Aktiivisuutta ulkona liikkumalla

Kun uimahallit ovat kiinni, on uinnin lajitreenaaminen mahdotonta. Päivittäinen liikkuminen ja harjoittelu pitää yllä liikunnallista ja aktiivista elämäntapaa. Tinjan kuluneen viikon teemana olikin liikkumisen ilo ja kevyt treenaus. Kevyemmät treenit Korona-aikana heikentävät vähemmän vastustuskykyä. Pöpöjä ei kannata päästää kehoon. 


Tinja on hyödyntänyt liikuntaan motivoitumisessa aktiivisuusranneketta. Ranneke kertoo, miten paljon liikuntaa päivän aikana kertyy ja kuinka harjoittelu toteutui. Kun ranneketta käyttää koko ajan, voi seurata omaa kehitystä. 

- Aktiivisuusranneke on hyvä. Saan seurattua unen määrää, saan sykkeen mitattua ja tehtyä treenit. Se näyttää ajan, kilometrit ja uinnista metrit. Myös askeleet näkyvät siinä. 

Kävelypäivien seurantaan kuuluukin erityisesti askelmäärä. Tinja käveli menneellä viikolla neljänä päivänä peräti 59 348 askelta. Tuloksissa on mukana sekä lenkillä että työpäivän aikana otetut askelet.

Aktiivista ulkoilua läpi viikon

Maanantaina oli ohjelmassa luistelua lähikentällä. Tunnin aikana ehti luistella useamman kierroksen kentän ympäri.

- Luistellessa musta tuntuu ihanalta. Saa ajatukset rauhoittumaan. Kokeilin luistella matkaa pysähtymättä ja tein ympyrän ja makkaroita. Potkut vaativat sivuille päin vähän harjoitusta, kertoi Tinja omatoimisesta treenihetkestään.

- Luistelusta saa voimaa jalkoihin, mikä on hyvä uintia ja alppihiihtoa ajatellen, kiteytti Tinja harjoittelua.

Luistelusta on apua myös tasapainon kehittämiseen.

Voimavirran ohjaajat järjestävät liikunnan iloa.

Tiistaina ja keskiviikkona kävelyretki suuntautui Sorsapuistoon. Siellä Voimavirran Olkkarilaiset ulkoilivat mäkeä laskien ja kävellen. Käveleminen on helppo tapa vahvistaa jalkojen ja pakaroiden voimaa. Siksi kävely on hyvä lisä sekä uintia että alppihiihtoa ajatellen. 

- Tiistaina ja keskiviikkona käveltiin jäällä lintusaareen ja lammen ympäri. Tiistaina ei luistanut pulkat mäessä, mutta keskiviikkona meni lujaa. 

Torstaina oli hieman pidemmän lenkin paikka. Ensin oli kävelyä Iltalinjan ohjaajien vetämänä. Sen jälkeen lenkkeily jatkui vielä kotimatkan verran. Matkaa kertyi yhteensä yli seitsemän kilometriä.

- Kävelin niin reippaasti, että hengästytti, pohdiskeli Tinja.

Kuva: Ville-Aleksi Alatalo

Myös perjantaina käveltiin, mutta lumikengillä. Lumikengillä voi kävellä lumen päällä silloinkin, kun tavallisilla kengillä uppoaisi lumeen. Tinjan aikaisempi kokemus lumikenkäilystä sai hänet varautuneeksi.

- Luostolla oli lumi märkää. Lumikengät upposivat märkään lumeen. Oli hankalaa päästä eteenpäin. Se tuntui hankalalta ja vaikealta.

Silti hän päätti rohkeasti lähteä kokeilemaan uudelleen Voimavirran Olkkarilaisten kanssa. Kevyessä pakkaslumessa kenkäily ei ole niin raskasta kuin märässä lumessa. Liikkumista helpotti myös kovapohjainen reitti ja tasainen maasto. Sauvat ylläpitivät tasapainoa ja lisäsivät sykettä. Vaikeuksitta ei tälläkään kertaa päästy, mutta lumikenkäilystä jäi hyvä mieli.

- Kävely lumihangessa sauvojen kaa lumikengillä oli helppoa. Vaikea oli saada toinen lumikenkä takaisin jalkaan. Se irtosi kesken kävelyn. Luostolla ei onnistunut niin kuin nyt perjantaina. Lumikenkäily oli kivaa, eikä lumisade haitannut. 

Näihin tunnelmiin oli mukava päättää aktiivinen talviviikko.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti