Käännösten harjoittelua


Maanantaina ostin työpäivän jälkeen vähän välipaloja. Ostin proteiinijuomia ja soseita, että jaksan treeneissä paremmin. Kävelin tuttuun tapaan Vanhalle kirkkotielle odottamaan bussia ja menin Mustavuoreen laskettelemaan ja treeneihin.

Treenit alkoi tänään myöhemmin eli vähän ennen kuutta. Valmentaja ilmoitti, että ei pääse aikaisemmin paikalle. Ehdin hyvin syödä välipalaa ja vaihtaa vaatteet pukuhuoneessa. En meinannut saada toista monoa jalkaan olleenkaan. Jalka ei vain meinannut mennä monoon. Otin jalan pois monosta ja kokeilin uudestaan. Silloin sain monon jalkaan. Hyvä, että lopulta onnistui. 

Lähdin venyttelemään ja pääsin laskettelemaan vapareita. Rinne oli hyvässä kunnossa ja hyvin lumitettu. Ehdin lasketella 45 minuuttia ja 12 mäkeä. Harjoittelin hyvää lasketteluasentoa ja reipasta vauhtia.

Pitkiä ja lyhyitä mutkia 

Myös valmentajan kanssa venyteltiin ennen treenejä. Sitten lähdettiin laskettelemaan. Aluksi oli vapareita. Piti muistaa hyvät käännökset koko ajan.

Ennen käännösharjoituksia mentiin sauvojen kanssa asennon hakua. Sauvat pidettiin käsissä suoraan edessä. Käännösharjoituksissa oli neljä pitkää ja neljä pientä käännöstä. Kaikki käännökset olivat samassa laskussa peräkkäin. Ne sai tehdä siinä kohti rinnettä, missä itse halusi.  

Isoja käännöksiä tarvitaan koko ajan mutkitellessa. Pieniä käännöksiä tarvitaan käännösten alkuvaiheessa. Molemmat käännökset olivat helppoja, kun kuuntelin valmentajan ohjeita. Mutta isot käännökset ovat mukavampia, koska silloin saa keskittyä paremmin vauhtiin.

Päästiin myös radalle laskettelemaan. Rataharjoittelu tuntui hyvältä, koska tulee nopeutta lisää. Valmentaja sanoi, et alkoi löytyä ajoitettu käännös eli tein käännökset oikein ennen seuraavan kepin kiertoa. Valmentaja kehui, että vauhdit olivat hyviä. Et olen kehittynyt siinä hommassa.

Loppuun lasketeltiin vaparit ja venyteltiin. Treenit loppuivat tänään taas vähän aiemmin, kun oli tehotreenit. Olin treenien jälkeen hyvillä mielin, kun päästiin radalle treenaamaan käännöksiä ja vauhtia.


Kävelemässä


Sunnuntaina tein pitkän kävelylenkin aurinkoisessa säässä. Pakkasta taisi olla sopivasti ja pukeuduin lämpimästi. Ulkona oli ihana sää, enkä ole pitkään aikaan lenkkeilyt. Se olikin hyvää vaihtelua muulle urheilulle. Lenkkeily piristää hyvin. Saa ihailla talvista maisemaa ja lumisia puita.

Lenkkeillessä on kiva kävellä erilaisia uusia ja vanhoja reittejä. Nyt kävelin vanhat tutut reitit läpi. Olen ne usein kävellyt ja pyöräillyt. Kävelin Linnainmaalle saakka ja Pappilan kautta kotiin. 

Reitti oli sopivan pitkä. Käveltyä tuli melkein yksitoista kilometriä. Kävelin reippaasti katsellen maisemia ja otin muutamia kuvia. Askelmittarin mukaan kävelin 14 780 askelta ja keskimääräinen nopeus oli 4,23 km tunnissa.


Kotona laitoin pyykit pyörimään ja tein kanakastikkeen. Lämmitin aiemmin keitetyt makaronit. Ruoka maistui herkulliselta. Söin sen katsoen uutta sarjaa Disney plussasta. Sarja kertoo Liisasta Ihmemaassa, jossa hän pelastaa rakkaansa. 

Sarjan jälkeen aloin tiskaamaan ja siivoamaan keittiötä. Ajattelin laittaa paikat kuntoon, koska oon seuraavalla viikolla lähdössä isälle viikonlopuksi. Oli vähän erilainen sunnuntai.


Voimaa ja tekniikkaa


Keskiviikkona suuntasin aamulla Tesoman uimahallille omatoimisiin uintitreeneihin. Uin yhteensä 2050 metriä. Uin huhtikuun kisoihin tulevat kisalajini läpi. Treenasin rinnan ja vaparin käsivetoja 2×200 metriä lättäreillä ja pullari jalkojen välissä. Harjoittelin sekarin potkuja uimalla 3×100 metriä aina 50 metriä pelkillä potkuilla ja toisen 50 metriä normaalisti uimalla. 

Unohdin lähtiessä kuulokkeeni pukkariin. Pyysin saattajarannekkeen, että sain hakea ne. Sitten kävelin aurinkoisessa säässä töihin.

Uintitreenauksessa kaveri apuna

Illalla oli TaTUn parakilparyhmän treenit Pyynikin uimahallilla. Söin niitä odotellessa tekemäni salaatin. Kaverit odottivat altaiden reunalla. Venyteltiin ja uitiin yhdessä alkuverraa. 

Treeneissä oli taas tutut räpyläjutut: potkut selällään kaverin kanssa, käsistä kiinni pitäminen, sukellus ja vaparin käsivedot ensin toisella ja sitten toisella kädellä. Kaverin kanssa treenaamisen jälkeen oli sukellus ja sama homma yksin. Yritettiin sukeltaa niin syvälle pohjaan kuin päästään ja sitten käsivedoilla loppuun saakka. Se liittyi vaparitekniikan opetteluun.

Sitten piti ottaa yhtä kaveria molemmista käsistä kiinni ja tehdä vaparin käsivedot, kun hän potkii. Oltiin kaverin vieressä ja liuttiin, kun kaveri teki potkut ja me tehtiin käsivedot. Harjoitus tuntui raskaalta. Mutta se sujui hyvin, kaveri pysyi suorassa. 

Kokeiltiin myös reppuselkä hommaa. Ensin toinen oli selässä. Sitten uimarin piti olla itse kokonaan selällään, ja toinen työnsi häntä vaparin potkuilla toiseen päähän. Se tuntui raskaalta, kun piti työntää potkien altaan päähän. Se otti jalkoihin ja käsiin ja oli todella rankkaa.

Mentiin vielä 2×50 perhonen lujaa. Perhonen sujui aika hyvin. Loppuverra uitiin räpylöillä. Yhteensä matkaa tuli 1300 metriä.

Asumisen ohjausta

Perjantaina asumisenohjaaja tuli aamulla kotikäynnille. Juteltiin ja katsottiin lomakelaatikot, joista toinen oli hajalla. Otettin tavarat pois, ja alempi lomakelaatikko oli heitettävä pois. Oli puhe myös kirjaston lainoista. Jos asumisenohjaaja voisi muistuttaa palauttamisesta. Suunniteltiin kesälle ohjelmaa kotikäynneille. Ei ehditty sen lisäksi paljon muuta tehdä. 

Tiskasin ja söin ruuan sarjaa katsoen. Huomasin, että vanha mankkani ei toiminut. Yritin kuunnella musiikkia. Laitoin Cd-levyn, mutta sen jälkeen ei tullut raitalukumäärää näkyviin eikä saanut musiikkia kuunneltua. Mankka oli jo aika vanha. Ilmoitin asiasta äidilleni. Äiti antoi vinkin, mistä voin ostaa uuden.

Rintauinnin treenausta

Illalla kävelin ihanassa lumisessa säässä Kalevan uimahallille uimaan. Oli toinen rintauinnin tekniikkapäivä. Uin 200 metriä ennen Heidin tuloa. Heidin kanssa harjoiteltiin kolmesti potkuja laudalla. Ne alkoivat sujua. Heidi antoi ohjeen, että harjoittele kotona seinää vasten vasemmalla jalalla potkua. Siinä otetaan kiinni jostain tangosta tai ketjusta ja työnnetään jalkaa seinää vasten. Tai sitten voi harjoitella vastuskuminauhalla: Kuminauha kiinni jalassa kokeillaan tehdä vasemmalla jalalla rintauinnin potkua.

Potkujen jälkeen mentiin rintauinnin rytmitystä, joka sujui tällä kertaa tosi hyvin. Lopuksi oli vielä räpylöillä potkut ja rytmitys. Uin lopuksi loppuverraa räpylöillä. Uin yhteensä 1175 metriä.  

Uinnin jälkeen kävelin ostamaan uuden cd-soittimen ja ruokatarpeita. Kävelin lumisateessa kotiin. 
Kotona laitoin uintikamat kuivumaan. Sen jälkeen testasin mankan. Se toimi hyvin. 

Leikkimielistä kisailua

Lauantaina matkustin ratikalla keskustorille ja odotin bussia siellä. Piti mennä ratikalla, koska bussi meni ohi Uusikylän bussipysäkiltä. En ollut huomannut sitä, kun pää oli kiinni kännykässä. Mietin, ettei tarvitsi puhelinta katsoa ennen kuin bussissa. 

Ehdin ennen valmentajaa paikalle. Venyttelin nopeasti ja lähdin uimaan alkuverraa. 

Treeneissä mentiin rintaa kovaa toiseen päähän ja vaparia toiseen niin, että kaverin piti ottaa kiinni. Harjoitus tehtiin viidesti. Selän käsivedoissa kaveri oli ankkurina nilkoissa kiinni ja toisessa päässä osat vaihtui. Mentiin myös vapari samalla tavalla. Taas kaverin molemmilla puolilla toisen käsistä pitämässä kiinni, kun kaveri teki selän potkut ja me tehtiin vaparin käsivedot. 

Sitten pidettiin 50 m vaparin kisa räpylöillä sekä 3×100 m vaparin kisa kaverin kanssa. 50 metrin kisassa mä jäin jälkeen eli hyydyin ennen maalia, vaikka yritin kiihdyttää. Ensimmäisessä 100 metrisessä pääsin maaliin ensin, kun kaveri hidasteli. Toisessa kaveri hyytyi ja pääsin ensin maaliin. Kolmannella kerralla tuli tasapeli. 

Loppuverra uitiin räpylöillä. Uin yhteensä 1275 metriä. Oli rankat treenit, jaloissa tuntui. Tällä kertaa kortti päästi sisälle ja ulos porteista. 


Lähdin illalla enon luona käymään, kun tuli viesti, että läppärit piti käyttää siellä, niin saatiin ne päivitettyä. Juttelin enon kanssa laskettelusta ja uimisesta. Oli kiva, kun pääsin kylään. Katsoin vähän aikaa telkkaria ja luin lehteä sillä aikaa, kun eno päivitti toista konetta. 

Kotimatkalla kävin ostamassa nakkeja sunnuntaiksi. Kävelin kotiin. Ajattelin katsoa elokuvaa . 


Lisäkokemusta rinteessä ja radalla


Maanantaina menin työpäivän jälkeen Mustavuoreen laskettelemaan ensin vähän aikaa itsekseni. Sitä ennen söin nopean välipalan ja vaihdoin vaatteet. On hyvä, että siellä on pukuhuone, jossa saa vaihdettua vaatteet ja laittaa monot jalkaan. Pukuhuone on kaikkien käytössä. 

Venyttelin vähän ja laskettelin 12 kertaa rinteen ylhäältä alas saakka reipasta vauhtia. Ei ollut paljon laskijoita rinteissä eikä hississä. Hississä saan apua. En osaa itse ottaa hissiä, koska ne ovat nopeita.

Treeneissä oltiin aluksi perherinteessä. Yritettiin edelleen löytää tasapainoa rinteissä eri tehtävien avulla. Jokainen harjoitus tehtiin kaksi kertaa:
  • Mentiin auraamalla alas saakka, 
  • Mentiin leikaten, et toinen suksi leikkaa käännöksessä. Silloin vauhti ei kasva liian isoksi. Jos käännöksessä toinen suksi meni aura-asentoon, se sai mennä.
  • Pidettiin yhtä sauvaa käsissä ja kädet edessä.
Sen jälkeen siirryttiin keskivaikeaan rinteeseen vapareita laskettelemaan. Harjoiteltiin ulkosuksen ylös nostoa ja laajakäännöstä. Lopuksi mentiin kerran radalla. Rata sujui hyvin. Valmentaja korjasi vähän mun käsivarsien asentoa. Mun kädet eivät olleet koukussa vartaloa vasten vaan irti niistä. Muuten oli hyvä asento.

Kenkiä vaihtaessa kaveri auttoi monon solkien kanssa, kun en meinannut saada toista monoa jalasta irti. Ylempi solki ei meinannut millään irrota hammassoljesta. Ei ole ollut aiemmin sellaista pulmaa.

Illan kisaa odotellessa

Torstaina oli vuorossa kauden kolmas TSS Alma Media Cup. Tuntui kivalta lähteä taas radalle kisaamaan.
Työpäivän jälkeen kävin kuitenkin ensin uimassa Tesoman uimahallilla omatoimiset treenini. Työpaikalla huomasin, että uimalakki oli unohtunut pakata mukaan. Ei auttanut muu kuin uida ilman sitä. 

Kaveri oli haastanut minut tekemään ennen treenejä etuperin kuperkeikkaa ja pomput. Vaikka kaveri ei ollut paikalla, muistin ne haastejutut. Tein kuperkeikkoja, sukelsin, uin vaparia ja selkää, uin myös sekarin kaksi kertaa, tein makkaroita ja voltteja, pompin vedessä ja oli kivaa. Uin yhteensä 1225 metriä. Lähdin pesulle ja vaihtamaan lasketteluvaatteet pukkariin. 

Kävelin hakemaan laskettelusukset työpaikalta ja sen jälkeen odottamaan bussia. 

Taas erilainen rata

Olin hyvissä ajoin Mustavuoressa. Ehdin vaihtaa monot, syödä banaanin ja juoda smoothien. Sitten pääsin laskettelemaan vapareita rinteisiin. Ehdin lasketella vapareita ennen kisan alkua melkein puoli tuntia.

Tutustuttiin valmentajan kanssa kisarataan. Se oli erilainen muihin laskettuihin ratoihin verrattuna. Lopussa oli kepit ristissä maalitolppina. Kaksi keppiä oli samassa paikassa ja niiden välistä piti mennä. 

Radalla oli tiukka mutka ja jouduin hiljentämään vauhtia, etten kaatuisi. Mulla pysähtyi ekassa laskussa radan loppuosassa vauhti, mutta annoin sauvoilla lisää vauhtia ja pääsin vauhdissa maaliin asti. Toisen kierrokseen alkua odotellessa venyttelin ja laskin oman vaparin. 

Kisakokemus on aina hyväksi

Toisella kierroksella vauhti oli paljon parempi. Kaaduin maalin jälkeen ankkurille mennessä, kun tasapaino petti. Onneksi oli auttaja, joka kysyi pääsenkö ylös. Taisin mennä radalla yhden sinisen tolpan ohi, enkä kiertänyt sitä. Harmittaa vähäsen, kun en saanut tulosta. Seuraavan kerran sitten tarkemmin rataan keskittyminen.

Menin vielä ylös, koska en nähnyt, missä laskettelukaverini oli. Porukkaa oli paljon. Masters-laskettelija tuli samalla ankkurihissillä ylös. Lähdin alas, kun kuulin, että isopuikka korjataan pois ja vain pienten rata jää. Emme jääneet laskettelemaan lisäkierroksia. 

Tällä kertaa sain monojen soljet itse auki. 





Laskiaisriehaa ja myöhästymismaksuja


Laskiaistiistaina kiirehdin työpäivän jälkeen Olkkariin, josta lähdettiin pulkkamäkeen ja kävelemään Sorsapuistoon. Siellä oli Olkkarin laskiaisrieha. Mukana oli yli 20 henkilöä. Oli kiva oli nähdä kavereita. 

Sorsapuisto ei ole ihan tasainen puisto, siellä on mäkiä lammen ympärillä. Laskin kaksi mäkeä ja kävelin porukan kanssa ohjaajien mukana. Käveltiin kahdesti Sorsapuiston lammen ympäri, että saatiin askelia.

Pulkkamäessä olo toi kivaa laskiaistunnelmaa. Saatiin makkaraa ja mehua. Juteltiin kuulumisia.  

Menin ulkoilun jälkeen vielä Olkkariin. Kaveri halusi pelata mua vastaan biljardia, ja niin me pelattiin. Halusin treenata tulevia biljardikisoja varten. Hyvä peli oli. Osuin palloihin ja sain pusseihin, mutta hävisin.

Kirjastossa

Kävin kotona ja hain kirjastosta lainaamani kirjat, jotka piti palauttaa. Olin unohtanut uusia ne. Sain uusittua osan lainoista. Uusin ne Piki-kirjaston kautta kännykällä. Uusimisen tarkoitus on vaihtaa uusi eräpäivä kirjoille ja elokuville, jotka ovat lainassa, ettei tuu myöhästymismaksuja. Kaikkien uusiminen ei onnistunut, kun herjasi jotain. 

Tykkään käydä kirjastossa, koska sieltä saa jotakin tietokirjoja, mitä itselläni ei ole. Yleensä lainaan aikuisten romaaneja, dekkareita, tietokirjoja ja joskus elokuvia dvd:nä. Käyn kirjastolla kerran viikossa.  Lainaan silloin yleensä kaksi kirjaa tai kolme tietokirjaa. Nyt on lainassa dvd-elokuva, kolme mangakirjaa, käsityökirja ja kaksi muuta kirjaa.

Lainaan liikaa, enkä aina palauta kirjoja tai uusi lainoja ennen eräpäivää, siksi ne ovat myöhässä. Ehdin lukea viikossa vain yhden kirjan tai katsoa elokuvan. Maksoin viime viikolla myöhässä olleita lainoja. Ne olivat myöhässä alle viikon. Niihin meni monen päivän työosuusraha. Nyt maksoin vain yhden lainan myöhästymismaksun. Mutta ei lainat ole joka kuukausi myöhässä. 

Pitäisi palauttaa lainat ajoissa tai uusia ennen eräpäivää. Mutta on ollut muita kiireitä tai sitten en muista asiaa, kun vasta myöhemmin. 

Sarjalipulla kuntosalille

Sunnuntaina heräsin kaverini luona. Juteltiin vähäsen, kun syötiin aamupalaa. Otettiin kaveriselfie.
Toinen kaveri laittoi viestiä whatsapissa ja pyysi kuntosalille. Lupasin mennä. Se korvasi omatoimiset uintitreenini. 


Kaveri pelaa jalkapalloa ja salibandyä. Tutustuttiin Iltalinjalla, kun pelattiin biljardia. Käydään Olkkarissakin välillä. Kerroin hänelle, että alan käydä salilla. Hän kertoi, että käy samalla salilla ja ehdotti, että voitas nähdä salilla. 

Kävin kotona ja lähdin kävelemään kuntosalille. Oli ihan kiva kävellä lumisateessakin hallille. 

Ostin uimahallin sarjarannekkeen, kun en löytänyt entistä. Ostin siihen kuntosalin sarjalipun. Se on paljon halvempi kuin ostaa kertalippu. Sarjalipulla pääsee salille kymmenen kertaa. Kaverini oli jo salilla. 

Me tehtiin omiamme. Venyttelin aluksi. Tein osan torstain kuntosalitreenistä. Kävin melkein kaikki laitteet läpi. Kävin rintapunnerruslaitteessa ja tein 3×10 sarjaa rintapunnerruksia. Tein käsipainoilla hauista. Jalkaprässissä tein 3×10 sarjaa. 

Salilla oli myös kaksi erilaista jalkatyynylaitetta. Toisessa laitteessa vietiin reisillä ulospäin tyynyjä ja toisessa sisäänpäin. Kaverini auttoi jalkapainojutun kanssa: Painolevyihin laitettiin kapula kiinni ja sitä siirrettiin painolevystä pienemmästä isompaan.

Vähän juteltiinkin. Oli mukavaa, kun kaverit pyytävät jonnekin. Tuun siitä iloiseksi. Salilla meni melkein kaksi tuntia. Paikoissa tuntui sen jälkeen. Ostin päiväkahvin, ja lähdin kävelemään hallilta kotiin.


Tehotreeneistä herkuttelemaan


Lauantaina matkasin aamulla Ylöjärvelle Tatun parakilparyhmän treeneihin. Taaskaan ei urheilutalon kortti päästänyt sisään portista, vaikka siitä oli laitettu viestiä uimaseuran yhteyshenkilöltäsi. Kiersin sivusta sisälle. 

Altaan reunalla venyttelin kaverin kanssa ja uitiin verraa 575 metriä. 

Treeneissä uitiin niin, että pidettiin toisia käsistä kiinni. Räpylät oli jaloissa ja mentiin ensin toisella kädellä pelkkiä vaparin käsivetoja 4×50 m. Käsi vaihtui välillä. Sitten sama homma jatkui ensin vaparin potkuilla sitten rinnan. Molemmat mentiin 4×50 metriä, et kyllä tuntui jaloissa ja käsissä. Rinnan potkut olivat haastavat tehdä räpylöillä. Potkua ei saa kunnolla tehtyä räpylöillä. Siksi se tuntui rankalta. Palauttavaa loppuverraa uitiin 200 metriä. 

Olipahan tehotreenit taas. Uitua tuli yhteensä 1575 metriä. 

Peseytymisen ja pukeutumisen jälkeen selvitin taas kassalla, miksi kortti ei päästänyt uloskaan. Sama juttu kuin ennenkin eli aikaraja on vastassa. Ostin kahvin mukaani, ja lähdin kotiin viemään uintikamat kuivumaan.

Kaverilla oli synttärit

Tein kiireellä synttärikortin kaverilleni. Söin ja vaihdoin vaatteet. Lähdin kävelemään Hakametsän ratikkapysäkille ja suuntasin Hervantaan kaverin synttärikahveille. Kaverin äiti, veli, veljen poika ja kaveri miesystävänsä kanssa olivat myös siellä. Tarjolla oli kakkua, karkkia, nakkipiiloa ja sipsejä. Juhlissa voi herkutella. 

Näin kaverini veljenpojan vauhdissa. Hän leikki leluilla, joita kaverilla oli. Lapset ovat mukavia, kun heidän kanssaan saa touhuta.

Vieraiden lähdettyä jäin vielä kaverini luokse. Juteltiin ja käytiin Hervannassa kaupassa. Kaveri tarvitsi ruokaa. Kun tultiin takaisin kaverin luo, pelattiin tivolilautapeliä. Jäin poikkeuksellisesti yöksi, kun meni myöhäiseksi. Kaverille se kävi. Ei tarvinnut pimeässä kävellä kotiin. Oli mukava päivä, ja herkut maistuivat. 



Päiviä ilman urheilua



Tällä viikolla oli kaksi vapaapäivää urheilusta. Tiistaina pääsin töistä kello 13. Lähdin käymään silmälasiliikkeessä, kun huomasin, että aurinkolasin oikea sanka oli löystynyt. Ajattelin kiristää sen, etteivät lasit tipu silmiltä. Ostin samalla entiseen silmälasien puhdistussuihkepulloon täyttöpullon. 

Kävin kotona viemässä eväitä jääkaappiin ja otin tarvittavat mukaan. Lähdin sitten kohti Iltalinjaa, jossa oli ystävänpäivämeininkiä ja samalla vietettiin yhden kaverin synttäreitä. Oli ihan kivasti porukkaa paikalla. Tarjolla oli ystävänpäiväherkkuja: lehtitaikinasta tehdyt sydänleivokset ja kaverin tuomat vaahtokarkit. 

Ystävänpäivän tietovisassa vastasin kaverin kanssa kysymyksiin, koska kaveri ei saanut pideltyä kynää käsissä. Tietovisa meni hyvin, viisi tiedettiin oikein. Oli myös arvonta, jossa osa sai palkintoja. Mulla ei ollut tuuria. Sitten pelasin kavereiden kanssa biljardia. Ehdin pelata pari biljardipeliä ja sain lyötyä palloja pussiin. Oli tosi kiva olla ja jutella muiden kanssa.

Asumisen ohjausta

Toinen vapaapäivä oli perjantai. Palasin aamulla kotiin Jyväskylästä. Asumisenohjaajan kotikäynnillä käytiin kahvilassa kahvilla ja ostettiin ruokakaupasta tarpeellinen. Ohjaaja oli apuna, ettei tuu liikaa ostettua. Ylimääräiset ruuat menevät helposti homeeseen. Toisesta kaupasta ostettiin vielä jotain, mitä tarvitsin siivoukseen. Keittiönpuhdistussuihke oli loppunut.

Sitten oli aika tulla kotiin ruuan tekoon ja kotihommia tekemään. Tein ruuaksi makaronilaatikkoa, jonka kuori vähän kovettui, mutta oli syötävää. Paistoin pullat ja leivoin sydänpipareita itselleni illaksi teen tai kaakaon kanssa syötäväksi.

Ennen nukkumaanmenoa pakkasin vielä uintitreenikassini ja tein lahjan kaverilleni, jonka luokse menin lauantaina synttärikahveille.


Jälleen salilla

Torstaina matkustin Jyväskylään veljeni luokse. Olin sopinut jo pari viikkoa sitten, et menen yhdeksi yöksi ja mennään käymään kuntosalilla.


Mentiin tunniksi uimahallin kuntosalille. Kuntosali oli iso. Siellä oli paljon väkeä niin illalla. Välineet olivat hyviä ja sain veljeltäni neuvot, mitä tehtiin milläkin laitteella. Alkuun ja loppuun venyteltiin erilaisilla venytyksillä lähentäjät, pohkeet, reidet ja kädet.

  • Jalkapärssillä tehtiin kahta eri liikettä. Ensimmäisessä piti nostaa nilkoilla, ja toisessa viedä jalat vähäsen koukkuun ja takaisin suoraksi. Hyvin onnistui molemmat liikkeet. Helppoa oli tehdä niin, että tuntuivat jaloissa.

  • Käsipainoilla tehtiin hauista. Se on hyväksi käsille, että jaksaa pyörittää nopeammin uidessa. Se tuntui todella rankalta, mutta teki hyvää käsille.

  • Vatsaa tehtiin laitteella, jossa oli painolevyt. Niissä oli irrotettava kapula, että sai siirrettyä painoja alas- tai ylöspäin. Käsiä pidettiin nauhoissa, jotka laskevat pehmeän tyynyn kanssa ylävartaloa alaspäin. Selkä ja pää piti pitää harjoituksessa suorana. Se oli helppoa ja onnistui hyvin, koska veljeni näytti mallia. Kun tekee kovemmilla painoilla, niin vatsalihakset pysyvät kunnossa.

  • Rintalihasliikkeitä tehtiin laitteella, jossa oli painot maassa ja niitä nostettiin köydellä ylös lattiasta. Tehtiin vähän kovemmilla painoilla, jotta käsivarsissa tuntui. Sitten tein liikkeitä käsipainoilla, jotka olivat telineessä. Otin 3 kilon painot käyttöön. Se tuntui rankalta, kun tehtiin monta toistoa yhtäaikaa molemmilla käsillä. Muuten oli helppoa, koska olen kotonakin tehnyt samaa liikettä käsipainoilla.

  • Jokaista liikettä tuli tehtyä sarjana 3 x 10 tai 3 x 20. Toistojen tarkoitus oli, että tuntuu lihaksissa. Kyllä lihaksissa tuntuikin kunnolla. Treenaamisen jälkeen väsytti. Jatkossa yritän käydä joka viikko salilla ja tehdä samat liikkeet.

    Salilla käynnin jälkeen käveltiin veljeni luo ja tehtiin tortillapiirakkaa. Autoin veljeäni ruuanlaitossa. Ruoka maistui hyvältä.


    Keskiviikon tekniikkatreenit


    Keskiviikkona oli jälleen uintipäivä. Lähdin aamulla Tesoman uimahallille uimaan omatoimisen aamuverrani. Yhteensä tuli uitua 2075 metriä.

    Menin tekniikassa ensin rinnan ja vaparin käsivetoja 2×200 metriä lättärit käsissä ja pullari jalkojen välissä. Sen jälkeen menin sekarin potkuilla räpylät jalassa 4×50 metriä eli 25 metriä altaan päähän menin vain potkuilla ja takaisin uin tavallisesti. Pidensin matkaa ja uin samaa harjoitusta 3×100 metriä eli aina 50 metriä pelkkiä potkuja ja 50 metriä tavallista uintia. Treenasin myös seuraavaan kisaan.

    Happotreeneillä väsymyksen yli 

    Joskus on hankala harrastaa kahta lajia. Illalla olisi ollut Tampereen Slalomseuran tämän talven toinen alppihiihdon CUP-kisa. En ehtinyt sinne, koska työpäivän jälkeen kiirehdin Pyynikin uimahallille Tatun parakilparyhmän treeneihin. Siellä oli taas happotreenit edessä. 

    Happotreenit lisäävät lihasten kestoa. Treenien tarkoitus on totuttaa keho siihen, että pystyy jatkamaan uimista silloinkin, kun vauhti alkaa hyytyä. Sitä voi hyödyntää kisoissakin.

    Treeneissä aloitettiin veturina 2×50 metriä. Minä olin ensin veturina ja kaverit pitivät nilkoista kiinni. Altaan päässä vaihtui viimeisenä ollut veturiksi ja vielä uudestaan. Sen jälkeen välissä uitiin perhosta 100 metriä. Tuntui mukavalta uida perhosta, mutta sekin tuntui käsissä. 

    Uimista jatkettiin tekniikkaharjoituksilla. Uitiin vaparin potkuilla, mutta vain toinen käsi teki käsivetoja. Sama treenattiin rintauintina. Sitten jatkettiin taas kaverin kanssa. Pidettiin kaverin olkapäästä kiinni ja mentiin ensin rinnan ja sitten selän potkut. Selän potkut uitiin vielä lopuksi räpylöillä. Yhteensä uitiin 1400 metriä. 

    Päivän treenit yhteenlaskettuna oli 3475 metriä, kyllä hapotti. Uudet harjoitukset tuntuivat rankoilta. Helppoa oli se, että piti mennä vaan käsivedoilla eteenpäin. Se oli yksi tapa saada happoa treeneissä. Vaikeaa oli mennä rintauinnin potkut selällään räpylöillä. Potkut olivat raskaita. 

    Kotiin päästyäni aloin pakata torstai-iltaa varten. Edessä oli lähtö suoraan töistä veljeni luo Jyväskylään.



    Asennon harjoittelua


    Sunnuntaina suuntasin alkuillasta laskettelemaan Mustavuoreen. Menin keskivaikeaan rinteeseen kahdeksi tunniksi, että rauhoittuisin aamuisesta hermostuksestani. Olin hermostunut, koska olin nukkunut puolikymmeneen saakka. Rinteeseen lähtö meni myöhäksi. Mietin, että ehdinkö vielä kauppaan laskettelun jälkeen ja ehdinkö mitään muutakaan. 

    Ennen laskettelua ja sen jälkeen venyttelin. Harjoittelin maanantain laskettelutreeneissä opittua asiaa, jossa käännöksen jälkeen viedään sukset yhteen ja käännöksessä aura-asentoon. Otin välillä kuvia. 

    Harjoittelin reippautta lasketella vauhdikkaammin. Menin laajakäännöksellä ja harjoittelin lasketteluasentoa niin, ettei vartalo käänny liikaa sivulle vaan nousee välillä suoraksi ja kallistuu uudestaan sivulle. Oikea lasketteluasento löytyy silloin.

    Laskettelut ja treenit sujuivat hyvin. Asento alkoi löytyä, ja pidin kädet rentoina kyljissä. Uskalsin lasketella reippaasti. 

    Pyöreämpi käännös

    Maanantaina matkustin työpäivän jälkeen taas Mustavuoreen laskettelutreeneihin. Pääsin laskettelemaan yksin puoli viiden aikaan. Muistin venytellä ennen omatoimilasketteluja ja muistelin rinteessä lasketteluasentoa. Vauhti tuntui reippaalta ja lujalta.  

    Ennen ryhmän yhteisiä laskettelutreenejä venyteltiin. Treeneissä harjoiteltiin kääntämään vartaloa sauvat ristissä, tasapainoiltiin yhdellä jalalla, ja ilman sauvoja laskettiin niin, että toinen käsi menee käännöksessä alas ja toinen ylös. Lopputreenistä päästiin radalle laskettelemaan ja hyödyntämään opetetut asiat siellä. 

    Valmentajalta tuli hyviä neuvoja. Kaikki tasapainoharjoitukset sujuivat hyvin ja yhdellä jalalla harjoitus onnistu paremmin kuin edellisellä kerralla. Sain nostettua jalkaa ilmaan hyvin. Radalla saisi olla pyöreämpi käännös ja vauhdikkaampi laskettelu.  

    Lopuksi venyteltiin, ja pääsin laskettelukaverin äidin kyydillä kotiin. Lähdin vielä illalla käymään kaupassa ruokaostoksilla, ja tein samalla pienen lenkin. 


    Voltteja ja makkaroita

    Lauantaiaamuna oli ensimmäiseksi meno kahden bussin vaihdolla Ylöjärvelle Tatun parakilparyhmän uintitreeneihin. Happotreenit olivat edessä. 

    Ennen valmentajan tuloa uitiin lämmittelynä 300 metriä verraa. Tein myös kaverin kanssa volttia etuperin ja takaperin. Ei yritetty seinään kosketusta, vaan tehtiin volttia väljässä vedessä. Voltit menivät vähän vinoon. Mutta harjoitusta vaan, niin kyllä ne alkavat sujua. Harjoiteltiin myös vartalonkiertoa makkarakäännöksillä. Pyörittiin suoralla vartalolla makkarana ympäri viisi kertaa.

    Treeneissä mentiin ensin 4×100 metriä kovaa. Uitiin teholla kaikki 25 metriset. Sitten oli harjoitus 2×50 metriä, jossa mentiin selkäuintia 5 metriä, sen jälkeen tuli voltti ja sitten selkää altaan loppuun. Samalla tavalla piti uida takaisin. Se oli haastava tehtävä. Käännös oli tutulla käsi- ja jalkakosketuksella.

    Selkäuinnin jälkeen pyörittiin ympäri ja tehtiin voltteja eteenpäin 25 metriä ja perhosta takaisin toiset 25 metriä. Makkarat oli helppoja, mutta voltit menivät vinoon. Sain kuitenkin mentyä koko matkan. 

    Palautus tuli tarpeeseen

    Lopuksi uitiin 200 metriä omavalintaista palauttavaa. Uin vaparia, rintaa ja selkää vuoron perään. Mietin rinnassa Heidin antamia ohjeita, ja sain vasemman jalan kääntymään ulospäin. Vaparissa ja selässä sain kädet pyörimään aiempaa nopeammin. 1675 metriä tuli uitua yhteensä. Se oli hyvä palauttava lopputreeni, kun viikolla olin uinut kovaa.  

    Peseytymisen ja pukeutumisen jälkeen selvitin kassalla TaTU:sta saamani hallikortin käyttöä: miksei se päästänyt aamulla ja poistuessa porteista läpi. Muillakin oli ollut sama ongelma. Tätä on tapahtunut aiemminkin tänä vuonna, kun kortti ei päästänyt läpi. Selvisi, että pitää ottaa TaTU:n Hennaan yhteyttä korttiasiasta, koska aikaraja oli vastassa. 

    Ostin aamukahvin mukaan, ja kävelin bussipysäkille odottamaan bussia. Kotona siivoilin ja pesin pyykkiä. Tein kotihommia vähäsen ja katsoin koneelta hauskaa sarjaa. Se sai minut iloiseksi. Oli palauttava ja rentouttava lauantai-ilta.

    Kuntoilemassa salilla


    Viikonloppuna oli tarkoitus lähteä reissuun. Viikonloppureissu Kuopioon peruuntui, kun siellä oltiin kipeänä. Perjantaiaamuna hoidin junalipun vaihdon. Soitin Vr:n asiakaspalveluun ja sain vaihdettua lipun maaliskuulle. Onnibussin lippua ei voinut vaihtaa.

    Maaliskuulla on toinenkin reissu. Tahkolla on Alppihiihdon ja lumilautailun Special Olympics -leiri. Soitin isälle ja varmistin, et voin mennä menomatkalla sinne yöksi. Kysyin myös junalippuasiaa, et voinko ostaa jo lipun. Lippu on halvempi, kun sen ostaa ajoissa.

    Nyt ei ollut enää kiire mihinkään. Siivottiin asumisenohjaajan kanssa jääkaapista homeiset ruokatavarat pois. En ollut älynnyt käyttää niitä ajoissa pois tai tehdä niistä jotain ruokaa. Sen lisäksi juteltiin vähän ja vietiin roskat pihalle. Laitoin pyykinpesu- ja astianpesukoneet päälle ja pakkasin valmiiksi uintitreenireppuni lauantaille.

    Kuntosalin laitteita kokeilemassa

    Ajattelin lähteä illaksi kuntosalille tekemään lihaskuntoa. Kävelin uimahallille. Matkakortilla maksetaan vain uimahallin sisäänpääsy. Kysyin, miten kuntosalille pääsy maksetaan, kun ei voi matkakortilta ladata. Maksoin kuntosalille menon pankkikortilla.

    Pääsin kuntosalille tekemään rintapunnerrusta. Katsoin laitteiden ohjeita. Ne olivat hyvät. Ohjeissa kerrottiin, mitä laitteilla tehdään. Muistin myös isän neuvot aiemmalta kuntosalilta, kun olin siellä.  Jalkoihin oli laitteet, joilla saa treenattua niihin voimaa, ja käsivoimiin oli omat laitteet. 

    Tutustuin eri laitteisiin. Tein käsillä nostoja, rintapunnerrusta ja ojentajia. Kiersin vartaloa, ja nostin vartaloa kahdessa eri laiteessa. Vein jalkoja ulospäin ja sisään, poljin kuntopyörällä ja kokeilin soutulaitetta. Kaikki laitteilla tekemäni liikkeet tuntuivat raskailta, kun tein 10-30 kertaa.

    Venyttelin lopuksi vähäsen. Rankkaa oli, mutta teki hyvää. Odotan jo, että pääsen ensi viikolla veljeni luo Jyväskylään ja kuntosalille. Liikunta tekee hyvää. Saa paremmin nukuttua. 


    Uimassa yksin, kaksin ja ryhmässä


    Tiistaina suuntasin työpäivän jälkeen Kalevan uimahallille uimaan omatoimiset uintitreenit 50 metrin altaaseen. Aloitin treenauksen, uin alkuverran ja 4×50 spurttitreeniä. Sit piti vaihtaa toiselle radalle, koska Tatun ryhmäläisillä alkoi treenit siinä altaassa. Oli pakko siirtyä alta pois. Uin ketjujen ali, ja nousin hakemaan tavarani lähemmäksi. Ei se haitannut treenausta. 

    Uin kaksi kertaa 10×50 spurttitreenin, joissa pitää uida kovaa ja löysää vuoron perään. Menin ensin 50 metriä kovaa ja toiset 50 löysää. Tuli uitua vähän enemmän kuin 20 kertaa. Lisäksi treenasin huhtikuun kisoihin. Yritän parantaa aikoja kisoissa ja haluan jatkaa 100 metristen vaparin ja selän uintia. Perhosesta yritän saada ensimmäistä aikaa. Perhosessa ja rinnassa pitää vielä treenata vartalonrytmitys kuntoon.

    Olin tyytyväinen hyvin uituun matkaan. Sain uitua 3100 metriä. Aikaa meni puolitoista tuntia. 

    Kävelin kotiin syömään ruokaa, jonka tein sunnuntaina. Sen jälkeen lähdin vielä vähäksi aikaa Iltalinjalle. Ehdin tekemään kolme ystävänpäiväkorttia. Laitoin tekemäni ystävänpäiväkortit menemään illalla. Tiputin ne kodin lähellä olevaan postilaatikkoon. 

    Kotona tein vielä salaatin keskiviikoksi mukaan, että voisin syödä sen ennen treenejä.

    Keskiviikon perustreenit

    Keskiviikkona lähdin vuorostaan Tesoman uimahallille uimaan omatoimiset treenit 25 metrin altaaseen. Uin ensin 3×100 metriä, joissa oli 50 metriä potkuja ja 50 metriä uintia. Uin myös jonkin verran spurtteja. Kisalajitreenien lisäksi treenasin kaikki lajit 100 metrin sekarina. Sekarissa ensimmäisenä on perhonen, se vaihtuu seläksi, sitten rinta ja vikana vapari. 

    Yhteensä tuli uitua 2050 metriä. Sitten saattoikin lähteä reippaasti pesulle ja pukemaan. Tuttuun tapaan vielä kahvin osto yli 2000 metrin uimisesta. 

    Kävelin töihin ihanassa pakkassäässä. Se piristi mukavasti.

    Työpäivän jälkeen piti hakea vanhat hiihtomononi äidin työpaikalta. Tarvitsin niitä isän luo, koska siellä on SNS monon side suksissa, jotka saan Lappiin lainaksi. Sovitusta ja testausta varten tarvitaan monot mukaan. Omissa suksissani on NNN monon siteet.

    Jatkoin matkaa kotihallille uimaan Tatun parakilparyhmän treenin. Ohjattu treeni vaihtui itsenäiseksi uinnissa. Valmentaja laittoi ohjelman aamulla ryhmän whatsappiin. Uin sen 25 metrin radalla. Yhteensä uin 1950 metriä. Sit pesun ja pukeutumisen jälkeen kävelin kotiin laittamaan uintikamat kuivumaan ja iltapuuhiin.

    Naistenryhmän tapaaminen uimahallissa

    Torstaina suuntasin kaupan kautta työllistymiskeskuksen ohjaajaa tapaamaan. Tuettuun palkkatyöhön tarvitaan työkoordinaattoria, kun entinen vaihtoi työtehtäviä talon sisällä. Selviteltiin, kuka olis työkoordinaattori ja juteltiin työasioista. Kerroin miten mulla töissä menee. Kaikki on mulla työpaikalla hyvin. Työpaikkaohjaaja ja kauppias antavat mulle hommia, kun omat työtehtävät on tehty. Työhaastatteluun mennään 9.3 klo 10. Uusi koordinaattori auttaa tuetun palkkatyön haussa.

    Tapaamisen jälkeen lähin kävelemään Kalevan uimahallille toisen naistenryhmäläisen kaveriksi. Hallilla odotettiin ohjaajaa, joka pitää naistenryhmää. Uitiin ensin vesijuoksualtaassa. Mä sanoin, että se oli vesijuoksuallas, mutta ohjaaja halusi mennä siihen. Hän luuli, että siinä saa uida. Uimahallinvalvoja tuli sanomaan, ettei siinä saanut uida vaan juosta. 

    Kerroin asiasta kavereille, niin kokeiltiin vesijuoksua. Se tuntui hauskalta kokeilla. Tarvittiin juoksuvyö, että saisi paremmin juostua. Juoksu vyön kanssa onnistui aika hyvin. Mutta juoksuvyö kaatoi eteenpäin, niin oli hankalaa olla pystyssä. Vaatii vielä harjoitusta, että pysyy vedessä juostessa pystyssä. Kaverit tykkäsivät siitä kovasti. 

    Aktiivisuusranneke oli toppanut itsensä ilman, että olin tehnyt mitään. Sain mittariin uintia ja juoksua 800 metriä. Se oli sammuksissa vain puoli minuuttia. Se ei haittanut. Olen jo tottunut siihen. Uudestaan käynnistämisen jälkeen sain 450 metriä mittariin, kun uin rintaa ja vaparia 50 metrin altaassa. Muutkin ryhmäläiset olivat silloin vielä uimassa. 

    Nopean suihkun jälkeen menin pyyhe ympärille syömään välipalaa pukkariin. Juttelin ohjaajan ja kaverin kanssa naistenryhmän tapaamisista ja muustakin, mitä muita kiinnosti. Oli onnistunut naistenryhmän kerta. 

    Rintauintitreeniä ohjaajan kanssa

    Kävin suihkussa ja menin altaan reunalle venyttelemään. Ilta jatkui uinnin yksityisvalmennuksella. Pääsin uimaan alkuverraa odotellessani Heidiä, joka valmensi mua ennen kuin siirryin Tatun parakilparyhmään. Harjoiteltiin yhdessä rintauinnin potkuja ja rytmitystä. Tein ensin rintauinnin potkuja laudalla pari kertaa, että Heidi näki onnistuuko mulla potkut miten hyvin.

    Sitten harjoiteltiin potkuja tangon luona seinää vasten ja myös potkut käsiin osumalla. Treenattiin myös liukuasennon rytmitystä. Potkut alkavat mennä paremmin, mutta rytmitys on sekaisin, kun kädet ja jalat lähtevät yhtä aikaa liukuasennosta. Käsien liike nostaa ylävartalon ylöspäin. Niskan pitää olla suorana käsien välissä. Vielä tarvitaan treeniä. 

    Heidi antoi ohjeeksi harjoitella potkuja kuivana, venytellä nilkkoja ja harjoitella potkuja hallilla vasten reunaa, jossa on tanko. Seinää vasten tehdään vasemmalla jalalla rintauinnin potkuja. Hän kehotti myös kokeilemaan uimista seinää vasten niin, että potku osuu seinään. 

    Potkujen kuivaharjoitteluun sain samat ohjeet, mitä olen tehnyt. Potkuja harjoitellaan jumppamatolla, keskittyen vasemman jalan nilkkakääntöön ulospäin. Ankkakävelynä se onnistuu myös vedessä. 
    Helppoja nilkkavenytyksiä voi tehdä ohjeiden mukaan. 

    Se oli hyvä, että sain vähän yksityisohjausta rintauintiin. Se auttaa enemmän eteenpäin. Kyllä se siitä sujuu, kun treenaa ahkerasti. Uin yhteensä 1350 metriä.  Eli yhteensä 2600 metriä uitu.




    Perustreeniä rinteessä

    Valmiina lähtöön

    Maanantaina ostin taas välipaloja ja ostamisen jälkeen suuntasin Mustavuoreen laskettelemaan ja laskettelutreeneihin. Välipalan syömisen ja sukkien vaihtamisen kanssa meni aikaa ennen kuin sain monot jalkaan. Laskettelusukat piti laittaa jalkaan tavan sukkien tilalle. Laskettelusukat yltävät paremmin monojen varren yläosan yli. Monoon ei saa jäädä saumoja, jotka painaa jalkaa.

    Venyttelin ennen treenejä ja omatoimisia laskuja. Työllistymiskeskuksen ohjaaja soitti ja kutsui torstaina tukikäynnille. Tarkoituksena on jutella työasioista, kun ohjaaja ei pääse westeriin mua moikkamaan, ja uusien työpaikkojen hakua. Pääsen sen jälkeen naistenryhmäläisten kanssa uimaan. 

    Puhelun takia pääsin rinteeseen vasta lähempänä viittä. Ehdin laskea muutaman mäen ennen treenejä.

    Käännösten treenausta

    Treeneissä harjoiteltiin peruskuntoasioita. Perherinteessä mentiin lasketteluasento läpi, auraten osa mäestä. Mentiin käännöksiä auraten. Aurakäännöksen jälkeen sukset laitettiin yhteen eli ensin aurataan niin, että kääntyy ja käännöksessä toinen suksi viedään toisen viereen.

    Lopputreeneissä oltiin keskivaikeassa rinteessä. Harjoiteltiin käännöksiä laajalti molemmissa rinteissä. Mentiin niitä läpi, koska kisat olivat takana ja uusia. Sama harjoitus kuin perherinteessä tehtiin hyvässä lasketteluasennossa keskivaikeassa rinteessä. 

    Opit menivät perille kaikilla, ja valmentaja oli tyytyväinen. Lopetettiin treenit 15 minuuttia aikaisemmin, ja tehtiin loppuvenyttelyt. Tehtiin eläinjoogasta apina- ja norsuliikkeitä, joilla venyteltiin lonkankoukistaja, reidet ja kylki.

    Pääsin laskettelukaverin äidin kyydillä kotiin. Se on paljon nopeampaa kuin bussilla. Ehdin ennen iltapuuhissa pakata omatoimisiim treeneihin uintirepun valmiiksi.

    Rento sunnuntai


    Sunnuntaina kävelin Kalevan uimahallille uimaan omatoimiset treenit 50 metrin altaassa. Vuorossa oli tekniikkaa sekä kisalajit. Treenaan huhtikuun Manse-Cupin uintikisoihin. Tavoitteena on uida 50 metriset rinta ja perhonen sekä 100 metriset selkä ja vapari.  

    Lauantaina valmentaja oli ollut kipeänä eikä treenejä ollut. En siksi saanut treeniohjelmaa, jota olis voinut uida. Tein itse ohjelman, ja otin 2×200 metriä Special Olympics uintileiriohjelmista.

    Potkuja ja rytmitystä

    Menin 2x200 metriä rinnan ja vaparin käsivetoja pullari jalkojen välissä ja lättärit käsissä sekä 2×200 metriä rinnan potkuja räpylöillä ja selän potkut. Räpylöillä saa treenattua kovemmat potkut. Rinnan potkuja pitää harjoitella räpylöillä vielä. Se vaatii aikaa. Niitä on hankalaa uida räpylöillä. 

    Myös perhosen ja rinnan vartalon rytmitykset vaativat lisää harjoitusta ja treeniä. Rytmityksessä on vaikeaa se, että rinnassa tahtoo mennä samaan aikaan kädet ja jalat, vaikka ne pitäisi tehdä eri aikaan. Perhosessa käsien pitää pyöriä yhtä aikaa. Treenasin niitä valmentajan ohjeiden mukaan, niin alkoi mennä paremmin. 

    Treenasin reilun tunnin. Sain uitua yhteensä 2350 metriä. Tavoitteena on nostaa uintimatkaa 3000 metriin ja vähäsen ylikin. Se on hyväksi kunnon nostoa ja kisoihin treenausta varten. Näkee, onko kunto noussut.

    Hieman muita hommia

    Lähdin uinnin jälkeen ostamaan lisää kuulokojeiden paristoja. Kuulokoje piippaa kahden viikon välein, että paristo on mykkänä. Silloin se on aika vaihtaa, niin kuulee paremmin. 

    Kävin myös ruokaostokset. Löysin eilen kana-makaronilaatikon ohjeen netistä. Ajattelin kokeilla sitä. Ruokaa tehdessä kananmuna oli unohtunut sekoittaa aineiden sekaan, niin laitoin muiden päälle. Uunissa tuli myös rahkapannari. Ruoka onnistui hyvin ja rahkapannarikin.

    Sain tiskikoneen päälle, ja pyykit pyörimään. Vein roskat ja pakkailin valmiiksi ensi viikon laskettelutreenikamat sekä tiistain uintikamat kasaan. Aloitan myös isän luo lähtevien viikonloppukamojen pakkaamisen. Oli rento sunnuntai vähän urheillen ja kotihommia tehden. 



    Oliko kisanumero enne?

    Lauantaina oli Ellivuoressa leikkimielinen soveltavan alppihiihdon suurpujottelukisa. Menin kisoihin äidin kanssa. Special Olympics alppihiihdon valmentajat olivat tulleet paikalle. Päävalmentaja oli vaihtunut viime vuodesta. Valmentajilla oli hyvät ohjeistukset ja sanomiset. He kertoivat aina, missä kokoonnutaan laskettelujen jälkeen ja katsotaan, ovatko kaikki paikalla. 


    Päästiin alkulämmittelyn jälkeen rinteisiin ennen kisaradalle tutustumista. Ensin laskettiin yhdessä. Piti mennä käännökset auraten ja sitten sukset yhteen. Puolivälissä olisi pitänyt tehdä lyhyitä käännöksiä. Olin kauempana porukasta. Menin liian kauas pysähdyspaikasta eli olin jo alaspäin menossa. En saanut niitä tehtyä, kun en kuullut uutta ohjeistusta.

    Kisarataan mentiin tutustumaan valmentajan kanssa auraten. Rata oli tänä vuonna samassa rinteessä kuin viime vuonna, mutta eri kohdassa. Rata tuntui aiempiin tämän vuoden kisoihin verrattuna helpolta, kun sen ensin kävi valmentajien kanssa läpi. Rata oli hyvä, siinä oli vähän isommat käännösvälit. Radalla sai tehtyä paljon paremmin käännökset kuin aikaisemmissa kisoissa. 

    Tämän vuoden radan paikka oli parempi kuin viime vuonna. Siitä pääsi paremmin laskettelemaan hissille. Viime vuonna ei vauhti riittänyt sinne saakka. Se oli hyvin aseteltu myös muita laskettelijoita ajattelen ja merkattu vaan kilpailijoille oleva alue ylärinteessä.


    Alhaalla jaettiin kilpailijoille numerolaput. Sain liivin numero 5. Osallistujia oli neljässä sarjassa. Kilpailussa oli 10 laskijaa itsenäisesti ja 3 avustettua laskettelijaa, 2 avustettuani kelkkalaskijaa ja perhesarja. Mukana oli monta tuttua alppihiihtäjää.

    Kisassa laskettiin kaksi ratakierrosta. Laskettelut tuntuivat hyviltä. Kisarata oli helppo mennä, kun keskittyi kumpaa kautta kepit kiertää. Siniset kierrettiin ankkurin puolelta ja punaiset metsää kohti. 

    Pääsin radalle kosketusmerkistä. Siitä tiesin milloin piti lähteä, kun en kuule kunnolla lähettäjää. Kosketus oli hyvä olla. En lähde liian aikaisin liikkeelle, vaan odotan kosketusta. Muut osasivat lähteä ilman kosketusta.

    Ensimmäisellä kerralla vauhti oli hyvä, mutta saisi olla nopeampi lähtö. Toinen ratalasku meni jo paremmin ja vauhti pysyi. Maltoin keskittyä vauhdin ylläpitämiseen. Tuloksissa ratkaisi nopeamman kierroksen rata-aika. Tulin omassa sarjassa viidenneksi.


    Ennen palkintojen jakoa pääsin äidin kanssa laskettelemaan rinteisiin. Laskettiin muutama mäki vapaalaskuna äidin kanssa kilpaa. Uskalsin lasketella nopeasti, enkä jarrutellut yhtään. Palkintojen jaon jälkeen jäätiin laskettelemaan, että löytäisin paremman asennon ja vauhdin, ettei nopeus hidastu. 

    Välillä syötiin. Söin äidin kanssa makkaraperuna-ateriat. Ruokailun jälkeen taas lasketeltiin. Rohkeus löytyi uudestaan. 

    Päivä oli kiva ja mukava. Mukavinta oli harjoitella lasketteluasentoa ja vauhdin löytämistä eri rinteissä. Vartalo ei saa olla liian pystyssä vaan nojataan vähän eteenpäin. Selkä melko suorana, peppu takana ja kädet rentoina sekä jalat monon etureunassa kiinni. 

    Radalla lasketteluun pitää olla enemmän rohkeutta, ettei vauhti hidastu siellä. Eli laskettelukisoja varten olisi hyvä löytää rohkeutta uskaltaa lasketella nopeammin. Rohkeuden löytäminen vaatii harjoittelua. Treenausta vaatii vauhdin ylläpitäminen. Mä jarrutan ja hidastan vauhtia, kun alkaa jännittää.


    Onnistumisen kokemuksia

    Biljardikisan jälkeen heräsi innostus harjoitella taas hieman pelaamista. Samalla tulee lähdettyä kavereiden pariin viettämään iltaa. Mieli pysyy virkeämpänä, kun välillä puuhaa urheilukaverien kanssa seurojen treeneissä tai vapaa-ajan kaveriporukassa.

    Tinja pelaa. Kuva Iltalinjan Facebookista.

    Tiistaina oli lepopäivä urheilusta. Pääsin Iltikselle pelaamaan biljardia kahden kaverin kanssa. Ennen sitä siivosin keittiön venyttelen samalla urheilijalle tärkeitä venytyksiä. 

    Iltalinjalla kavereiden kanssa oli hauskaa. Se meni hyvin, osuin omiin palloihini. Pussitus meni hyvin, kun maalasin pallot niihin. Pelasin paremmin kuin kisoissa.

    Illalla oli aika ostaa huhtikuulle junalippu Rovaniemelle. Meen isäni porukan kanssa pääsiäisreissulle Saariselälle. Pääsen lomallani laskettelemaan rinteisiin ja hiihtämään. Paikka ei ole tuttu, vaan uusi tällä kertaa. Olen aiemmin käynyt Pyhällä ja Luostolla.

    Kuulokoje kuntoon

    Keskiviikkona oli ensin kuulokojehuollossa käynti. Piti hioa oikean korvakappaleen osa. Korvakappale painoi korvakäytävään ja sattui. Sen takia hiotiin. Oli parempi pitää korvassa, ei sattunut enää. Samalla he huolsivat vasemman kuulokojeen.

    Lähdin suoraan treeneihin. Piti vaihtaa ratikasta Koskipuistossa bussiin, että ehdin uimaan aamun omatoimiset Tesoman uimahallille. Sain uitua paljon enemmän kuin kahtena viime keskiviikkona. Uin rinnan käsivetoja ja vaparin käsivetoja pullarilla ja lättäreillä. Harjoittelin laudalla rinnan potkuja, niin oli helpompi keskittyä. Pitää edelleen harjoitella, ettei vasen jalkaterä käänny enää sisälle päin.

    Tavoite oli nostaa uintimatkaa 2000 metrin yli. Ehdin uida 2075 metriä. Se oli hyvä. Koska olin reipas uimari, niin ostin kahvin mukaan, kun lähdin kävelemään uimahallilta töihin. 

    Vähän uutta ja paljon vanhaa

    Työpäivän jälkeen oli vuorossa Tatun parakilparyhmän treenit Pyynikin uimahallilla. Söin tekemäni makaroni-tonnikalasalaatin pukkarissa. Lähdin sit venyttelemään altaan reunalle. Kavereiden kanssa vedettiin alkuverraa 300 metriä. Sit kaveri antoi mulle haasteen tehdä voltteja. Niistä osa meni vinoon.  Mentiin ankkuria niin, että toinen piti nilkoista kiinni. 

    Sit alkoi tehotreenit: 5×50 metriä vaparia, selkää, rintaa ja perhosta. Kyllä tuntui treenin jälkeen. Tuli uitua 1850 metriä. Kun aamun treenin ja illan treenit laskee yhteen, niin 3925 metriä uitu. Uinnit menivät hyvin. Tehon löytäminen oli helppoa ja jaksoi uida kovaa. Rintauinnin rytmitystä on kehitettävä. Potkut sujuvat hyvin, mutta vaativat harjoitusta. Perhonen sujui hyvin.

    Hyvin menee kun harjoittelee

    Torstaina suuntasin uudelleen Pyynikin uimahallille uimaan omatoimiset kevyesti. Uin sekaria, perhosta, rintaa, selkää ja vaparia. Uin 1975 metriä. Muistin valmentajan neuvot keskiviikolta: Rinnassa potkut tehdään eteen ei alas, että käsivedot onnistuu. Kädet on liukuasennossa, kun jalat tekevät potkut. Käsivedot nostavat vartaloa ylöspäin. Ei saa mennä samaan tahtiin, koska se hidastaa uimista.

    Join kahvit hallin aulassa. Kävin kaupasta leipää ja valmisruokaa, ja menin Iltikselle vielä kavereiden pariin. Ehdin pelata yhden biljardipelin kaverini kanssa. Osuin palloon hyvin ja sain pussiin.

    Sain myös kutsun haastatteluun maaliskuussa Koivistonkylän Prismaan. Jännittää vähäsen. Ensi näkeminen kauppiaan kanssa aina jännittää ja uusi paikka. Haastattelun jälkeen tiedän, pääsenkö sinne tuettuun palkkatyöhön. 

    Perusperjantai

    Perjantaina asumisenohjaaja kävi aamulla. Juteltiin ja mietittiin ideoita kotikäynneille: ulkoilua, uunin pesu, ruuanlaittoa, esim. riisipuuron keittäminen ja siivousaineiden katsominen, etten osta turhaan paljoa. 

    Lähdin lenkin kautta uimaan alkuiltapäivästä, kun oli paljon rauhallisempaa. Uin vaihteeksi 50 metrin altaassa. Harjoittelin kisa-altaassa huhtikuun uintikisoja varten. Menin 50 metriset perhosen ja rinnan sekä 100 metriset selän ja vaparin. Rintauinti vaatii koko ajan harjoitusta vartalonrytmitykseen sekä potkuihin.

    Menin 25 metriä pelkkiä sekaria potkuja ja toiset 25 metriä uin. Eli menin altaan puoliväliin vain potkuilla ja loppualtaan uin. Uin yhteensä 2050 metriä. Aikaa meni alle tunti. Nopean peseytymisen jälkeen lähdin kävelemään kotiin ruuan lämmitykseen ja laittamaan uintikamat kuivumaan. 

    Ehdin vielä Olkkarin nykytaideryhmään tekemään rannekorua kaverille ystävänpäiväksi. Näin kavereita. Sieltä lähdin vielä Iltikselle kavereiden seuraan. Pääsin täyttämään etälinjalla streamin ja Iltalinjan palautekyselyt. Pelasin yhden biljardipelin kaverin kanssa. Sain taas omia palloja pusseihin.