Näytetään tekstit, joissa on tunniste parauinti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parauinti. Näytä kaikki tekstit

Pitkän radan SM-uinnit Porissa

Lähdön hetki, Pori kutsuu.

Alkuviikosta olo oli jo normaali. Pääsin töihin ja alkoi tulla pikku kisajännitys. Tiistaina pakkailin tavaroita ja kävin kaupasta kisaeväitä.

Keskiviikkona söin aamupalan, ja pakkailin vielä loput tavarat. Sitten olin valmis uinnin pitkän radan SM-kisoihin. Lähdin kävelemään ajoissa, ettei tullut kiire. Bussi lähti uimahallilta. Matka sujui musaa kuunnellen ja juttelen kavereiden ja valmentajan kanssa. Mentiin suoraan hotellille ja saatiin huoneet.

Harjoittelin aikaisin nukkumaanmenoa. Mulla oli oma täristinherätyskello mukana ja laitoin myös rannekkeen kännykän kautta hälyttämään. Ensimmäisenä kisapäivänä herätys oli jo kuudelta ja aamupalalle mentiin klo 6.30, sillä hallilla piti olla kahdeksalta verraamassa. Tuplaherätys oli hyvä, nukuin yön hyvin. Aamuherätys tuntui mukavalta, ja olin pirteä.  

Hallille mentiin kävelen. Sinne oli matkaa alle kilometri.


Mulla oli 100 metrin selkäuinti heti aamusta. Verrasin kevyesti 200 m. Hyvin mahtui verraamaan, kun parauimareille oli varattu oma rata. Parauimarien kaikki verrat oli kisahallilla.

Ennen kisauintia oli pikku jännitys. Muistin juoda ja venytellä ennen omaa uintiani. 100 metrin selkäuinti meni hyvin. Uinti tuntui kivalta ja käännös sujui. Olin ylpeä itsestäni, sillä tein oman ennätykseni. Se ei vielä riittänyt sijoitukseen, vaikka virallisen tuloksen sainkin. Loppujakson rentouduin ja juttelin kavereiden ja valmentajan kanssa. 

Lounas syötiin koulun ruokalassa, ja sen jälkeen oli uusi verryttelyuinti kisa-altaassa. Mulla oli 50 metrin perhonen edessä. Sitä ennen ei jännittänyt yhtään. Ennen keräilyä verrasin vielä parauimareille varatussa tilassa viimeiset 50 m ja päälle vielä venyttelyt. 

Perhosessa starttilähtö tuntui hyvältä. Lähtö sujui niin kuin oli harjoiteltu, mutta aika jäi alle aiemman aikani. Vähän petyin, mutta ei se mitään, tein kaikkeni. Vasta toinen kerta, kun uin kisoissa perhosen. Treenaus jatkuu syksyllä.


Perhosen jälkeen oli väsynyt olo, mutta tein vielä palauttavan verran ennen iltajakson päättymistä. Kaksi lajia samana päivänä saa illalla väsyttämään. Uinnin jälkeen pääsin päivälliselle ja hotellille lepäämään. Se oli hyvä, sillä toinen kisapäivä olisi pian edessä. Uimapuku ei ihan ehtinyt kuivua.

Toisena päivänä oli vaan 50 m vapari. Se oli alkuiltapäivästä. Pääsin jo aamulla verraamaan 200 m ja ennen omaa lajia vielä 50 metriä parauimareille varatuilla radoilla. 

Vaparin starttilähtö meni hienosti, mutta olihan se rankka uinti. Tein oman ennätyksen. Olin ylpeä saavutuksestani ja siitä, kun voimat jäivät altaaseen. 

Lounaan jälkeen pääsin hotellille lepäämään ja laittamaan kamoja kuivumaan. Katsoin myös telkkarista Muumilaakson tarinoita ja Pikku Kakkosta. Päivälliselle mentiin koululle. 

TaTU:n parauimarit ja valmentaja kisatunnelmissa

Kolmantena kisapäivänä sain nukkua kavereita pidempään, kun mulla oli 50 m selkäuinti vasta illalla. Lähdin aamupalan ja kamojen pakkailun jälkeen hallille. Huomasin matkalla, että olin jättänyt kisakulkukortin huoneeseen. Onneksi olin lähellä hotellia, et pääsin hakemaan sen. 

Sit reippain mielin hallille katsomaan kavereiden uintia. Heidän uinnin jälkeen mentiin syömään porukalla ja otettiin yhteiskuva. Mun kännykkä oli kuumennut käytössä, niin otettiin kavereiden kännyköillä.

Kisatauolla tultiin hotellille, niin sain levätä ja katsoa telkkaria. Olin jo lähdössä hallille, kun huomasin hotellikorttini jääneen huoneeseen. Pyysin respasta varakortin, et pääsin hakemaan sen. Kerkisin hakea, ja lähdin nopeasti odottamaan valmentajaa aulaan ja palautin varakortin. Kavereilla ei ollut uintia illalla.

Kuva: TaTU Tampere

Hallilla kiirehdin pukkariin ottamaan kamareppuni ja eväät. Ennen alkuverraa vähän tankkasin ja söin banaanin. Ensin tehtiin 50 m lyhyt verra parauimareille varatulla radalla. Pääsin verraamaan vielä 200 m selkää lähempänä kisalähtöä. 

Selän lähtö meni nappiin ja aika parani. Viimeinkin sain uitua 50 metrin selurin alle minuutin eli tein oman ennätyksen. Aika tasainen uinti oli. Uinnin jälkeen tein loppuverran ja kävin kylmäaltaassa. Muut odottivat, ja päivällinen mentiin syömään porukalla. Kävelin kavereiden kanssa hotellille. Sain uintikamat kuivumaan ja pakkailin vielä aamuksi kaikki mukaan. Kotiinlähtö kisojen jälkeen olisi suoraan hallilta. 

Sunnuntaiaamuna pakkailin loput tavarat ja otin kaikki mukaan aamupalalle ja hallille. Oli viimeiset kisalajit edessä. Aamulla uin 50 m rintaa. Ehdin verrata ennen sitä 300 metriä. Tankkasin vähän ja ennen keräilyä ehdin vielä verrata ja venytellä. 


Starttilähtö oli terävä ja sain hyväksytyn ajan ja WPS-pisteitä. En yltänyt ennätykseeni, mutta aika ei jäänyt paljon allekaan. Hyvä uinti oli. Rintauinti on aina haastava. Tein loppuverran ja pääsin suihkun kautta syömään.

Illalla oli vielä 100 metrin vapari edessä. Ennen iltajaksoa verrasin 200 metriä ja harjoittelin starttilähtöä. Tankkasin taas hieman. 100 metrin vaparissa eka 50 metriä meni lujaa, aika oli vielä parempi kuin ennätykseni 50 metrin vaparikisassa. Toisella 50 metrillä pistin kaikki loput voimat peliin ja tein taas oman ennätyksen. 

Sen jälkeen oli kisojen viimeinen loppuverra. Kävin myös kylmäaltaassa. Kisat olivat osaltani ohi. Sain kaikista uinneista virallisen ajan ja neljästä SM-tuloksen. Lisäksi tein neljä omaa ennätystä. Olin tyytyväinen. Menin kahvioon vielä juttelemaan ja odotettiin parauimareiden kanssa muita tatulaisia. Oli kotiinlähdön aika. Nyt alkaa ainakin kahden viikon treenitauko. 



Mukana Zoggs-kisoissa


Lauantai oli kisapäivä. Uinti Tampere järjesti Tampereen uintikeskuksessa Zoggs-uinnit. TaTU:n parauimareilla oli hallilla tapaaminen yhdeksältä. Kun aamupalan jälkeen lähdin pyöräilemään hallille, niin olin ajoissa. Pieni jännitys oli, että ehdinkö ajoissa paikalle ja miten uinnit menisivät. Odotin, että saisin perhosuinnista ajan SM-kisoihin.

Meitä oli neljä uimaria kisaamassa. Mä en saanut alkuun verrata, vaan olin valmentajan apuna varmistamassa, että uintikavereilla oli kaikki hyvin. Kysyin kavereilta, mikä olo on ja valmentajan kanssa katsottiin muiden lähdöt verrassa, et kaikki menee hyvin. 

En verrannut muiden kanssa, koska aikaa oli vielä paljon ennen omia lajejani. Vasta puoliltapäivin pääsin verraamaan lajeja. Uin rinnan, selän ja vaparin. Perhonen oli tarkoitus verrata myöhemmin, mutta se unohtui.


Olin juuri istumassa verran jälkeen paikalleni, niin äiti saapuikin valmentajan avuksi. Hän tuli huoltajaksi, et ehdin keräilyihin ajoissa. Olin iloinen, et hän tuli. Keräilyyn kokoontumisissa pitää olla ajoissa, eikä valmentaja ehdi tehdä kaikkea. Yksi uimari tarvitsi apua altaaseen ja altaasta ylös pääsyyn ja toinen uimari tarvitsee mun lisäksi apua lähdössä.

Ensimmäinen lajini oli 50 metrin rintauinti. Olo ennen rintauintia oli hyvä ja rauhallinen. Uinti sujui hyvin, vaikka vasen jalka nousi välillä lähelle veden pintaa. Jalkaterä pysyi potkuissa oikein. 

Myös ennen 50 metrin vaparia oli ihan loistava olo, kun sain juoda vettä ja smoothieta. Vapari on vahvin laji, jonka pystyn uimaan. Sekin sujui hyvin, vaikka rintauinti oli ollut melko lähellä vaparin lähtöä. Olin tyytyväinen aikaan. Vapari oli ainoa mun laji, jossa oli muitakin parauimareita. Sain siitä pararyhmän pronssimitalin. 


Seuraava laji, 50 metrin selkäuinti, oli vasta kahden ja puolen tunnin päästä. Ennen sitä ehdin syödä salaatin ja vähän muutakin. Olo oli pirteä. Selkä meni mielestäni todella hyvin.

Melkein heti selkäuinnin jälkeen oli vielä 50 metrin perhosuinti. Oli vähän väsynyt olo, mutta ei onneksi vaikuttanut liikaa viimeiseen uintiin: Perhosestakin tuli virallinen aika. Mielestäni sekin sujui hyvin. Aika tarvittiin, että voin uida lajin kesäkuussa SM-kisoissa.

Kaikissa lähdöissä valmentaja avusti antamalla kosketuksen. Starttilähdöt onnistuivat hyvin. Kisa tuntui kaikkinensa hyvältä. Ajat eivät parantuneet, mutta valmentaja sanoi, ettei nyt tarvitsekaan parantaa. Parasta päivässä oli se, ettäsai tehdä lajeissa omat suoritukset ennen SM-kisoja.



Yksi rata on liian vähän


Lauantaina matkasin Ylöjärvelle treeneihin, vaikka valmentaja oli kipeänä. Hän laittoi ohjelman, et uikaa 4×100 vaparia, 4×100 selkää, 4×100 rintaa täysillä. Uin kavereiden kanssa ja hauskaa oli. 

Valmentajan ohjelmasta mentiin vuoron perään 100 metriä. Allas on kapea meidän treeneihin. Siinä tulee yhteentörmäyksiä, jos on useampi yhtä aikaa samalla radalla uimassa, niin piti vuoronperään uida. Kun odoteltiin omaa vuoroa, pidettiin tauot ja juotiin vettä. 

Mentiin täysillä vaparia kaverin kanssa 4×100, lisäksi 2×100 selkää ja 2×100 rintaa. Verryttelyjen kanssa uin yhteensä 1300 metriä. Selästä ja rinnasta jäi 2×100 uimatta, kun aika loppui.  

Kahvi piristää

Tällä kertaa kortti päästi sisään ja ulos. Nyt osasin mennä oikeaan aikaan. Kortti on ajoitettu klo 9.15-11.30 välille. Pitää odottaa, et se päästää aamulla sisään ja lähteä ajoissa ulos.

Uimisen jälkeen väsytti. Ostin kahvin mukaan, et piristyisin. Olisin nukahtanut kävellessä bussipysäkille.

Olkkariin pelaamaan

Törmäsin bussissa kaveriin. Hän sanoi, että menee Olkkariin. Siitä sain ajatuksen lähteä mukaan. Lupasin, että meen, kun käyn ekana kotosalla viemässä uintikamat. 

Ehdin vielä Lauantai-Olkkariin. Pelasin ohjaajan ja kavereiden kanssa Yatsia, ja sain pelissä Yatsin. Oli hyvät heitot. Pelasin kaverin kanssa myös biljardia. Osuin palloihin ja sain niitä pusseihin. Oli kiva nähdä kavereita ja pelata pelejä. 

Kun tulin kotiin, aloin laittaa ruokaa makaroneista ja paistoin pieneksi leikatut nakit. Laitoin tiskikoneen pyörimään. Oli aika ottaa itseään niskasta kiinni ja siivota vähäsen ja laittaa tavaroita paikoilleen. Sain keittiön siivottua ja astiat tiskattua. Järjestelin tavaroita ja mietin, mitä menee varastoon säilytykseen. 



Tehotreeneissä


Lauantaina oli taas Tatun parakilparyhmän uintitreenit Ylöjärvellä. Suuntasin bussin vaihdolla sinne ja olin hyvissä ajoin. Ylöjärven hallin liikuntakortti ei taaskaan päästänyt portista sisään mennessä treeneihin. Menin portin ali ja kaveri nousi portin yli. Ehdittiin venyttelemään ennen alkuverraa. Uin 300 metriä ja tein voltteja 25 metriä ja uin takaisin.

Treeneissä olikin erilaiset happotreenijutut. Aluksi yksi uimari veti vaparin vedoilla ja kaks muuta oli nilkoissa kiinni, toinen piti oikeasta nilkasta ja toinen vasemmasta. Altaan päässä vaihtui paikat. Kaikki saivat olla ankkurina nilkoissa. 

Sitten oli vuorossa räpylähappotreeni, jossa ensimmäisessä yksi oli selällään ja kaksi kaveria työnsi vaparin potkuilla, ja sama takaisin. Sitten kaveri oli selällään, ja vain yksi kaveri työnsi. Mä ohjasin vierestä, kun kaveri oli täysin sokea. Vedin tarvittaessa pois rataköydestä keskemmälle allasta, ja uin vieressä katsoen, että kaikki sujuu hyvin. 

Erilaista kisailua

Sen jälkeen otettiin kaverin kanssa 50 metrin kisat. Minä voitin kaverin, kun hän hidasti käännöksen jälkeen. Parin kisakierroksen jälkeen uinti vaihtui toiseen kisaan. Mentiin altaan puoleen väliin potkut ja loppumetrit uitiin. Takaisin päin mentiin ensin käsivedoilla ja loppumatka uiden. Siinäkin olin nopeampi kuin kaverini. 

Kolmanteen kisaan otettiin räpylät pois. Minun piti uida pelkillä potkuilla ja kaverin mennä pelkillä käsivedoilla. Kaveri meni nopeammin. Huomasin, että ilman räpylöitä vaparin potkut olivat hitaammat tehdä kuin räpylöillä. Minä tarvitsen selkeästi enemmän voimaa jalkoihin.

Loppuverrassa minä olin ainoa, joka ui 200 metriä. Kaverit väsyivät 100 metrin jälkeen. Yhteensä uin 1325 metriä. 

Viikonloppu edessä

Kotiin lähtiessä kortti ei päästänyt porteista uloskaan, niin piti mennä ali. Kysyin asiaa kassalta, ja kuulin, että käyttöraja oli asetettu 9:15-11:30 välille. Se selitti sen, ettei myöhemmin päässyt pois. Aamulla oltiin vähän liian aikaisessa. 

Ostin kahvin mukaan ja lähdin odottamaan bussia. Kotiin päästyäni laitoin uintikamat kuivumaan ja pakkailin loput tavarat kasaan. Olin lähdössä seuraavaan lähijunaan äidin luo. Mentäisiin sunnuntaina laskettelemaan Vihtiin, jos sää sallii, ja äiti korjaisi vaatteiden reiät.

Tehotreeneistä herkuttelemaan


Lauantaina matkasin aamulla Ylöjärvelle Tatun parakilparyhmän treeneihin. Taaskaan ei urheilutalon kortti päästänyt sisään portista, vaikka siitä oli laitettu viestiä uimaseuran yhteyshenkilöltäsi. Kiersin sivusta sisälle. 

Altaan reunalla venyttelin kaverin kanssa ja uitiin verraa 575 metriä. 

Treeneissä uitiin niin, että pidettiin toisia käsistä kiinni. Räpylät oli jaloissa ja mentiin ensin toisella kädellä pelkkiä vaparin käsivetoja 4×50 m. Käsi vaihtui välillä. Sitten sama homma jatkui ensin vaparin potkuilla sitten rinnan. Molemmat mentiin 4×50 metriä, et kyllä tuntui jaloissa ja käsissä. Rinnan potkut olivat haastavat tehdä räpylöillä. Potkua ei saa kunnolla tehtyä räpylöillä. Siksi se tuntui rankalta. Palauttavaa loppuverraa uitiin 200 metriä. 

Olipahan tehotreenit taas. Uitua tuli yhteensä 1575 metriä. 

Peseytymisen ja pukeutumisen jälkeen selvitin taas kassalla, miksi kortti ei päästänyt uloskaan. Sama juttu kuin ennenkin eli aikaraja on vastassa. Ostin kahvin mukaani, ja lähdin kotiin viemään uintikamat kuivumaan.

Kaverilla oli synttärit

Tein kiireellä synttärikortin kaverilleni. Söin ja vaihdoin vaatteet. Lähdin kävelemään Hakametsän ratikkapysäkille ja suuntasin Hervantaan kaverin synttärikahveille. Kaverin äiti, veli, veljen poika ja kaveri miesystävänsä kanssa olivat myös siellä. Tarjolla oli kakkua, karkkia, nakkipiiloa ja sipsejä. Juhlissa voi herkutella. 

Näin kaverini veljenpojan vauhdissa. Hän leikki leluilla, joita kaverilla oli. Lapset ovat mukavia, kun heidän kanssaan saa touhuta.

Vieraiden lähdettyä jäin vielä kaverini luokse. Juteltiin ja käytiin Hervannassa kaupassa. Kaveri tarvitsi ruokaa. Kun tultiin takaisin kaverin luo, pelattiin tivolilautapeliä. Jäin poikkeuksellisesti yöksi, kun meni myöhäiseksi. Kaverille se kävi. Ei tarvinnut pimeässä kävellä kotiin. Oli mukava päivä, ja herkut maistuivat. 



Voltteja ja makkaroita

Lauantaiaamuna oli ensimmäiseksi meno kahden bussin vaihdolla Ylöjärvelle Tatun parakilparyhmän uintitreeneihin. Happotreenit olivat edessä. 

Ennen valmentajan tuloa uitiin lämmittelynä 300 metriä verraa. Tein myös kaverin kanssa volttia etuperin ja takaperin. Ei yritetty seinään kosketusta, vaan tehtiin volttia väljässä vedessä. Voltit menivät vähän vinoon. Mutta harjoitusta vaan, niin kyllä ne alkavat sujua. Harjoiteltiin myös vartalonkiertoa makkarakäännöksillä. Pyörittiin suoralla vartalolla makkarana ympäri viisi kertaa.

Treeneissä mentiin ensin 4×100 metriä kovaa. Uitiin teholla kaikki 25 metriset. Sitten oli harjoitus 2×50 metriä, jossa mentiin selkäuintia 5 metriä, sen jälkeen tuli voltti ja sitten selkää altaan loppuun. Samalla tavalla piti uida takaisin. Se oli haastava tehtävä. Käännös oli tutulla käsi- ja jalkakosketuksella.

Selkäuinnin jälkeen pyörittiin ympäri ja tehtiin voltteja eteenpäin 25 metriä ja perhosta takaisin toiset 25 metriä. Makkarat oli helppoja, mutta voltit menivät vinoon. Sain kuitenkin mentyä koko matkan. 

Palautus tuli tarpeeseen

Lopuksi uitiin 200 metriä omavalintaista palauttavaa. Uin vaparia, rintaa ja selkää vuoron perään. Mietin rinnassa Heidin antamia ohjeita, ja sain vasemman jalan kääntymään ulospäin. Vaparissa ja selässä sain kädet pyörimään aiempaa nopeammin. 1675 metriä tuli uitua yhteensä. Se oli hyvä palauttava lopputreeni, kun viikolla olin uinut kovaa.  

Peseytymisen ja pukeutumisen jälkeen selvitin kassalla TaTU:sta saamani hallikortin käyttöä: miksei se päästänyt aamulla ja poistuessa porteista läpi. Muillakin oli ollut sama ongelma. Tätä on tapahtunut aiemminkin tänä vuonna, kun kortti ei päästänyt läpi. Selvisi, että pitää ottaa TaTU:n Hennaan yhteyttä korttiasiasta, koska aikaraja oli vastassa. 

Ostin aamukahvin mukaan, ja kävelin bussipysäkille odottamaan bussia. Kotona siivoilin ja pesin pyykkiä. Tein kotihommia vähäsen ja katsoin koneelta hauskaa sarjaa. Se sai minut iloiseksi. Oli palauttava ja rentouttava lauantai-ilta.

Treenikaudet alkuun

Tällä viikolla alkoivat kevätkauden ohjatut treenit. Tampereen Slalomseuran Soveltavan alppihiihdon ryhmä kokoontui rinteessä jo viikko sitten. Lomien vuoksi Tinjan vuoden 2023 ensimmäinen kerta oli tällä viikolla. Myös TaTU:n parauimareiden kilparyhmässä aloitettiin harjoituskausi. Mutta viikko ei ollut pelkkää treeniä.


Maanantaina pääsin työpäivän jälkeen Mustavuoren rinteisiin uusien laskettelumonojen ja -suksien kanssa jo ennen treenejä. Sain kokeilla lasketteluvauhtia rauhallisesti keskivaikeassa rinteessä, missä laskettelin vaparia aika monta kertaa. Sukset olivat hyvät. Ne kääntyivät kantilleen. 

Treenit alkoi myöhässä, kun valmentajalla kesti tulo. Meitä oli vaan kaksi mukana treeneissä. Aloitettiin venyttelemällä ennen kuin lähdettiin rinteisiin. Mentiin aluksi perherinteeseen sauvojen kanssa. Samassa rinteessä tehtiin juttuja ilman sauvoja: kädet lantiolla peukalo taaksepäin sekä kädet edessä ristissä. Sit oli yksi sauva ainoastaan vartalon edessä suorana, sitten molemmat sauvat vartalon edessä molemmin käsin ja sit molemmat sauvat pään yläpuolella. Viimeinen laskettelu oli toisessa rinteessä. 

Valmentaja sanoi, että mulla oli hyvät uudet sukset ja monot. Hyvin sain ne kantilleen, kun olin vähän alaspäin ja nostin vartaloa. Sain vartalon taivutettua käännöksissä alas ja taas suoraksi ylös. Tehtiin myös tasapainoharjoituksia. Laskettelun jälkeen suuntasin bussipysäkille odottamaan bussia. Pääsin turvallisesti kotiin.

Välipäivä

Tiistaina aamupalaa tehdessä venyttelin edellisen päivän lasketteluvenytykset ja uimarille tärkeät venyttelyt. Uimarille tärkeisiin venytyksiin kuuluu käsien pyöritykset ja jalkojen venyttelyt.

Työpäivän jälkeen kävin kirjastossa hakemassa varauslainani, eli käsityökirjan virkkaa isolla koukulla, ja lähin äidin työpaikalle hakemaan loput lahjani. En saanut niitä sunnuntaina otettua mukaan Hämeenlinnasta. Äiti toi ne Tampereelle.

Ulko-ovet olivat jo kiinni. Menin myös katsomaan kirjaston suunnalta, että ei päässyt kulkemaan väliovista. Kiersin takaisin ulko-oville ja pääsin sisään, kun lukiolainen tuli ulos. Löysin vahtimestarin ja pääsin äidin työhuoneeseen hakemaan tavarat. 

Kävelin vielä illalla ihanassa lumisateessa Jankassa ja harjoittelin valokuvausta. Kotiin päin kävellessä mieli oli työpäivästä iloinen, kun ahkerasti tein hommia töissä.

Kotona aloin tekemään huomisen päivällisen valmiiksi. Ensimmäisten kananmunien keittäminen epäonnistui liian pienessä kattilassa. Piti kysyä äidiltä neuvoa. Uusien munien keittäminen onnistui. Samalla oli tiski-ja pyykkikoneet päällä, ja tiskasin osan astioista pois tiskialtaasta. Järjestelin kaappeja keittiössä. Kotityöt pitää tehdä, vaikka väsyttää. 


Keskiviikkona oli liukas keli. Kävelin varovasti Kalevan uimahallille uimaan omatoimiset treenit. Uin Special Olympics leirin treenit. Treenasin kestävyyttä ja nopeutta. Olin tyytyväinen uintimatkaani. Uin siis 2325 m.

Illalla alkoi Tatun kevään treenit Pyynikin uimahallilla. Maitohappotreeneissä uintiin 3×100 vaparia, 3×100 selkää, 3×100 rintaa ja 100 perhosta sekä 200 loppuverraa. Mulle kaksi ekaa vaparia oli samalla alkuverraa. Täysillä uitiin kaikki sataset taukoja pitäen ja uudestaan. Alkoi hapottaa kovaa uiminen. Tuli uitua 1425 metriä. 

Yhteensä uin keskiviikkona 3750 metriä. 

Uinnin sijasta kavereita tapaamaan

Torstaina piti mennä uimaan työpäivän jälkeen, mutta suunnitelmiin tuli muutos. Piti mennä työllistymiskeskukselle naistenryhmän kokoontumiseen suunnittelemaan kevään ohjelmaa: Näin osan kavereista silloin. Suunnittelimme muun muassa leffaan menoa, museossa käyntiä, uimista ja kevätkauden aloitusta Äijäryhmän kanssa toukokuussa. 

Illalla menin vielä pitämään hauskaa Iltalinjan ja Voimavirran porukoiden kanssa Ihkuun. Oli nälkä, niin tilasin halloumi-aterian. Lauloin kaverin kanssa dueton. Sain laulaa myös omat kappaleeni Katri Ylanderin Onko vielä aikaa ja Anna Ericssonin Kun katsoit minuun. Ne ovat ihania kappaleita ja tykkäsin laulaa ne. Ne kertoo rakkaudesta. Tällä kertaa ehdin laulaa muiden ollessa paikalla.






Lyhyen radan SM-uinnit Vaasassa

Torstaina koitti syksyn kohokohta: kisamatka Vaasaan. Edessä oli neljä päivää täysihoitoa uinnin parissa. Reissu maksoi saman mitä syyskauden treenit, mutta oli sen arvoinen. Vaasasta palasi monta kokemusta rikkaampi uimari.

TaTU:n jengi lähdössä lyhyen radan SM-uinteihin. Kuva: TaTU:n Facebook 

Keskiviikkona alkoi kisamatka kohti Vaasaa. Aamulla piti pakata loput tavarat matkalaukkuun. Vähän jännitin lähtöä. Kisalajit jännitti ja uuteen paikkaan lähtö. Tiskasin odotellessa, ja järjestelin askartelutavaroita sarjaa katsoessa. Söin vielä lounaan ennen lähtöä. Katsoin, ettei valot jäänyt päälle. Lähdin roskien viennin kautta kävelemään kohti Kalevan uimahallia.

Yksi uintikaveri ja valmentaja tulivat samalla bussilla. Bussissa oli muitakin TaTUn uimareita. Kukaan heistä ei ollut tuttu. Lähtijöitä oli paljon, mutta bussi ei ollut täynnä. Toiminnanjohtaja otti porukasta kuvan ennen bussiin nousua. Matkalla kuuntelin musaa ja äänikirjaa Ellibsin kautta. Nukuin vielä vähän ja söin välipalaa. 

Välillä pysähdyttiin, ja osa kävi ostamassa evästä. Sitten ajettiin Vaasaan. Jäätiin bussin kyydistä uimahallin edessä pois. Päästiin uimaan verravauhdilla kisalajit. 

Lyhyen radan SM-uintien näyttämö

Uusi halli ja uudet altaat. 

Uitiin verra-altaassa. Se oli 25 metrin allas. Se oli erilainen kuin kotiallas, vähän kapeampi. Uimareita oli paljon, mutta hyvin mahtui verraamaan. Parauimarit saivat omat verraradat. Tuntui vähän erilaiselta uida uudessa altaassa. Verra-altaan päädyssä piti uida kaverin kaa vuoron perään verraa, ettei tuu kolareita. Tuntui hyvältä. Lihakset aukesivat jaloissa. Uin 350 metriä, kaikki 50 metrin lajit läpi. 

Uimisen jälkeen sai syödä ja suunnata hotellille majoittumaan. Päivällinen saatiin uimahallin kahviossa. Hallilta lähtiessä piti tilata taksi. Matka olis ollut puolitoista kilometriä, jonka olisi voinu kävellä, mutta uintikaveri ja valmentaja eivät jaksaneet kävellä ruokailun jälkeen hotellille. Tilattiin taksi. Se vei väärälle hotellille. Taksikuski kuuli väärin hotellin nimen, siksi suunnistus oikealle hotellille meni 100 metriä pieleen, nauratti kyllä. Asia järjestyi lopulta. 

Sain yhden hengen huoneen parisängyllä. Pääsin yksin nukkumaan ja purkamaan kamoja. Sain omaa rauhaa. 

Torstaina oli ensimmäinen kisa

Torstaina aamupäivän sai levätä, ja katsoin leffaa telkkarista. Iltapäivällä Tatun parakilparyhmäläiset lähtivät kävelemään uimahallille lounaan syöntiin ja minä valmistauduin ensimmäisen lajini uintiin. Uisin 50 metriä selkää. 

Pääsin treenaamaan kisa-altaaseen, joka oli puolitettu kahtia. Uin toiselle puolella selkää. Verrasin ennen kisaa 200 metriä. Sen jälkeen mentiin katsomoon. Uin verrassa suoraan kisauikkari päällä. En olisi ehtinyt vaihtaa verrauikkareista kisauikkariin. Ihan hyvältä tuntui uida kisauimapuku päällä verrakin. Kisatunnelma oli kova, kun muut tsemppasivat kavereitaan. 

Kisa-altaan reunalla

Valmentaja kulki mun kanssa keräilyyn ja tuli korokkeelle saakka. Vähän jännitti, ei paljoa. Pääsin altaaseen, ja valmentaja antoi kosketuslähdön. Lähtötilanne tuntui hyvältä. Selkäuinti meni hyvin. Aika parani edelliseen aikaan verrattuna. Sain uuden ennätyksen. Olin tyytyväinen.

Päästiin päivällisen syöntiin. Sen jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin hotellille. Oli aika rauhoittua. Laitoin uintikamat kuivumaan, ja söin pienen iltapalan, ettei tekemäni sämpylät mene pilalle. Katsoin telkkaria vähän aikaa ja neuloin mallineuletta vähän. Kuuntelin äänikirjaa Ellibsin kautta.

Kahden lajin perjantai

Perjantaina sai levätä aamupäivän. Toinen kisapäivä alkoi iltapäivästä. Tuntui ihan hyvältä. Tunnelma oli korkealla. Alkuverrasin vähän ennen 100 metrin vaparia. Lähtötilanteessa tuntui ihan hyvältä, jännitys oli hävinnyt. Uinnissa meni kiihdytykset ja vikan vinstan uinti vauhdilla. Aika parani vähäsen.  

Seuraavana oli rinta. Ennen sitä sain verrata 50 metriä kevyesti. Tuntui jännittävältä uida kaksi lähtöä samassa jaksossa. Rinnassa vartalon rytmitys ei ollut kunnossa. Sitä ei oltu ehditty harjoitella treeneissä. Rinnassa tuli huonompi aika kuin edellisen kisan tulos. Mutta hyvä aika oli silti. 

TaTU:n parauimareiden edustus Vaasan kisoissa

Lauantaina mulla alkoi kisalaji jo heti aamulla. Ei ollut paljon lepoaikaa. Kävelin valmentajan kanssa hallille. Ehdin verraamaan ja venyttelemään. Ehdin tehdä nopeasti hitaan uinnin. Piti uida verravauhtia hiljempaa. Odoteltiin lähtöä kokoontumisten lähellä. Tunnelma oli edelleen hyvä.  

Mulla meni starttilähtö, käännökset ja maaliintulo ihan hyvin. Osasin vauhdittaa kaikki 50 metriset, että jaksoin koko matkan. En päässyt aiempaan aikaani, mutta ei aika ollut huono. Olen tyytyväinen et tein kiihdytykset ja lujan uinnin maalipäähän hyvin. Uinnista näki, mitä piti parantaa. Pitää vaan olla enemmän vauhtia käsissä ja uida lujempaa. Oman uinnin jälkeen jännitin kaverien 50 metrin uintia. 


Sunnuntaina mulla oli viimeinen kisalaji iltajaksossa. Sain nukkua vähän pidempää. Olen nukkunut hyvin kisareissussa ja saanut levättyä riittävästi.

Kun kaikki tavarat oli pakattu ennen puolta päivää, lähin kävelemään hallille. Pääsin pukkariin vaihtamaan toiset vaatteet, ja sen jälkeen söin lounaan valmentajan ja uintikaverin kanssa. Meillä oli viisi tuntia aikaa odotella kisoja. Oltiin aulassa, missä sain ladattua kännykkää ja varavirtalähdettä. Juteltiin ensi vuoden treenisuunnitelmista.

Verrasin alkuun 2×50 vu ja otin pari piikkiä lyhyesti. Verryttelyn jälkeen tuntui han hyvältä. Tällä kertaa söin pientä välipalaa ja join vettä ennen verraa ja verran jälkeen. Jaksoin paljon paremmin kun edellisinä kisapäivinä.

Viimeisen lajin lähdössä

50 metrin vaparissa aika parani todella hyvin. Lähtö sekä käännös sujuivat hyvin. Reaktioaika oli hyvä. Ei jännittänyt. Viimeiset voimat menivät siihen. Olin tyytyväinen. Kisan jälkeen sai loppuverrata omavalintaisen lajin. Verrasin 100 metrin selkää. 

Lähdin pesulle ja syömään. Palautin rannekkeeni joukkuejohtajalle vikana, ja hän palautti sen kisatoimistoon. Sitten kotimatkalle. Oli kivaa päästä muualle kisaamaan muiden Tatulaisten kanssa. Parasta oli uusien ennätysten saanti ja kokemus kisalajeista, jotka uin Vaasan SM-kisoissa. 












Uutta ja vanhaa

Työvuorot ovat muuttuneet. Sen vuoksi arkea ja aikatauluja oli suunniteltava uudelleen. Viikko sujui muutoksista huolimatta hyvin. Lyhyen radan SM-kisat lähestyvät ja ne tuntuvat treeneissä. Mutta pääasiassa arki sujuu entisellä painollaan.

Maalaus alikulkutunnelissa kävelyreitin varrella.

Viikko alkoi mukavasti

Heräsin aamulla serkkuni luona. Tuntui kivalta herätä, kun sain nukuttua paremmin. En nähnyt painajaisia, vaan kauniin unen. Joskus kotona tai isän luona herään painajaisen jälkeen, enkä meinaa saada enää aamuyöstä unta. 

Mutta aamu oli kiireinen, kun piti ehtiä töihin. Join vain aamukahvin serkun luona ennen kotiin ja töihin lähtöä. Sitten tätini heitti minut kotiin. Söin kiireellä aamupalan ja otin kassiin loput tavarat. Lähdin töihin iloista musaa kuunnellen. Työmatka sujuu silloin mukavasti.

Ehdin tehdä pullohuoneessa hommia aamupäivällä: pesin pullonpalautuskoneen, kokosin palpa-laatikot ja lajittelin ser-elektroniikat. Myöhemmin hain kassoilta ostokorit paikoilleen ja siistin hyllyjä sekä vein uuden appelsiinimehulavan nostohaarukalla myymälän puolelle. Sitä oli raskasta vetää. Sain hyvää käsivoimaharjoittelua.

Työssä on mukavaa se, että saa auttaa muita omien hommien jälkeen. On kiva auttaa välillä hyllytyksessä ja muissakin asioissa työkavereita.

Viikon ensimmäiset treenit

Työpäivän jälkeen matkustin uimaan Kalevan uimahallille. Uin yhteensä 1700 metriä. Uin alkuverraa vähän eri tavalla kuin yleensä. Alkuverrassa oli vaparia, selkää ja molempien potkuja. Sen jälkeen uin 25 metriä rintaa, vaparia ja selkää. Menin kiihdyttäen 25 metriä selkää ja takaisin löysää vaparia 25 metriä. Uin myös kovat piikit edellisistä treeneistä. 

Lantion asento tuntui hyvältä, ja käsivedot sujuvat aiempaa paremmin. Sen sijaan pitää kuivatreenata enemmän rintauinnin potkuja.

Kävelin kauppaan ostamaan ruokaa ja aamuksi tarvittavia. Kotiin päästyäni laitoin uintikamat kuivumaan ja söin ruuan katsoessa sarjaa koneeltani. 

Kuntoilua arjessa

Tiistaina työt alkoivat myöhemmin. Heräsin silti jo aamulla reippaasti aamupalan tekoon ja aamutoimiin. Pakkasin työrepun ja söin aamupalaa. Herätyksiin pitää tsempata eli herätä reippaasti kellojen soidessa eikä torkahtaa uudelleen.

Tein kolmen youtubevideon avulla lihaskuntoa ennen töihin lähtöä. Ensimmäisessä harjoituksessa käytin käsipainoa ja toisessa harjoituksessa tein liikkeet kuminauhalla. Kolmannessa oli vatsakuntoliikkeitä ilman välineitä. Venyttely ja lihaskunto tekivät hyvää. Liikkeet olivat hyviä, onnistuin tekemään osan ihan oikein. Osa liikkeistä oli edelleen vaikeita. Pitää vaan jaksaa treenata useammin.

Ehdin tänäänkin ajoissa töihin. Menin tekemään pullohuoneeseen hommia. Palpa-laatikoiden teippirulla oli kadonnut. Etsin sitä joka paikasta. Kysyin lopulta työpaikkaohjaajalta. Hän löysi sen kauppiaalta. Kauppias oli lainannut sitä johonkin asiaan, eikä ollut palauttanut pullohuoneeseen. Pääsin teippaamaan laatikoiden pohjat kiinni.

Oli kiireinen työpäivä. Sain järjestettyä ser-elektroniikan, tyhjennettyä muoviroskiksen ja katsottua käsidesit. Työkaverin kanssa hain ostoskärryjä oikeille paikoilleen. Sit vielä katsottiin ostoskorit kassoilta. Siistin hyllyjä ja vein jauholavan myymälään. Siitä tuli lisää käsitreeniä.

Mukavia iltamenoja

Kotimatkalla kävin lainaamassa kirjastosta varaamani dvd:t ja kirjan. Käyn kirjastossa kerran viikossa. Palautan lainat jo ennen eräpäivää tai uusin lainat pikimobiilisovelluksen avulla, jos en ehdi lukea tai katsoa ajoissa. Tällä viikolla olen katsellut videoita, mutta yleensä enimmäkseen luen.

Kirjastolta kävelin Iltalinjalle, josta käveltiin ohjaajien ja kavereiden kanssa Pyynikille ja Pyynikin näköalatornille. Mentiin portaiden kautta ylös. Kävelymatka sujui hyvin, kun sain kuunnella muiden puheita ja itsekin jutella ohjaajien kanssa. Välillä piti odottaa niitä, jotka jäivät jälkeen. Oli kiva, kun näki talvisen Pyynikin lumen peitossa. Otettiin portaissa ryhmäkuva ja juotiin kahvit. Käveltiin yhdessä takaisin Pyynikintorille, josta porukoiden tiet erosivat.

Ennen kotiin menoa kävin nopeasti kaupassa ruokatavaroita. Tein lohkoperunat, paistoin lihat ja wokkivihannekset. Samalla siivosin vähän keittiötä. Tuli herkullinen ruoka. Samalla kun söin katsoin Sydänmailla-sarjaa Yle Areenasta. Sarja kertoo hevostilasta, jossa sisarukset asuvat ukinsa kanssa äitinsä kuoleman jälkeen. Se oli lempisarjojani kouluaikaan. Nyt ilahduin, kun voin katsoa sen iltaisin Yle Areenasta. Ilta oli mukava.

Treenausta ennen työpäivää

Keskiviikkona työt alkavat iltapäivällä. Kävelin aamulla Kalevan uimahallille uimaan kevyttä verraa ennen työpäivän alkua. Se piristi aamua mukavasti. 
Uin kevyesti selkää, rintaa, sekaria ja vaparia. Uin yhteensä 1700 metriä. Käännökset alkoivat sujua mukavasti, käsivedot tarvii vielä voimaa. 

Nopean saunan ja peseytymisen jälkeen lähdin pukeutumaan. Otin aamukahvin mukaan uimahallin kahviosta. Kävelin Takojankadun bussipysäkille, että ehtisin töihin ajoissa. 

Työpäivä meni kiireiseksi. Tuttuun tapaan piti pestä pullonpalautuskone, katsoa käsidesit, hakea ostoskärryjä paikalleen sekä siistiä hyllyjä ja hakea ostoskoreja moneen kertaan kassoilta.

Keskiviikon iltatreenit kaverien kanssa

Työpäivän jälkeen menin uudelleen uimaan. Kävelin Aleksanterin kirkolta Pyynikin uimahallille TaTU:n uintitreeneihin. Olin hyvissä ajoin hallilla, joten söin välipalan pukkarissa. 

Valmentaja ei ehtinyt pitämään treenejä, koska hänen piti ajaa varovasti liukkailla teillä. Hän oli soittanut uimakaverille ja antanut ohjeen, että menkää edellisen lauantain treeni läpi.

Meitä oli vaan kolme uimaria. Mä uin kaverin kanssa ja kolmas ui yksin. Sain uida kisaten kaverin kanssa kovaa. Uin 825 metriä. Päivän kaksi treeniä oli yhteenlaskettuna 2525 metriä. Uiminen on kivaa ja ajatukset selviävät. 

Päivä oli mukava. Kotona soitin isälle ja mummille. Harmitti taas ero kaverista ja itkettikin. Oli paha olla. Halusin jutella läheisten kanssa, ettei tarvinnut yksin olla. Olo helpottui, kun sain jutella. 


Aikainen työpäivä ennen treenejä

Torstaina on aikainen työvuoro. Lähdin töihin aamupala mukanani. Tein sen nopeasti aamulla. Jatkossa se pitää muistaa tehdä jo edellisenä iltana.

Ehdin kuitenkin ajoissa töihin. Söin aamupalan taukotilassa. Sitten reippaasti hommiin. Työpäivä sujui hyvin ja meni mukavasti, kun ajattelin vaan työasioita.

Työpäivän jälkeen menin Pyynikin uimahallille uimaan kevyttä omatoimitreeniä. Uin 100 metriä kaikkia lajeja läpi. Uin yhteensä 1825 metriä. Käsivedot onnistuivat, ja potkut menivät vähän paremmin. Uiminen piristi ja sai ajatukset muualle työasioista ja ikävistä asioista. Pitää miettiä iloisia asioita. Uiminen on minulle tärkeä osa liikuntaa. 

Uudet uimalasit

Menin ratikalla äidin työpaikalle. Meidän oli tarkoitus mennä ostamaan uudet uimalasit treeneihin. Entiset treenilasit päästivät vettä silmille.

Tampereella on uintitarvikkeisiin erikoistunut kauppa. Siellä oli paljon erilaisia uimalaseja. Halusin vettä pitävät lasit, joissa olis mukava uida treenit. Halusin laseihin vaaleat linssit. Tummilla en näe altaan pohjaan. 

Lasien muodon ja nenäpidikkeen kanssa piti olla tarkka. Piti kokeilla, mitkä lasit eivät päästä silmiin vettä. Osa ei istunut silmille kunnolla. Lopulta löytyi sopivat lasit. Päädyin toisiin kilpauimalaseihin, kun treenilasit eivät sopineet silmille. Niissä on siniset linssit. Kilpalasit olivat napakat. Ostin ne. 

Kotona ei huvittanut enää venytellä, olin poikki uinnin ja kävelyn jälkeen. 

Uusi asumisenohjaaja

Sain uuden asumisenohjaajan käymään. Hän on kolmas ohjaajani. Tutustuin häneen ja juteltiin. Uusi ohjaaja vaikutti mukavalta. Hän ymmärsi puhettani, vaikka puhun välillä epäselvästi. Nyt puhuin lauseet kokonaan selkeästi ja rauhallisesti.

Uusi asumisenohjaaja käyttää talon autoa, jos joskus tarvii johonkin mennä. Ohjaaja, joka nyt käy, ei aina pääse. Siksi toinen ohjaaja sijaistaa häntä, kun oma ohjaaja ei pääse

Kotikäynnin jälkeen katsoin vähän aikaa sarjaa Yle Areenasta. Sitten päätin, että kävelen uimahallille uimaan kevyttä treeniä. Kirjasin ohjelman, jonka mukaan uin. Ohjelma oli elokuun Special Olympics leiriltä, mutta jätin 10×25 kovaa pois. Lauantaina uitaisiin treeneissä kovaa, enkä halunnut voimien loppuvan kesken.

Viides kerta uimassa

Kävelylenkki hallille kivassa pikkupakkassäässä musaa kuunnellen piristi mieltä. Uin 800 metriä alkuverraa. Alkuverran omavalintaiseksi (ov) lajiksi valitsin selkäuinnin. Oma paras laji (ol) on vapari ja eri laji sille selkäuinti.
Väliverrassa uin 100 metriä rintaa ja 100 metriä selkää. Sitten uin selän ja vaparin kylkipotkuja. Uin yhteensä 1975 metriä. 

Nyt meni lantion asento, potkut ja käsivedot hyvin. Käännökset menivät todella hyvin, kun keskityin niihin. Uinti piristi alkuiltaa mukavasti.

Kävelin kotiin reippaasti ja laitoin uintikamat kuivumaan. Välipalan jälkeen lähdin vielä kävellen kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita. Tein kanakiusausta, jossa oli tomaattisiivuja. Tuli herkullisen näköinen ruoka. Ruoka myös maistui hyvältä ja maukkaalta. Ruuan ollessa uunissa tiskasin astiat, laitoin pyykkikoneen pyörimään ja keräsin roskat, jotka vein ruuan syötyäni vielä ulos. Ilta oli kiva. Olin hyvällä mielellä. 

Treenit Ylöjärvellä

Lauantaina menin kahdella bussilla treeneihin Ylöjärvelle. Ehdin uimaan alkuverraa 200 metriä ennen treenejä.

Valmentaja oli myöhässä. Siksi pidettiin treenit vähän pidempään. Uitiin taas kovaa. Yhteensä matkaa tuli 1025 metriä. Yks kavereiden tuttu videokuvasi meidän treenit lähdöistä käännöksiin. Uintikaveri tarvitsee materiaalia urheilujuttua varten. 

Paljon on treenattavaa. Vaparissa ja selässä saisi pyöritellä enemmän käsiä. Rinnassa on vasemman jalan potkuissa edelleen hiomista. Kuivapotkutreeneihin pitää panostaa. 

Viikonloppupuuhailua

Illalla oli tarkoitus tehdä joulukoristeita ja puuhata muuta kivaa. Ne sai jäädä toiseen päivään. Piti raivata ja siivota sunnuntaita varten. Dvd-soittimessa oli jokin ongelma, se ei tunnista kunnolla levyjä. Eno lupasi käydä katsomassa sitä. Sain illalla viestin myös veljeltäni seuraavasta viikonlopusta. Tulin iloiseksi, kun saan vieraita joulukuun alussa.

Sunnuntaina oli treenivapaa, viikon toinen lepopäivä uimisesta. Eno tuli alkuiltapäivästä korjaamaan dvd-levysoittimen. Hän laittoi tietokoneisiin kiinni toisen levysoittimen, jota voin käyttää ja katsoa telkkarista senkin kautta. 

Alkuillasta lähdin lenkille musaa kuunnellen. Uinnin lisäksi lenkkeily piristää. Kävelin eri reittejä ja harjoittelen valokuvausta. Se ei aina onnistu. Kuvat tärähtävät, kun kädet vapisee. Silti on kiva ottaa kuvia.




Mukana Nääs-uinneissa

Viikonloppuna oli syksyn toiset uintikisat. Uinti Tampere järjesti kansalliset Nääs-uinnit. Kilpailuissa oli lähes 500 osallistujaa, kolme TaTU:n parauimaria muiden mukana.

TaTU:n parauimarien tunnelmia Nääs-uinneissa

Lauantaina kävelin aamulla Kalevan uimahallille Nääs-kisoihin uimaan. Uitiin verryttelyä 250-300 metriä. 

Minulla oli ensimmäisenä 50 metrin selkäuinti. Se meni hyvin. Lähtö oli hyvä, taakseponnitus onnistu ihan hyvin ja lähtöasento oli hyvä. Liu'ut lippusiimojen alle meni kivasti. Käännös oli loistava. Osuin kädellä ensin seinään, enkä kurkkinut yhtään, ja sain jaloilla ponnistettua käännöksessä seinästä. Aika oli parempi kuin syyskuun kisoissa.

Söin välipalaa ja verrasin ennen toista kisalajiani. 

Toisena minulla oli 100 metrin selkäuinti. Valmentajan kosketuslähtömerkkiin reaktioni sujui hyvin. Uinnin tahditus meni oikein hyvin. Tahdituksessa vauhti pitää osataan jakaa oikein. Vikalla 25 metrin osuudella mennään kovempaa.

Tuntui kivalta uida 100 selkää kisoissa. Käännökset meni todella hyvin. Mikään ei tuntunut vaikealta.
Seuraavia kisoja ajatellen treenaan tehoa lisää ja uin kovempaa.

Uintien välissä juttelin valmentajan ja kavereiden kanssa ja syötiin välipalaa. Otettiin kaverin kaa selfiekuvia, ja valmentaja otti kuvia meistä kaveruksista. Aikamoinen kisatunnelma oli taas, kun kannustettiin kavereita muissa kilparyhmissä. 


Viimeisenä minä uin 100 metrin vaparin. Tahditus meni hyvin siinäkin. Tahdituksessa ensimmäisenä uidaan rauhallisesti, toisena vähän kiihdytetään vauhtia, kolmantena kiihdytetään lisää ja viimeisenä uidaan tosi kovaa. Sain hyvän ajan, paremman ajan nyt kuin huhtikuussa Espoonlahden uinneissa.

Käännökset menivät tosi hyvin. Starttihyppy onnistui kivasti. Mutta starttihyppyä treenaan enemmän seuraaviin kisoihin. Täytyy ponnistaa lujempaa starttipallilta eli täytyy saada jalkoihin voimaa, et saan paremman lähtöhypyn. 

Jännitti ensin, et miten pidemmät uinnit sujuvat. Sain ajat sitten molemmista: 100 metrin selästä ja vaparista. Ihan hyvät ajat tulivat, eikun siitä vain eteenpäin.

Uinnin jälkeen kävin reippaasti kylmäaltaassa, sitten suihkuun ja saunaan lämmittelemään ja pesulle. 
Kävelin kauppaan ostamaan ruokaa ja kahvipaketin äitini pyynnöstä. Tulin kotiin. Eno ja äiti olivat remontoimassa. Pääsin siivoamaan ja auttamaan heitä. Oli erinomaisen kiva päivä. 


Sunnuntaina pyöräilin alkuiltapäivästä Kalevan uimahallille, kun sää suosi. Venyttelin ennen altaaseen menoa. Valmentaja laittaa meille ohjelmia omatoimisiin. Uin valmentajan laittaman 6×100 metriä peruskuntovauhdilla palauttavaa sekaisin leirillä tehdyn treeniohjelman kanssa. Uin 6×100 selkää, kevyttä väliin ja 6×100 vaparia yhtä kyytiä. Keskityin käännöksiin. Uin vajaan 1,5 tuntia. Matkaa tuli uitua 2000 metriä. Se on hyvä kunnon nostovauhti. 

Pyöräilin kotiin laittamaan uintikamat kuivumaan ja lähdin käymään ruokaostoksilla. Ostin myös ranne-ja nilkkapainot voima-ja kestävyysharjoittelua varten. 

Tulin kotiin, söin eilisen ruuan jämän ja laitoin pyykinpesukoneen päälle. Lähdin käymään vielä kävelen ostamassa valmentajan ehdottaman käsipainosetin. Sillä saa treenattua voimaa käsiin. Valmentaja ehdotti myös 4 kg kahvakuulaa, jonka ostan myöhemmin.  
Kotona pakkasin uintireppua aamuksi, meen työpäivän jälkeen taas uimaan. 



Special Olympics monilajileirillä

Tällä viikolla vietettiin Euroopan urheiluviikkoa #BeActive. Paraurheilussa viimeinen tapahtuma oli Special Olympics Finlandin monilajileiri Pajulahdessa. Yli 200 urheilijaa kokoontui harjoittelemaan valmennusleirillä. 


Asumisenohjaaja kävi aamulla. Juteltiin sekä raivattiin vähän. Pakkailin loppuun matkalaukun ja uintirepun. Söin lounaan, ja lähdin kävelemään uimahallin eteen. Valmentaja otti siitä kyytiin. Suunta kohti Pajulahtea alkoi TaTU:n uintikaverien ja valmentajan kanssa. 

Saavuttiin leirille ajoissa. Saatiin huoneet, ja päästiin syömään päivällinen. Treenit alkoivat. Ne kesti kaksi tuntia. Treeneissä oli yhdeksäntoista uimaria. TaTU:n parauimarit uivat samoja harjoituksia kuin me muut. 

Nyt oli rankat treenit


Uitiin sekauintia ja vaparia. 4×50 vaparia uitiin niin, että päähän piti uida kovaa kiihdyttäen. Sitten uitiin kevyesti. Sen jälkeen mentiin 5×100 vaparia kovaa. Samalla tavalla mentiin vuoron perään rintaa tai selkää. Lähdettiin pillin vihellyksellä. Sitten lyhennettiin matkaa ja uitiin 8×12,5 vaparia lujaa puoliväliin allasta ja loppumatka löysää. 

Tällä kertaa ratajaot oli tehty niin, et uimarit oli jaettu neljälle radalle, ettei tule kolareita toisten kanssa. Uimarit oli eri radoilla vauhdin perusteella. Minä uin Inkan ja Ronin kanssa samalla radalla. Uitiin kaikki erilailla, mut vauhdissa pysyttiin. Minulta jäi osa uimatta, kun piti vaihtaa rataa triathlonien edestä toiselle radalle. Aika loppui. Uin 2475 metriä. 

Valmentajien ohjeita oli helppo kuunnella. Mutta kun kaikki uimarit uivat omaan tahtiin, valmentajat eivät ehtineet antaa palautetta. Käännökset oli aluksi hankalia. Keskityin niihin sitten paremmin. Olin treenin jälkeen poikki, ihan väsynyt.

Potkuja ja vauhtia


Lauantaina tuntui pirteältä ja hyvältä, kun sai illalla nukkua. Aamulla jumpattiin ulkona ennen uintitreeniä. Aamujumppaan kuului juoksua, kyykkyjä ja tasapainoharjoituksia. 

Meillä oli reilun tunnin uintitreenit. Silloin tuli uitua 2025 metriä. Treeneissä piti kiinnittää huomiota potkuihin ja vauhtiin. Sekauinnissa uitiin taas perhosesta vaparin. Kädet ei vielä ui perhosen käsivetoa. 
Sen jälkeen mentiin käsivetoja 2×200 metriä pullarilla ja lättäreillä. 
Vaparia mentiin lähdöllä kovaa 10× 50 metriä. Se oli haastavaa, kun piti kiristää vauhtia ja uida nopeammin. Lopuksi vielä uitiin 8x 25 metriä välineillä, puolet delfaripotkuilla ja puolet vaparia. 

Taas oli rankat treenit. Teki hyvää uida kovaa. Nämä olivat ainoat uintitreenit lauantaina niillä, joilla oli lajinvaihto iltapäivällä. 


Memo-tanssia Pajulahdessa

Ruokailun jälkeen lepäilin ja pakkailin matkalaukkua valmiiksi. 

Iltapäivällä tutustuttiin muihin lajeihin. Lajinvaihtotreeninä mulla oli salibandy, jota halusin kokeilla pitkästä aikaa. Siinä päästiin liikkumaan kentällä pallon perässä juoksemalla. Harjoiteltiin sählypallojen syöttöä kaverin kanssa. Pelattiin pienissä porukoissa. Hiki siinä tuli. Tykkäsin kovasti, sai syötellä ja pelata. Ei ollut vaikeaa.

Illalla oli oheistreeni sambatanssia ja memodancea sekä TaTU:n valmentaja Jarkon vetämä faskiavenyttely lihaskuntohuolto. Samba oli ihan uusi juttu ja kuviot meni hyvin. Se oli kivaa. Memodance oli samaa kuin temppu, taito ja tasapainoleirilläFaskiavenyttelyissä paikat aukesivat erilaisten venyttelyjen myötä. Pystyy paremmin uimaan, kun paikat aukeavat. 

Päivä oli kaiken kaikkiaan kiva. 

Pyramidiuintia


Sunnuntaina oli vielä yksi uintitreeni. Se käynnistyi ulkona aamujumpalla, jossa tehtiin samoja venyttelyitä kun lauantaina. Sen jälkeen päästiin uimaan.

Vuorossa oli pyramidiuintia, jossa piti uida kovaa viimeisenä ja löysää aluksi. Pyramidiuinti oli mulle ihan uusi juttu uimisessa. Piti uida ensin huipulle ja sieltä alas vauhdikkaasti. Käytettiin osassa kohdissa urheiluvälineitä. 

Pyramidiuinnissa oli 100 m sekaria, 200 m vaparia, 300 m vaparin potkuja, 400 m vaparia, 300 m vaparin potkuja räpylöillä ja laudalla, 200 m vaparia ja 100 m sekaria. Piti aina kuunnella kierroksen lopulla, mitä seuraavaksi tapahtuu ja ehtiä uida.
Treenin lopuksi uitiin vapariviestiä kuuden hengen joukkueena. Matkaa tuli uitua 2325 metriä.

Ensi viikolla hyödynnän leirin ohjeita omatoimisissa treeneissä.




Kisakauden aloitus

Lauantaina oli syksyn ensimmäiset uintikisat. TaTU Tampere järjesti Martti Ollgren Uinnit. Mukana oli lähes 500 uimaria. 

TaTU:n parakilpauimarit kotikisoissa

Kaikki lisenssin lunastaneet TaTU:n parakilpauimarit osallistuivat kisoihin. Jokainen sai valita kolme kisalajia. Minä olin ilmoittautunut 50 metrin rinta-, vapaa- ja selkäuinteihin. Olin vasta ollut flunssassa. Halusin uida vain 50 metrin matkat, etten sairastu uudelleen. Yks uintikaveri ui samat kuin minä. Kaks muuta uivat 50 metriä selkää ja vaparia. Toinen heistä ui lisäksi 100 metrin selän, ja toinen 100 metrin vaparin. 

Aamu sujui hyvin. Tukevan aamupalan syömisen jälkeen jaksoi jo pitkälle. 
Pyöräilin Kalevan uimahallille. Oli pitkä päivä edessä. Hallille mennessä mietin, että teen parhaani kaikissa lajeissa.

Aiempi kisapuku oli saatu vaihdettua. Se meni vaihtoon, kun FINA-merkki melkein irtosi. Uin verraa uusi kisapuku päällä. En ole kokeillut sitä ennen kisoja. Kisapuvussa uiminen tuntui erilaiselta kuin tavallisessa uimapuvussa. Se tuntui sopivan tiukalta. 

Kolme uintia, kuusi tuntia


Ensimmäisenä lajina oli rintauinti. Uin toisessa erässä. Vähäsen jännitti. Se sujui kuitenkin hyvin. Parhaani tein. Tulos oli kohtalainen. Hyydyin takaisin päin mennessä vähän, mut loppumatka sujui hyvin. Olin iloinen, että rintauinnin potkut sujuivat nyt, eikä vasen jalka mennyt sisäkiertoon. 

Sen jälkeen oli pitkä tauko, jolloin sai syödä eväitä. Juttelin odotellessa valmentajan ja kavereiden kanssa.

Iltapäivällä oli 50 metrin selkäuinti. Olen uintiin tyytyväinen. Starttilähdössä ei ollut viivettä. Viime kisoissa oli. Käännös meni täydellisesti: En katsonut lippusiimoihin enkä seinään, jolloin tein hyvän käännöksen. Se olisi hidastanut uimista, jos kurkkii. Piti luottaa et käsi osuu seinään ilman kurkkimista. Vedot osuivat seinään. Maaliseinään päin venytin toista kättä. Otan lippunnauhalta 8 vetoa ennen maalia.

Viimeisenä oli vahvin lajini eli vapari. Se oli kilpailun toiseksi viimeinen laji. Starttihyppy oli nappisuoritus. Kun valmentajan käsi irtosi, niin ponnistin starttihyppypallilta lippusiiman ali ja lähin uimaan. Se meni hyvin käännökseen ja maaliin tuloon asti. 

Syyskuun alun flunssa vaikeutti valmistautumista. En voinut kovaa treenata. Mutta mul meni nyt hyvin. Tulokset oli hyvät, vaikka en uinut ennätyksiä. Reaktiot valmentajan kosketuslähtöön oli nappisuorituksia. Lähdöt oli samalla harjoitusta, ettei tule viivettä. 

Katse kohti tulevaa


Kaikissa lajeissa on hiomista seuraaviin kisoihin, jotka ovat jo kahden viikon päästä. TaTU järjestää silloin Nääs-uinnit. Aioin uida samat lajit siellä. Mutta joulukuussa on lyhyen radan SM-kisat Vaasassa. Sinne osallistun muiden TaTUlaisten kanssa. Valmentaja lupasi, et voin uida 100 metriä selkää ja vaparia Vaasassa. Siksi pitää saada niille aika. Ehkä uin ne seuraavissa kisoissa.

Sunnuntaina pyöräilin taas uimaan Kalevan uimahallille. Vuorossa oli palauttavaa uintia. Kilpailupäivän jälkeen ei saa treenata kovaa vaan uida verravauhdilla. Tarkoitus oli uida kaverien kanssa. Mutta kaverit eivät päässeet. Sain uida yksin. 

Altailla oli rauhallista. Keskityin omiin uinteihin. Uin 50 metrin pätkiä vaparissa, selässä ja rinnassa. Keskityin käännöksiin ja vauhtiin. Sitten uin 25 metrin pätkissä kaikki lajit sekaisin. En uinnut sekaria vaan kisalajit. Altaanmitan jälkeen pidin taukoa ja jatkoin uimista. 

Rinnan potkuja pitää aina treenata. Ne sujuivat nyt ihan hyvin. Selkäuintikin sujuu, kun vaan käsi osuu seinään käännöksessä ja maaliin tulossa. Uin verravauhdilla. Matkaa tuli uitua 1150 metriä.



Aktiivinen viikko takana

Special Olympics uintileirin jälkeen oli päivän huilitauko uimisesta. Matkassa ollut valmentaja suositteli TaTU:n parakilpauimareille uimista kuusi kertaa viikossa. Tällä viikolla uintia oli neljänä päivänä. Aurinkoinen sää on kuitenkin houkutellut taas pyöräilemään työmatkoja.

Maanantai 15.8.

Uusi treeniviikko alkoi aamupyöräilyllä töihin. Olen työtoiminnassa kaupassa. Työpäivään kuului pullohuoneessa tölkkien ja muovipullojen laitto koneen säilöihin, palpa-laatikoiden kokoaminen, ser-elektroniikan lajittelu, käsidesien täyttö, ostoskoriin haku ja vienti kassoilta, ostoskärryjen vienti oikeaan paikkaan, taukotilan kahvikoneen puhdistus, hyllytyksessä auttaminen.  

Aamulenkki töihin teki hyvää. Seuraan aktiivisuusrannekkeella liikkumista ja sydämen sykettä. Aamulla rannekkeen sykkeen bpm oli pysähdyksissä. Iltapäivällä aktiivisuusranneke toimi. Ajoin pikkulenkin Pyynikin harjulle ja otin kuvia. Luonto oli rauhaisa. 

Olin menossa Iltikselle. Iltalinja on kehitysvammaisten nuorten kohtaamispaikka, jossa voi saada uusia kavereita, pelailla, osallistua retkiin. Tein ohjaajien ja kavereiden kaa kävelylenkin Vapriikin ohi Tallipihalle sekä Näsinpuistoon renkaan heittoon. Meitä oli matkassa viisi kävijää ja kaksi ohjaajaa. Tulin renkaanheitossa neljänneksi. 

Ajoin iltalenkin kaupan kautta kotiin. 


Tiistai 16.8

Aamu alkoi taas pyörälenkillä töihin. 

Iltapäivällä pyöräilin töistä Kalevan uimahallille, jossa me TaTU:n neljä parakilpauimaria treenataan omatoimisesti. Aloitettiin alkuvenyttelyllä pihalla ja sit siirryttiin uimaan.

Tiistaina tehtiin leirillä ollut treeni alkuun. Leirillä treenattiin 25 metrin altaassa. Nyt keskityttiin aina siihen, miten ne uidaan. Tehtiin aina yksi osio treenistä ja mietittiin, miten ne mennään 50 metrin altaassa. Meitä oli kolme uimassa. Minä ja yksi uintikaveri mentiin ohjelman mukaan, ja toinen kaveri ui itse soveltaen. Hyvin sujui. Oli hauskaa kavereiden kaa uida yhdessä.

Aktiivisuusranneke pysähtyi kaks kertaa: ensin 950 metrin ja sitten 350 metrin jälkeen. Piti aina uudestaan käynnistää uima-allas kohta. Minä uin myös selän potkuja, jolloin tuli yhteensä 2850 metriä. 


Keskiviikko 17.8

Iltapäivällä suuntasin työpäivän jälkeen kohti Kalevan uimahallia uimaan 25 metrin altaassa. Harjoittelin käännöksiä. Käännökset ovat tärkeitä kisoissa, niin harjoittelin niitä varten. Käännökset onnistuivat hyvin. Sekauintimatkaa tuli uitua 1975 metriä.

Olin iloisella mielellä harjoitusten jälkeen. Kävelin kotiin ihanassa iltasäässä. 


Torstai 18.8

Iltapäivällä oli taas vuorossa uintia kotihallilla. Kaikki parakilpauimarit olivat paikalla. Oli kiva iltapäivä treenikavereiden kanssa. Kaks meistä teki leirillä olleen treenin kokonaan. Yksi ui rauhallisesti, koska oli ollut kipeänä ja yks teki omaa treeniä. 

Kun muut lopetti, minä jäin vielä uimaan 700 metriä loppuverraa. Halusin jäädä uimaan, kun ulkona jyrähti ukkonen ja satoi kaatamalla. Käytin räpylöitä ja lättäreitä kovemman vauhdin saamiseksi. Sit uin ilman välineitä.

Aktiivisuusranneke pysähtyi taas kesken uimisen. Nyt se pysähtyi 1350 metrin jälkeen ja käynnistin sen uudelleen. Uin vielä 1650 metriä eli yhteensä 3000 metriä

Kävelin hallilta kotiin. Kiva vesitihku tuli päälle. Se nauratti, ja sain hymyn naamalle. 


Perjantai 19.8

Teen neljästi viikossa hommia Tesoman liikekeskus Westerissä. Mulla on perjantait vapaana töistä. Aamulla oli asumisen ohjaaja käymässä. Asumisen ohjaaja auttaa, ohjaa ja neuvoo omassa kodissa asuvaa kehitysvammaista arkeen liittyvissä asioissa ja auttaa uusiin paikkoihin löytämisessä. 

Aamupäivällä pyöräilin Kalevan uimahallille. Kävin jo aamupäivällä uimassa, koska se piristää mieltä. Uin 1575 metriä. Treenasin käännöksiä ja uin matkaa 25 metrin altaalla. Aamupäivällä oli ihanan rauhallista. Sain yksin uida radalla. 

Pyöräilin kotiin hallilta valmistautumaan viikonlopun keilailuleiriin. Tällä viikolla olen pyöräillyt melkein 60 kilometriä.