaan omatoimisen aamuverrani. Yhteensä tuli uitua 2075 metriä.

Menin tekniikassa ensin rinnan ja vaparin käsivetoja 2×200 metriä lättärit käsissä ja pullari jalkojen välissä. Sen jälkeen menin sekarin potkuilla räpylät jalassa 4×50 metriä eli 25 metriä altaan päähän menin vain potkuilla ja takaisin uin tavallisesti. Pidensin matkaa ja uin samaa harjoitusta 3×100 metriä eli aina 50 metriä pelkkiä potkuja ja 50 metriä tavallista uintia. Treenasin myös seuraavaan kisaan.

Happotreeneillä väsymyksen yli 

Joskus on hankala harrastaa kahta lajia. Illalla olisi ollut Tampereen Slalomseuran tämän talven toinen alppihiihdon CUP-kisa. En ehtinyt sinne, koska työpäivän jälkeen kiirehdin Pyynikin uimahallille Tatun parakilparyhmän treeneihin. Siellä oli taas happotreenit edessä. 

Happotreenit lisäävät lihasten kestoa. Treenien tarkoitus on totuttaa keho siihen, että pystyy jatkamaan uimista silloinkin, kun vauhti alkaa hyytyä. Sitä voi hyödyntää kisoissakin.

Treeneissä aloitettiin veturina 2×50 metriä. Minä olin ensin veturina ja kaverit pitivät nilkoista kiinni. Altaan päässä vaihtui viimeisenä ollut veturiksi ja vielä uudestaan. Sen jälkeen välissä uitiin perhosta 100 metriä. Tuntui mukavalta uida perhosta, mutta sekin tuntui käsissä. 

Uimista jatkettiin tekniikkaharjoituksilla. Uitiin vaparin potkuilla, mutta vain toinen käsi teki käsivetoja. Sama treenattiin rintauintina. Sitten jatkettiin taas kaverin kanssa. Pidettiin kaverin olkapäästä kiinni ja mentiin ensin rinnan ja sitten selän potkut. Selän potkut uitiin vielä lopuksi räpylöillä. Yhteensä uitiin 1400 metriä. 

Päivän treenit yhteenlaskettuna oli 3475 metriä, kyllä hapotti. Uudet harjoitukset tuntuivat rankoilta. Helppoa oli se, että piti mennä vaan käsivedoilla eteenpäin. Se oli yksi tapa saada happoa treeneissä. Vaikeaa oli mennä rintauinnin potkut selällään räpylöillä. Potkut olivat raskaita. 

Kotiin päästyäni aloin pakata torstai-iltaa varten. Edessä oli lähtö suoraan töistä veljeni luo Jyväskylään.



Voltteja ja makkaroita

Lauantaiaamuna oli ensimmäiseksi meno kahden bussin vaihdolla Ylöjärvelle Tatun parakilparyhmän uintitreeneihin. Happotreenit olivat edessä. 

Ennen valmentajan tuloa uitiin lämmittelynä 300 metriä verraa. Tein myös kaverin kanssa volttia etuperin ja takaperin. Ei yritetty seinään kosketusta, vaan tehtiin volttia väljässä vedessä. Voltit menivät vähän vinoon. Mutta harjoitusta vaan, niin kyllä ne alkavat sujua. Harjoiteltiin myös vartalonkiertoa makkarakäännöksillä. Pyörittiin suoralla vartalolla makkarana ympäri viisi kertaa.

Treeneissä mentiin ensin 4×100 metriä kovaa. Uitiin teholla kaikki 25 metriset. Sitten oli harjoitus 2×50 metriä, jossa mentiin selkäuintia 5 metriä, sen jälkeen tuli voltti ja sitten selkää altaan loppuun. Samalla tavalla piti uida takaisin. Se oli haastava tehtävä. Käännös oli tutulla käsi- ja jalkakosketuksella.

Selkäuinnin jälkeen pyörittiin ympäri ja tehtiin voltteja eteenpäin 25 metriä ja perhosta takaisin toiset 25 metriä. Makkarat oli helppoja, mutta voltit menivät vinoon. Sain kuitenkin mentyä koko matkan. 

Palautus tuli tarpeeseen

Lopuksi uitiin 200 metriä omavalintaista palauttavaa. Uin vaparia, rintaa ja selkää vuoron perään. Mietin rinnassa Heidin antamia ohjeita, ja sain vasemman jalan kääntymään ulospäin. Vaparissa ja selässä sain kädet pyörimään aiempaa nopeammin. 1675 metriä tuli uitua yhteensä. Se oli hyvä palauttava lopputreeni, kun viikolla olin uinut kovaa.  

Peseytymisen ja pukeutumisen jälkeen selvitin kassalla TaTU:sta saamani hallikortin käyttöä: miksei se päästänyt aamulla ja poistuessa porteista läpi. Muillakin oli ollut sama ongelma. Tätä on tapahtunut aiemminkin tänä vuonna, kun kortti ei päästänyt läpi. Selvisi, että pitää ottaa TaTU:n Hennaan yhteyttä korttiasiasta, koska aikaraja oli vastassa. 

Ostin aamukahvin mukaan, ja kävelin bussipysäkille odottamaan bussia. Kotona siivoilin ja pesin pyykkiä. Tein kotihommia vähäsen ja katsoin koneelta hauskaa sarjaa. Se sai minut iloiseksi. Oli palauttava ja rentouttava lauantai-ilta.

Uimassa yksin, kaksin ja ryhmässä


Tiistaina suuntasin työpäivän jälkeen Kalevan uimahallille uimaan omatoimiset uintitreenit 50 metrin altaaseen. Aloitin treenauksen, uin alkuverran ja 4×50 spurttitreeniä. Sit piti vaihtaa toiselle radalle, koska Tatun ryhmäläisillä alkoi treenit siinä altaassa. Oli pakko siirtyä alta pois. Uin ketjujen ali, ja nousin hakemaan tavarani lähemmäksi. Ei se haitannut treenausta. 

Uin kaksi kertaa 10×50 spurttitreenin, joissa pitää uida kovaa ja löysää vuoron perään. Menin ensin 50 metriä kovaa ja toiset 50 löysää. Tuli uitua vähän enemmän kuin 20 kertaa. Lisäksi treenasin huhtikuun kisoihin. Yritän parantaa aikoja kisoissa ja haluan jatkaa 100 metristen vaparin ja selän uintia. Perhosesta yritän saada ensimmäistä aikaa. Perhosessa ja rinnassa pitää vielä treenata vartalonrytmitys kuntoon.

Olin tyytyväinen hyvin uituun matkaan. Sain uitua 3100 metriä. Aikaa meni puolitoista tuntia. 

Kävelin kotiin syömään ruokaa, jonka tein sunnuntaina. Sen jälkeen lähdin vielä vähäksi aikaa Iltalinjalle. Ehdin tekemään kolme ystävänpäiväkorttia. Laitoin tekemäni ystävänpäiväkortit menemään illalla. Tiputin ne kodin lähellä olevaan postilaatikkoon. 

Kotona tein vielä salaatin keskiviikoksi mukaan, että voisin syödä sen ennen treenejä.

Keskiviikon perustreenit

Keskiviikkona lähdin vuorostaan Tesoman uimahallille uimaan omatoimiset treenit 25 metrin altaaseen. Uin ensin 3×100 metriä, joissa oli 50 metriä potkuja ja 50 metriä uintia. Uin myös jonkin verran spurtteja. Kisalajitreenien lisäksi treenasin kaikki lajit 100 metrin sekarina. Sekarissa ensimmäisenä on perhonen, se vaihtuu seläksi, sitten rinta ja vikana vapari. 

Yhteensä tuli uitua 2050 metriä. Sitten saattoikin lähteä reippaasti pesulle ja pukemaan. Tuttuun tapaan vielä kahvin osto yli 2000 metrin uimisesta. 

Kävelin töihin ihanassa pakkassäässä. Se piristi mukavasti.

Työpäivän jälkeen piti hakea vanhat hiihtomononi äidin työpaikalta. Tarvitsin niitä isän luo, koska siellä on SNS monon side suksissa, jotka saan Lappiin lainaksi. Sovitusta ja testausta varten tarvitaan monot mukaan. Omissa suksissani on NNN monon siteet.

Jatkoin matkaa kotihallille uimaan Tatun parakilparyhmän treenin. Ohjattu treeni vaihtui itsenäiseksi uinnissa. Valmentaja laittoi ohjelman aamulla ryhmän whatsappiin. Uin sen 25 metrin radalla. Yhteensä uin 1950 metriä. Sit pesun ja pukeutumisen jälkeen kävelin kotiin laittamaan uintikamat kuivumaan ja iltapuuhiin.

Naistenryhmän tapaaminen uimahallissa

Torstaina suuntasin kaupan kautta työllistymiskeskuksen ohjaajaa tapaamaan. Tuettuun palkkatyöhön tarvitaan työkoordinaattoria, kun entinen vaihtoi työtehtäviä talon sisällä. Selviteltiin, kuka olis työkoordinaattori ja juteltiin työasioista. Kerroin miten mulla töissä menee. Kaikki on mulla työpaikalla hyvin. Työpaikkaohjaaja ja kauppias antavat mulle hommia, kun omat työtehtävät on tehty. Työhaastatteluun mennään 9.3 klo 10. Uusi koordinaattori auttaa tuetun palkkatyön haussa.

Tapaamisen jälkeen lähin kävelemään Kalevan uimahallille toisen naistenryhmäläisen kaveriksi. Hallilla odotettiin ohjaajaa, joka pitää naistenryhmää. Uitiin ensin vesijuoksualtaassa. Mä sanoin, että se oli vesijuoksuallas, mutta ohjaaja halusi mennä siihen. Hän luuli, että siinä saa uida. Uimahallinvalvoja tuli sanomaan, ettei siinä saanut uida vaan juosta. 

Kerroin asiasta kavereille, niin kokeiltiin vesijuoksua. Se tuntui hauskalta kokeilla. Tarvittiin juoksuvyö, että saisi paremmin juostua. Juoksu vyön kanssa onnistui aika hyvin. Mutta juoksuvyö kaatoi eteenpäin, niin oli hankalaa olla pystyssä. Vaatii vielä harjoitusta, että pysyy vedessä juostessa pystyssä. Kaverit tykkäsivät siitä kovasti. 

Aktiivisuusranneke oli toppanut itsensä ilman, että olin tehnyt mitään. Sain mittariin uintia ja juoksua 800 metriä. Se oli sammuksissa vain puoli minuuttia. Se ei haittanut. Olen jo tottunut siihen. Uudestaan käynnistämisen jälkeen sain 450 metriä mittariin, kun uin rintaa ja vaparia 50 metrin altaassa. Muutkin ryhmäläiset olivat silloin vielä uimassa. 

Nopean suihkun jälkeen menin pyyhe ympärille syömään välipalaa pukkariin. Juttelin ohjaajan ja kaverin kanssa naistenryhmän tapaamisista ja muustakin, mitä muita kiinnosti. Oli onnistunut naistenryhmän kerta. 

Rintauintitreeniä ohjaajan kanssa

Kävin suihkussa ja menin altaan reunalle venyttelemään. Ilta jatkui uinnin yksityisvalmennuksella. Pääsin uimaan alkuverraa odotellessani Heidiä, joka valmensi mua ennen kuin siirryin Tatun parakilparyhmään. Harjoiteltiin yhdessä rintauinnin potkuja ja rytmitystä. Tein ensin rintauinnin potkuja laudalla pari kertaa, että Heidi näki onnistuuko mulla potkut miten hyvin.

Sitten harjoiteltiin potkuja tangon luona seinää vasten ja myös potkut käsiin osumalla. Treenattiin myös liukuasennon rytmitystä. Potkut alkavat mennä paremmin, mutta rytmitys on sekaisin, kun kädet ja jalat lähtevät yhtä aikaa liukuasennosta. Käsien liike nostaa ylävartalon ylöspäin. Niskan pitää olla suorana käsien välissä. Vielä tarvitaan treeniä. 

Heidi antoi ohjeeksi harjoitella potkuja kuivana, venytellä nilkkoja ja harjoitella potkuja hallilla vasten reunaa, jossa on tanko. Seinää vasten tehdään vasemmalla jalalla rintauinnin potkuja. Hän kehotti myös kokeilemaan uimista seinää vasten niin, että potku osuu seinään. 

Potkujen kuivaharjoitteluun sain samat ohjeet, mitä olen tehnyt. Potkuja harjoitellaan jumppamatolla, keskittyen vasemman jalan nilkkakääntöön ulospäin. Ankkakävelynä se onnistuu myös vedessä. 
Helppoja nilkkavenytyksiä voi tehdä ohjeiden mukaan. 

Se oli hyvä, että sain vähän yksityisohjausta rintauintiin. Se auttaa enemmän eteenpäin. Kyllä se siitä sujuu, kun treenaa ahkerasti. Uin yhteensä 1350 metriä.  Eli yhteensä 2600 metriä uitu.




Rento sunnuntai


Sunnuntaina kävelin Kalevan uimahallille uimaan omatoimiset treenit 50 metrin altaassa. Vuorossa oli tekniikkaa sekä kisalajit. Treenaan huhtikuun Manse-Cupin uintikisoihin. Tavoitteena on uida 50 metriset rinta ja perhonen sekä 100 metriset selkä ja vapari.  

Lauantaina valmentaja oli ollut kipeänä eikä treenejä ollut. En siksi saanut treeniohjelmaa, jota olis voinut uida. Tein itse ohjelman, ja otin 2×200 metriä Special Olympics uintileiriohjelmista.

Potkuja ja rytmitystä

Menin 2x200 metriä rinnan ja vaparin käsivetoja pullari jalkojen välissä ja lättärit käsissä sekä 2×200 metriä rinnan potkuja räpylöillä ja selän potkut. Räpylöillä saa treenattua kovemmat potkut. Rinnan potkuja pitää harjoitella räpylöillä vielä. Se vaatii aikaa. Niitä on hankalaa uida räpylöillä. 

Myös perhosen ja rinnan vartalon rytmitykset vaativat lisää harjoitusta ja treeniä. Rytmityksessä on vaikeaa se, että rinnassa tahtoo mennä samaan aikaan kädet ja jalat, vaikka ne pitäisi tehdä eri aikaan. Perhosessa käsien pitää pyöriä yhtä aikaa. Treenasin niitä valmentajan ohjeiden mukaan, niin alkoi mennä paremmin. 

Treenasin reilun tunnin. Sain uitua yhteensä 2350 metriä. Tavoitteena on nostaa uintimatkaa 3000 metriin ja vähäsen ylikin. Se on hyväksi kunnon nostoa ja kisoihin treenausta varten. Näkee, onko kunto noussut.

Hieman muita hommia

Lähdin uinnin jälkeen ostamaan lisää kuulokojeiden paristoja. Kuulokoje piippaa kahden viikon välein, että paristo on mykkänä. Silloin se on aika vaihtaa, niin kuulee paremmin. 

Kävin myös ruokaostokset. Löysin eilen kana-makaronilaatikon ohjeen netistä. Ajattelin kokeilla sitä. Ruokaa tehdessä kananmuna oli unohtunut sekoittaa aineiden sekaan, niin laitoin muiden päälle. Uunissa tuli myös rahkapannari. Ruoka onnistui hyvin ja rahkapannarikin.

Sain tiskikoneen päälle, ja pyykit pyörimään. Vein roskat ja pakkailin valmiiksi ensi viikon laskettelutreenikamat sekä tiistain uintikamat kasaan. Aloitan myös isän luo lähtevien viikonloppukamojen pakkaamisen. Oli rento sunnuntai vähän urheillen ja kotihommia tehden. 



Kisoissa sattuu ja tapahtuu

Tänään uitiin vuoden ensimmäiset TaTU Tampereen järjestämät uintikisat. Seuran parakilpauimarit olivat menossa mukana. Tampereella ei ole kisoissa erillisiä lähtöjä parauimareille, joten parauimarit kisasivat samoissa sarjoissa vammattomien urheilijoiden kanssa.

Verryttelyyn kisavarusteissa

Jääkarhu-uinneissa olin ilmoittautunut neljään lajiin. Ensimmäinen oli heti kisan alussa ja kolme muuta vasta illalla. Välissä oli kuusi tuntia.

Verrasin ennen kisoja 25 metrin altaassa. Minun ensimmäisenä lajina oli 50 metrin perhonen. Menin odottamaan keräilypaikalle ilman valmentajaa. Samaan aikaan keräilyn kanssa ui yksi uintikaveri. Valmentajan piti odottaa häntä maaliin ja auttaa uintikaveri pyörätuoliin. Aikataulut oli tiukkoja. Etsin valmentajaa, mutta hän ei ehtinyt paikalle.  

Keräilyyn mennessäni odotin nimeni huutoa. Kuuluttajalla oli hiljainen ääni. Liian hiljainen minun kuulolle. Paikalla oli hirveä hälinä, enkä kuullut ketä kuulutettiin. Kun valmentaja tuli, olin myöhässä ja keräily erääni meni ohi. Erä uitiin ilman minua, kun en ollut ajoissa kisapaikalla. Harmitti, mutta ei maailma tähän kaadu. Seuraaviin kisoihin treenataan perhonen vielä parempaan kuntoon.

Muistin syödä eväitä ja venytellä. Seuraavaan lajiin oli aikaa niin paljon, että juttelin valmentajan ja kavereiden kanssa. Venyttelin istumapaikkojen takana lihaksia ja kävelin vähäsen. En halunnut lihasten väsyvän liikaa, koska jalat ja kädet tekevät uidessa töitä kovaa. 

Omaa vuoroa odotellessa

Ennen rintaa verrasin 100 metriä. Sit piti olla jo keräilyssä. En halunnut enää myöhästyä keräilystä. Äiti oli tullut varalta ennen seuraavia uinteja auttamaan valmentajaa, et ei tarvitse jännittää, ehdinkö keräilyyn ajoissa. Loput keräilyt sujuivat hyvin. Valmentajakin ehti ajoissa keräilypaikalle.

Rintauinnin starttilähtö sujui paremmin kuin lähdöt edellisissä kisoissa. Uintikin meni hyvin. Sen jälkeen tuntui ihan hyvältä. Jossain välissä vasen jalkaterä kuitenkin oli kääntynyt sisäänpäin ja uinti hylättiin. En itse huomannut sitä. En masennu siitäkään. Seuraaviin kisoihin potku treenataan taas kuntoon. 

Lähes suoraan rinnan jälkeen oli 100 metrin selkäuinti. Oli vähän rankkaa, että ehti edellisen uinnin jälkeen. En ehtinyt uimaan väliverraa. Söin nopeasti banaania ja join smoothieta, että sain lisäenergiaa. Tuntui hyvältä lähteä uimaan uudelleen toista kisalajia.

Kaksi lajia meni hyvin

Selkäuinnissakin lähtö oli hyvä. Kurkin vähän uidessa, vaikka pään piti olla vakaa. Käännös meni hyvin, ja uin suoraan käännöksen jälkeen. Aika ei ollut huono, mutta oli huonompi kuin ennätykseni. Valmentaja sanoi, että ollaan vasta aloituskaudessa eli nostetaan peruskuntoa - olisi outoa, jos ajat nyt paranisivat.

Viimeisenä uin vaparin 100 metriä. Starttihyppy oli parempi, sillä starttihyppyjä oli hiottu treeneissä.
Uinti meni hyvin. Ekassa 50 metrisessä kädet pyörivät nopeammin. Käännöksen jälkeen toisessa altaan mitassa käsivedot hiljenivät, mutta kovenivat loppuun mennessä. Alkoi jo väsyttää, siksi välissä vähän hyydyin. 

Kaikkea tapahtuu ja sattuu. En ole aiemmin uinut kilpailussa 100 metrin matkoja 50 metrin altaassa. Olen tyytyväinen selän ja vaparin tuloksiin sekä uinteihini. Päivä ei ollut enää niin surkea. Kaikesta saa kokemusta. Urheilija ei luovuta koskaan. Lisää treeniä vaan.


Kisoihin viimeistelyä



Keskiviikkona menin uudestaan Tesoman uimahallille uimaan omatoimiset treenit, kun oli aikaa. Työpäivä alkoi vasta iltapäivällä. Kävelin Tesomakadun bussipysäkiltä hallille. Muistin venytellä ja juoda tarpeeksi. 

Menin kisalajit kahdesti läpi. Uin tekniikassa vaparin ja rinnan käsivedot käyttäen pullaria jalkojen välissä sekä lättäreitä käsissä. Välissä uin 300 metriä normaalisti eli 100 metriä rintaa, selkää ja vaparia. Kun altaassa oli mun lisäksi vain yksi uimari, pääsin tekemään potkut räpylöillä. Uin 100 metriä delfarin potkuja, jotka kuuluu perhosuintiin ja kokeilin rinnan potkut. Rinnan potkut oli haastavaa uida räpylöillä. Yhteensä sain uitua enemmän kuin tiistaina eli 1825 metriä.

Lähdin nopeasti suihkuun pesulle, kun oli jo kiire töihin. Ostin tapani mukaan aamukahvin reippaasti uidun matkan palkkioksi hallin kahviosta. Kävelin kahvia juoden töihin ihanassa säässä. 

Laturi hukassa

Työpaikalla huomasin pukkarissa, että aktiivisuusrannekkeen laturi oli kadonnut. Muistin, että laitoin sen kassiin, Luulin sen jääneen halliin. Huolestuin, ja ilmoitin äidilleni asiasta. Hän selvitteli löytyisikö se uimahallista, mutta ei löytynyt. Lupasin katsoa illalla Tatun treenien jälkeen kotona, löytyykö se sieltä. Siellähän se oli. Se oli tippunut kädestä lattialle pakatessani.

Työpäivän jälkeen lähdin kaupan kautta eväiden ostoon ja bussille. Ehdin syömään salaatin pukkarissa ennen treenien alkamista. Toimin ripeästi, ja ehdin ennen muita venyttelemään. Kahden kaverin kanssa vedettiin 200 metrin alkuverrat ennen valmentajan tuloa. 

Treeneissä katsottiin startit läpi lajeihin, jotka mä ja kaveri uidaan kisoissa. Perhosen 50 metrin starttihyppy oli paras tähän mennessä, sanoi valmentaja. Keskityin paremmin, niin ponnistus oli hyvä ja liuku todella hyvä. Liuku meni pidemmälle kuin koskaan ennen.

Sit mä uin 25 metriä selkää toisen päähän ja toiseen rintaa. Lopuksi oli 300 metriä kevyttä omavalintaista loppuverraa. Iltatreeneissä uin yhteensä 1100 metriä. Eli yhteensä keskiviikon treenit olivat 2925 metriä. Seuraavan kerran menen uimaan vasta lauantain kisoissa. Torstai ja perjantai ovat uintivapaita lepopäiviä.


Urheilija ei luovuta

Lauantaina alkanut kisaputki jatkui viikon alussa Tampereen Slalomseuran omassa cupissa. Soveltavan alppihiihdon ryhmäläiset kuulivat niistä maanantain treeneissä, ja Tinja ilmoittautui heti mukaan. 


Maanantaina oli taas työpäivän jälkeen laskettelutreenit edessä. Ehdin ennen muita melkein tunniksi rinteeseen vapareita laskettelemaan ja löysin sisäisen rohkeuteni. Treeneissä valmentajat huomasivat rohkeuteni laskettelunopeuteen. En enää hidastanut vauhtia yhtään, vaan annoin vauhdin viedä. Valmentajat sanoivat, että hyvältä näyttää.

Sain harjoitella kädet selän takana ja lantio edessä -harjoitusta, sitten toinen käsi edessä käännöksissä ja toinen lantiolla. Tavoitteena oli lisätä rohkeutta lasketteluvauhtiin. Ilman sauvoja ne olivat tasapainoharjoituksia.

Päästiin treenien lopuksi laskettelemaan rataa. Rata oli samalla treeniä TSS-cup kisoihin ja Ellivuoren laskettelukisoihin. Mulle tuli ohje, että saisi olla vauhdikkaampaa laskettelua. Saa ottaa alussa lisää vauhtia, että pääsee nopeammin lasketteluvauhtiin. 

Kohti lauantain uintikisoja

Tiistaina oli töiden jälkeen vuorossa omatoimiset uintitreenit Tesoman uimahallilla. Lähdin tyytyväisenä uimaan kaupan kautta, josta ostin välipalaa ja valmisruuan. Harjoittelin yksin muiden TaTU:n parauimareiden lauantaina tekemää treeniä. Uin 3×50 metriä (25 kovaa+25 löysää) sekä vaparia, rintaa että selkää. Ohjelmasta jäi 100 metriä tekemättä, kun ei ollut kaveria ankkuriksi nilkoista kiinni pitämässä. 

Uin lisäksi läpi kisalajit, koska Jääkarhu-uintikisat lähestyvät. Kisat uidaan lauantaina Tampereen uintikeskuksella 50 metrin altaassa. Aion uida kisoissa 100 metriä selkää ja vaparia sekä 50 metriä rintaa ja perhosta. Perhosesta yritetään saada mulle kisoissa virallinen aika. Perhosuintia jännitän, kun kisaan ensimmäistä kertaa siinä lajissa. Muut kisalajit sujuvat jo. 

Uin yhteensä 1400 metriä. Muistin myös venytellä ja juoda. Uiminen virkisti ja piristi mieltä. 

Jälleen cupissa

Uinnin jälkeen kävelin työpaikalle hakemaan laskettelusuksipussiani. Olin sopinut työpaikkaohjaajan kanssa, että sen voi hakea uimisen jälkeen. Hanska hävisi kävellessäni bussipysäkille päin. Se oli tippunut taskusta, enkä heti huomannut. Käännyin etsimään sen, ja löytyi lopulta. Ehdin onneksi seuraavaan bussiin, ja pääsin ajoissa Mustavuoreen syömään välipalaa ja vaihtamaan monot jalkaan. 

Oli alkamassa Tampereen Slamonseuran omat cup-kisat. Laskin kisassa taas ensimmäisenä. Oman seuran laskettelukisat ovat hyvää treeniä tulevia laskettelukisoja varten. Pääsin laskettelemaan kaksi vaparia, joissa huomasin, et vauhti oli nopea. Menin valmentajan kanssa radan läpi ennen kisoja. 

Laskettelin radalla kolme kertaa. Kisassa lasketeltiin sama rata kahdesti. Sen jälkeen lasketeltiin vielä yksi harjoituskisalasku. Tuntui kivalta mennä sama rata useamman kerran, kun osasin mennä sen oikein kaikilla kerroilla. Ekassa vauhti jäi vähän vajaaksi maaliin tullessa. Toisessa kisalaskussa vauhti hidastui vähäsen matkalla, vaikka yritin pitää sen nopeana. En saanut vauhtia ihan niin nopeaksi kun ensimmäisellä ja kolmannella kierroksella. Kolmas lasku oli nopein.

Rohkeuteni oli löytynyt. Kisatunnelma oli jännittynyt, mutta mukava, kun kaverit tsemppasivat toisiaan. 
He toivottivat onnea kisaan ja kannustivat. Cup -kisat ovat hyviä, että löytää rohkeutta ja voi miettiä, mitä pitää seuraavaksi treenata. Urheilija ei luovuta, vaan jatkaa eteenpäin. 


Välillä ulkona ja välillä sisällä

Arkinen treenausrytmi on palannut. Ulko- ja sisäliikunnan vuorottelu tuo vaihtelua liikkumiseen. 

Tampereen Slalomseuran treeneissä 

Maanantaina suuntasin työpäivän jälkeen Mustavuoreen laskettelemaan jo ennen treenejä. Venyttelin ennen rinteeseen menoa, ja laskettelin vähän yli tunnin. Venyttelin muita odottelessa sekä heidän kanssaan. 

Harjoitukset sujuivat hyvin. Lasketeltiin yksi suksi ilmassa, pari vaparia, sauva vartalon edessä pitäen ja kanttikäännöksiä. Onnenkoukut kantillaan meno rinteen reunasta toiseen oli helppoa. Vaikeaa oli tasapaino jalalla niin, että toinen suksi on ilmassa käännöksissä.

Treenit lopetettiin 5 minuuttia etuajassa lumisateen takia, ja venyteltiin loppuun. Pääsin laskettelukaverin isän kyydillä kotiin. Ehdin pakata seuraavan päivän uintirepun valmiiksi.

Spurttausta ja piikkejä

Tiistaina menin uimaan Pyynikin uimahallille omatoimisia harjoituksia. Tein äidin netistä löytämän spurttitreenin kahdesti sekaria uiden. Spurttitreeni on vauhtikestävyysuintia, siinä uidaan kovaa sekä kevyet väliin. Treeni onnistui nyt hyvin: uin 50 metriä kovaa ja toiset kevyesti. 

Sitten kävin läpi kisalajit, jotka uin tammikuun lopussa Jääkarhu-uinneissa. Menin tekniikassa 200 metriä käsivetoja pullari jalkojen välissä & lättärit käsissä. Niillä menin 100 metrin vaparin ja 100 metrin rinnan. 200 metrin potkuharjoituksissa menin selän ja vaparin. Verryttelyjen kanssa uin yhteensä 2450 metriä. Se on enemmän kuin viime sunnuntaina. Aikaa meni tunti ja neljäkymmentä minuuttia.

Olin tyytyväinen uimiseen. Onnistuin tekemään spurttitreenin oikein pitäen välissä taukoja, jolloin nesteytin itseni. Rinnan potkut alkavat sujua, perhosen käsivedot vaativat harjoitusta, selkä ja vapari sujuvat muita lajeja paremmin.

Matkustin Messukylän kirjaston lähelle bussilla. Olin varannut sinne lainani. Kävelin kirjastolle, mutta kaaduin liukkaalla, just hiekotuksen kohdalla. Sain pintahaavan oikeaan käteen ja mustelman jalkaan polven sivulle oikealle puolelle. Housun lahje repesi. Palautin lainani ja lainasin animepiirustuskirjat, jotka olin varannut. Lainasin ne piirtämistä varten, voin katsoa mallista. 

Kotona sain siivottua keittiön, pyykit pyöritettyä ja tiskit hoidettua. Pakkasin ke treenien kassit valmiiksi.


Keskiviikkona suuntasin Tesoman uimahallin lähibussipysäkille, josta kävelin hallille. Uimavalvojalle kerroin, et altaassa on uimari, jolla oli lättärit ja räpylät. Pelkäsin lättäreiden osuvan muhun, jos menen altaaseen. Hän tuli sanomaan altaalle, miten asia on: Jos on vain kaksi uimaria radalla, saa olla räpylät ja lättärit. Kolmannen tullessa räpylät pitää ottaa pois, ettei satu muihin. Silloin jos osuu toiseen, on kielto uida välineillä.

Asia selvisi, ja uimari osasi sitten väistää mua. Pääsin venyttelyn jälkeen uimaan vanhan leirin treeniohjelman, jossa uitiin 8×25 piikit vaparia ja omavalintaista lajia. Omavalintaisena uin rinnan ja menin toisessa altaassa selän potkut. Vaparin ja rinnan välissä uin 100 metrin verran ja ennen potkuja räpylöillä 200 metriä verraa. Uin yhteensä 1775 metriä. Kävelin uinnin jälkeen töihin ihanassa talvisäässä juoden päiväkahvia, jonka ostin kahviosta.

Illalla oli jälleen kerran Tatun treenit Pyynikin uimahallilla. Ehdin venytellä ennen muiden tuloa, ja aloin uintikaverien kanssa uimaan alkuverraa. Uin melkein 200 metriä ennen kuin valmentaja ilmestyi paikalle. Meidän uintikaverikin saapui tällä viikolla treeneihin. 

Vuorossa oli uintia ×3×100 vu, ×3×100 su ja ×3×100 ru räpylöillä ja lättäreillä, niin että alkoi hapottaa ja tuntua käsissä ja jaloissa. Aina satasten välissä oli tauko, ja sitten uudestaan. Uin yhteensä 1300 metriä.

Kotiin päästyäni pakkasin torstain laskettelutreenitavarat valmiiksi ja tein aamupalaleivät samalla kun iltapalaleivätkin. 

Torstaina taas rinteeseen 

Torstaina menin töihin laskettelusuksipussi mukanani. Olin menossa iltapäivästä Mustavuoreen laskettelemaan. Muistin syödä välipalan, juoda sekä venytellä ennen ensimmäisiä vaparilaskuja. Olin etuajassa, mutta paikalla oli ankkurihissin antaja. Pääsin rinteisiin ilman porttia. Ehdin lasketella 11 kertaa mäen alas ennen kuin rinne normaalisti aukesi. 

Sen jälkeen kävin taas juomassa sekä venyttelin. Oli tauon ja venyttelyn paikka, ettei lihakset väsy ja jalkoihin tule suonenvetoa. Kun pääsin rinteisiin takaisin, laskettelin keskivaikealla rinteellä. Rataradalle ei päässyt. Se oli suljettu lauantain laskettelukisoja varten. 

Kaksi tuntia tuli lasketeltua. Tuntui hyvältä päästä treenaamaan lauantain laskettelukisoja varten. Sain rohkeutta lasketella ylhäältä saakka alaspäin. Yhden kerran, kun laskettelin perherinteessä, kaaduin ennen vikaa lasketteluosuutta rinteeseen. Pääsin hyvin ylös. Nauratti vähäsen, mutta ei haitannut yhtään. 

Muistin tehdä myös loppuvenyttelyt ja lähdin vaihtamaan monot kenkiin, niin ehtisin kotiin vielä touhuamaan. Bussien vaihdot alkoivat sujua. Pääsin hyvin ja turvallisesti kotiin. Pakkailin perjantain uintikamat valmiiksi kasaan.







Sateella mieluummin uimaan

Viikonlopun sää ei suosinut talviurheilua. Hyvin alkaneen alppihiihtokauden omatoimiset treenit vaihtuivat sunnuntaina uintiin. Treenaaminen pitää mielen virkeänä. Vuoden ensimmäiset kisatkin ovat tulossa.


Perjantaina kävelin aamulla Kalevan uimahallille uimaan omatoimiset treenit. Ehdin uida 100 metriä alkuverraa, kun aktiivisuusranne sekosi ja stoppasi itsensä. Uin 250 metriä ilman sitä. Huomasin vasta potkujen jälkeen, että aktiivisuusranneke oli mennyt päältä pois. Ei haitannut yhtään. 

Vikatreeneihin käynnistin sen uudelleen. Sain uitua mittarin kanssa 1450 metriä. Yhteensä tuli uitua 1800 metriä. Harjoittelin nopeutta. Uin piikkejä lujaa. Harjoittelin myös potkuja räpylöillä. Uinti tuntui kivalta ja rankalta, niin pitääkin. Tyytyväisin mielin lähdin saunaan ja pesulle. Nopeutta pitää kehittää, että jaksaa uida todella kovaa. Käsivetojen pitää pyöriä nopeammin. 

Asiallista puhetta

Kotikäynti oli poikkeuksellisesti puolilta päivin. Tuetusta asumisesta ei saatu aamulle kotikäyntiä, ja vastaava ohjaaja ehdotti myöhempää aikaa. Omaohjaaja ei päässyt tulemaan. Tuuraaja tuli käynnille. Järjesteltiin askartelutavaroita laatikoihin ja juteltiin askartelusta ja muutenkin, et mitä on tapahtunut jouluna.

Kotikäynnin jälkeen lähdin Olkkariin kavereiden pariin. Siellä puhuttiin seksuaalisesta käytöksestä parisuhteessa. Tänä vuonna saa tehdä rikosilmoituksen, jos joku laittaa toiselle alastomia kuvia netistä tai pakottaa seksiin. Kannattaa luotettaville henkilöille kertoa, jos sellaista tapahtuu. Viime vuonna se ei ollut rikos, mutta nyt on. Niin oli asiallista puhetta ohjaajilta. 

Olkkarista lähdin Iltalinjalle kavereiden kanssa. Tampereen Hämpit pitivät kokouksen Iltalinjan tiloissa. Menin paikalle, kun kuulun hämppeihin. Kokous oli vuosikokous, ja mukana somevastaavan asioita.

Kohti kisoja

Lauantaina ehdin treeneihin vähän myöhässä. En lähtenyt ajoissa kotoa bussipysäkille ja piti kävellä ratikkapysäkille. Valmentaja ei ollut vielä paikalla. Hänen piti ajaa varovasti, kun ajotiet olivat liukkaita. Ehdin juuri ennen valmentajaa paikalle, ja ehdin uida kavereiden kanssa alkuverraa. Treeneissä oli vuorossa 
  • 3×100 vaparin potkut,
  • 3×100, jossa 50 vaparin potkut ja 50 käsivedot jalat pysähdyksissä niin, et kädet menee eteenpäin,
  • 3x100 selän potkuja,
  • 2×50 vaparia täysillä. Nämä mentiin räpylöillä ja lujaa.
  • 200 metrin loppuverraa.
1375 metriä uitu. Oli rankat treenit. Räpyläosuus teki treeneistä rankan, kun uintiin lujaa. Jaloissa ja käsissä alkoi tuntua. Rentouduin illalla.

Mäen sijasta hallille

Sunnuntaina en lähtenyt laskettelemaan Mustavuoreen räntäsateen vuoksi. Menin kävelen uimaan Kalevan uimahallille. Uin 10 x 50 metriä vaparia lujaa alkuverran jälkeen, väliin 50 metriä löysää, ja uudestaan 10×50 metriä, jossa vuorottelin rinnan ja selän kanssa. 

Olin uinut jo toisesta 4×50, kun homma keskeytyi. Uintikaveri tuli uimaan. Hän halusi tulla uimaan kaveriksi samalle radalle ja moikata mua. Jatkoin sen jälkeen reippaasti loput 50 metrisen. 

Sitten uin tekniikkaa käytäen pullaria, räpylöitä ja lättäriä. Käsivedot menin pitäen pullaria jalkojen välissä ja lättäreillä. Tein 100 metriä vaparin käsivetoja ja rinnan käsivedot. Potkuista uin vaparin ja perhosen. Ekan 50 metrisen jälkeen alkoi suonta vetää nilkasta. Unohdin venytellä jalkoja samalla, kun venyttelin ja pyörittelin käsiä ennen altaaseen menoa. Unohdin myös riittävän nesteytyksen. 

Venyttely helpottaa 

Nousin altaasta, otin räpylät pois. Valvoja huomasi minun nousevan altaasta ja kysyi, onko kaikki hyvin. Kerroin suonenvedosta, niin hän sanoi, että venyttele, että helpottaa. Aloin venyttää jalkaa valvojan pyynnöstä altaan reunaa vasten. Neuvo muille uimareille: Muistakaa venytellä ja juoda, ettei tuu suonenvetoja kesken uimisten. 
 
Venyttelyn jälkeen jatkoin uimista. Sain uitua 2000 metriä, enemmän kuin perjantaina. Olin tyytyväinen. 

Kävelin kotimatkalla Giganttiin ostamaan uudet mikrofonikuulokkeet kännykkään. Entisistä meni toinen kuuloke mykäksi. Tarvitsen niitä, että voin puhua toiselle liikkuessani ulkona tai kotona. Niillä kuulee paremmin kuin pelkällä kuulolaitteella. Kävin samalla ruokakaupassa. Kotiin päästyäni tein jauhelihakeittoa ja laitoin uintikamat kuivumaan.