Special Olympics monilajileirillä

Tällä viikolla vietettiin Euroopan urheiluviikkoa #BeActive. Paraurheilussa viimeinen tapahtuma oli Special Olympics Finlandin monilajileiri Pajulahdessa. Yli 200 urheilijaa kokoontui harjoittelemaan valmennusleirillä. 


Asumisenohjaaja kävi aamulla. Juteltiin sekä raivattiin vähän. Pakkailin loppuun matkalaukun ja uintirepun. Söin lounaan, ja lähdin kävelemään uimahallin eteen. Valmentaja otti siitä kyytiin. Suunta kohti Pajulahtea alkoi TaTU:n uintikaverien ja valmentajan kanssa. 

Saavuttiin leirille ajoissa. Saatiin huoneet, ja päästiin syömään päivällinen. Treenit alkoivat. Ne kesti kaksi tuntia. Treeneissä oli yhdeksäntoista uimaria. TaTU:n parauimarit uivat samoja harjoituksia kuin me muut. 

Nyt oli rankat treenit


Uitiin sekauintia ja vaparia. 4×50 vaparia uitiin niin, että päähän piti uida kovaa kiihdyttäen. Sitten uitiin kevyesti. Sen jälkeen mentiin 5×100 vaparia kovaa. Samalla tavalla mentiin vuoron perään rintaa tai selkää. Lähdettiin pillin vihellyksellä. Sitten lyhennettiin matkaa ja uitiin 8×12,5 vaparia lujaa puoliväliin allasta ja loppumatka löysää. 

Tällä kertaa ratajaot oli tehty niin, et uimarit oli jaettu neljälle radalle, ettei tule kolareita toisten kanssa. Uimarit oli eri radoilla vauhdin perusteella. Minä uin Inkan ja Ronin kanssa samalla radalla. Uitiin kaikki erilailla, mut vauhdissa pysyttiin. Minulta jäi osa uimatta, kun piti vaihtaa rataa triathlonien edestä toiselle radalle. Aika loppui. Uin 2475 metriä. 

Valmentajien ohjeita oli helppo kuunnella. Mutta kun kaikki uimarit uivat omaan tahtiin, valmentajat eivät ehtineet antaa palautetta. Käännökset oli aluksi hankalia. Keskityin niihin sitten paremmin. Olin treenin jälkeen poikki, ihan väsynyt.

Potkuja ja vauhtia


Lauantaina tuntui pirteältä ja hyvältä, kun sai illalla nukkua. Aamulla jumpattiin ulkona ennen uintitreeniä. Aamujumppaan kuului juoksua, kyykkyjä ja tasapainoharjoituksia. 

Meillä oli reilun tunnin uintitreenit. Silloin tuli uitua 2025 metriä. Treeneissä piti kiinnittää huomiota potkuihin ja vauhtiin. Sekauinnissa uitiin taas perhosesta vaparin. Kädet ei vielä ui perhosen käsivetoa. 
Sen jälkeen mentiin käsivetoja 2×200 metriä pullarilla ja lättäreillä. 
Vaparia mentiin lähdöllä kovaa 10× 50 metriä. Se oli haastavaa, kun piti kiristää vauhtia ja uida nopeammin. Lopuksi vielä uitiin 8x 25 metriä välineillä, puolet delfaripotkuilla ja puolet vaparia. 

Taas oli rankat treenit. Teki hyvää uida kovaa. Nämä olivat ainoat uintitreenit lauantaina niillä, joilla oli lajinvaihto iltapäivällä. 


Memo-tanssia Pajulahdessa

Ruokailun jälkeen lepäilin ja pakkailin matkalaukkua valmiiksi. 

Iltapäivällä tutustuttiin muihin lajeihin. Lajinvaihtotreeninä mulla oli salibandy, jota halusin kokeilla pitkästä aikaa. Siinä päästiin liikkumaan kentällä pallon perässä juoksemalla. Harjoiteltiin sählypallojen syöttöä kaverin kanssa. Pelattiin pienissä porukoissa. Hiki siinä tuli. Tykkäsin kovasti, sai syötellä ja pelata. Ei ollut vaikeaa.

Illalla oli oheistreeni sambatanssia ja memodancea sekä TaTU:n valmentaja Jarkon vetämä faskiavenyttely lihaskuntohuolto. Samba oli ihan uusi juttu ja kuviot meni hyvin. Se oli kivaa. Memodance oli samaa kuin temppu, taito ja tasapainoleirilläFaskiavenyttelyissä paikat aukesivat erilaisten venyttelyjen myötä. Pystyy paremmin uimaan, kun paikat aukeavat. 

Päivä oli kaiken kaikkiaan kiva. 

Pyramidiuintia


Sunnuntaina oli vielä yksi uintitreeni. Se käynnistyi ulkona aamujumpalla, jossa tehtiin samoja venyttelyitä kun lauantaina. Sen jälkeen päästiin uimaan.

Vuorossa oli pyramidiuintia, jossa piti uida kovaa viimeisenä ja löysää aluksi. Pyramidiuinti oli mulle ihan uusi juttu uimisessa. Piti uida ensin huipulle ja sieltä alas vauhdikkaasti. Käytettiin osassa kohdissa urheiluvälineitä. 

Pyramidiuinnissa oli 100 m sekaria, 200 m vaparia, 300 m vaparin potkuja, 400 m vaparia, 300 m vaparin potkuja räpylöillä ja laudalla, 200 m vaparia ja 100 m sekaria. Piti aina kuunnella kierroksen lopulla, mitä seuraavaksi tapahtuu ja ehtiä uida.
Treenin lopuksi uitiin vapariviestiä kuuden hengen joukkueena. Matkaa tuli uitua 2325 metriä.

Ensi viikolla hyödynnän leirin ohjeita omatoimisissa treeneissä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti