Syksy etenee treenatessa

Viimeiseen viikkoon ennen syyslomaa kuului tietysti reipasta treenausta. Uintitreenien vastapainona on mukava reippailla. Edelleen pääsee kävelemään myös luonnon keskelle. Pyörääkään ei ole vielä siirretty varastoon.


Maanantai 10.10

Menin bussilla viemään äidilleni matot pesua varten. Ehdin sen jälkeen ajoissa töihin. Työpäivä oli kiireinen. Aamupäivällä pullohuoneessa olikin tekemistä ja kaverin neuvomista. Puhdistin pullonpalautuskoneen, tein palpa-laatikoita, tyhjensin ser-elektoniikka, katsoin käsidesit ja vaihdoin muoviroskiksen. Lopputyöpäivä sujui paljon rauhallisemmin.

Kävin työpäivän jälkeen uimassa Kalevan uimahallilla. Uin leiriltä saadun treenin valmentajan antaman treenin kanssa sekaisin. Treenin tavoite oli nostaa treenin uintimatkaa yli 2000 metrin. Se nostaa kuntoa vähitellen, ja jaksaa kisoissa uida.

Uin sekaria, pyramidia ja kovaa. Pyramidia en ehtinyt leirillä kokonaan uida, vain osan siitä. Uin sen nyt kokonaan. Menin pyramidin alusta loppuun, sit uin sekarit. Uin myös uintivälineillä kohdissa, joissa niitä tarvittiin. Uintimatkaa kertyi kunnolla, 3625 metriä. 

Pyramidin huipulle kevyesti uinti sujui hyvin ja samoin kovaa uiminen alaspäin. Enemmän pitää panostaa rintauintiin ja sekariin. Erityisesti potkuihin pitää panostaa. Jaloilla pitää saada nopeat potkut. 

Kävelin hallilta kotiin syömään ja tekemään kotihommia. Illalla venyttelin ja tein lihaskuntoa sunnuntaina ostamillani kuntoiluvälineillä 1,5 tuntia. 


Tiistai 11.10.

Tänään oli ylimääräinen vapaapäivä töistä. Kävelin aamulla Kalevan uimahallille uimaan. Oli ihanan rauhallista. Uin taas valmentajan ja leirin treeniä sekaisin. Treenin tavoite oli nostaa kuntoa ja uida pidempiä matkoja. Matkaa tuli uitua 2600 metriä. 

Valitsin sekarin ja vaparia leiriltä olevista ohjelmista. Vapari on uinnin kuningaslaji, jossa pitää uida kovempaa. Sekaria harjoitellaan joulun jälkeen uintitreeneissä. Menin kevyesti selkää ja vaparia ja kiihdyttäen sekaria ja vaparia. Käännökset onnistuivat hyvin. Pystyin uimaan kovempaa joissakin kohdin. Enemmän pitää treenata pidemmän matkan uinteja ja delfarin potkuja. 

Tulin kävelen kotiin ja söin pikalounaan. Sitten lähdin kävelemään reippaasti työllistymiskeskukselle tapaamiseen työllisyyskoordinaattorin kanssa. Se oli tärkeä tapaaminen tuettuun palkkatyöhön liittyen. Sieltä menin käymään nuorten tapaamispaikassa Olkkarissa näkemässä kavereita ja ohjaajia.

Venyttelin illalla siivotessa ja broilerikastiketta tehdessä. Sain myös imuroitua huoneiden lattiat. Oon ollut reipas.  


Keskiviikko 12.10.

Pyöräilin hyvän sään takia töihin 15,55 kilometriä. Pyöräily tuntui mukavalta sään mukaan hyvin varusteltuna.

Töissä meni tunti pullohuoneessa tuttujen työtehtävien kanssa. Sain loppupäiväksi työkaverin auttamaan. Haettiin ostoskärryjä ja -koreja ja vietiin paikoillensa, siistittiin hyllyjä. 

Työpäivän jälkeen menin pyöräilen vajaa 7 kilometriä Hämeenpuistoon Iltalinjalle, josta oli lyhempi matka Pyynikin uimahallille. Keskiviikkoisin on Peli-ilta. En ehtinyt pelata, kun juttelin parin kaverin kanssa ja söin tekemäni lounaan.

Ehdin ajoissa alkuverraan kaverin kanssa. Treeneissä uitiin 8×12,5 piikkejä vaparilla ja selällä alkuun kiihdyttäen ja lopussa löysäten. Uintimatkaa kertyi tänään 1125 metriä. 

Meidän pitää nostaa tehoa uimisessa. Minun pitäis saada tehoa lisää käsiin, et ne pyörisivät nopeammin vaparissa ja selässä. Tehoa yritetään nostaa myös käsipainosetillä, tekemällä lihaskuntoliikkeitä. 

Tatun parakilparyhmä on lähdössä marraskuussa arvokisoihin eli Gp-uintikisoihin Espooseen 12-13.11., jos kaksi kaveria saavat luokituksen. He ovat olleet yhteydessä luokittelijaan.

Tulin pyöräilen Amurin Salen kautta kotiin, noin 6,33 kilometriä. Yhteensä kilometrejä tuli melkein 29 kilometriä.

Makkaran syönnissä Makkarajärvellä.

Torstai 13.10

Kuljin tänään bussilla töihin. Työpäivä sujui hyvin avotyökaverin kanssa yhteistyöllä hommia tehdessä. 

Työpäivän jälkeen menin kaverin kanssa Hervantajärven ratikkapysäkille. Kävelimme Makkarajärven nuotiopaikalle sytyttämään nuotiota muuta porukkaa odotellessa. 

Iltalinjan ja Voimavirran porukat saapuivat sinne myöhemmin. Muiden tultua paistoimme makkarat ja keitimme pannukahvit. Oli aika iso porukka, meitä oli melkein 30 henkilöä. Juttelua ja maisemaa ihastelua riitti. Sieltä suunnattiin ratikkapysäkille Hervantajärvelle ja kotiin.


Perjantai 14.10

Kuljin bussilla Sorin aukion pysäkille. Kävelin siitä Ratinan kauppakeskukselle, jossa oli asumisen ohjaajan kaa näkeminen ja kahvittelu. Sen jälkeen lähdin menemään ratikalla Hippokselle. Kävelin Kalevan uimahallille uimaan peruskuntovauhdilla. 

Matkaa tuli uitua 2050 metriä. Uin vaparista-sekariin. Kolme kertaa 100 metriä vuoroon perään vaparia, selkää, rintaa, väliin uin verroja, kevyesti sekarit. Uin peruskuntovauhdilla. Lauantaina olis treeneissä taas tehoa. Uin jäähdyttelyn ja loppuverran. 

Kävelin hallilta kotiin syömään nopean välipalan. Lähdin bussilla kohti Finlaysonia. Kävin kahden kaverin kanssa katsomassa Mielensäpahoittaja eskorttia etsimässä leffan. Se oli hauska elokuva. Näyttelijät olivat hyviä. Nauratti muutamissa kohdissa. 

Elokuvan jälkeen kävin hakemassa mattokassit. Pakkailin uintitreenireppua valmiiksi lauantai aamuksi. Kävin kotona ja lähdin käymään kaupasta ruokaa, jota teen lauantaina. 


Viikonloppu

Kävin uimassa molempina päivinä. 

Lauantaina kuljin bussilla Ylöjärvelle Tatun parakilparyhmän treeneihin. Ehdin ajoissa uimahallille alkuverraa uimaan. Edelleen on vain yksi rata käytössä. Meitä oli neljä uimaria treeneissä.

Treeneissä piti uida kovat vaparit starttihypystä lähtien ja takaisin löysää selkää. Niitä uitiin 8×50 metriä. 
Uin yhteensä 1225 metriä. Huomasin, että starttihypyt vaatii edelleen harjoitusta. Niissä pitää ponnistaa ja potkaista että jalat tulevat suoriksi.

Tulin kotiin ja tein hävikkiruokaa. Lähdin kirjastolle palauttamaan lainat ja kävin kaupassa. 
Loppuilta meni varastoa järjestellen ja etsien hanskaa, joka oli hukassa. Sitä ei löytynyt.

Sunnuntaina kävelin aamupäivällä Kalevan uimahallille. Tällä kertaa uin alkuverran jälkeen valmentajan antamaa pyramiditreeniä, jossa piti uida rintaa, selkää ja vaparia tauot välissä eli rinnasta selkään. Sama uidaan takaisinpäin selästä rintaan. Treeni meni kaikkinensa hyvin, etenkin selkäuinti ja vapari. Potkut sujuvat rintauinnissa. Loppuverran kanssa matkaa tuli uitua 2800 metriä. 

Kävelin hallilta kotiin, ja aloin siivota vessaa. Samalla pesin lisää valkoista pyykkiä. Loppuilta on ollut siivousta, pakkailua ja eväiden tekoa maanantaita varten - Lieksan reissun lähtövalmisteluja.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti