Vauvauimarista Special Olympics uimariksi ja parauimariksi

Isän mielestä Tinjan selkäuinnin potkuissa oli vielä hiomista. Sukeltaminen sen sijaan sujui oikein mallikkaasti.

Uiminen tukee motorista kehitystä. Siksi uiminen on hyvä laji myös kehitysvammaisille. Tinjan matka uinnin pariin alkoi jo muutaman kuukauden iässä. Hän osallistui vanhempiensa kanssa vauvauintiin. Vauvauinnissa tavoitteena on kehittää lapsesta veden ystävä. Tinjasta kasvoikin todellinen vesipeto, joka on aina osannut iloita uimisesta. 

Vauvauinti ei opeta vielä uimaan, mutta se opettaa yhden tärkeän taidon: pidättämään hengitystä veden alla. Vauvaikäisellä on sukellusrefleksi, joka estää veden pääsyn lapsen hengitysteihin. Refleksi häviää vähitellen noin vuoden ikään mennessä. Kun lapsi harjoittelee sukellusta ennen refleksin häviämistä, hän oppii pidättämään hengitystä, jos hän joutuu veteen. Taidosta on apua varsinaista uimataitoa harjoitellessa.

Tinjan kanssa jatkettiin uimista etenkin kesäisin, ja vähitellen hän saavutti uimataidon. Pohjoismaissa uimataitoon kuuluu se, että osaa ja uskaltaa hypätä veteen niin, että pää menee veden alle. Sen jälkeen tulee päästä pintaan ja pystyä uimaan. Uimataitoinen uimari jaksaa uida yhtäjaksoisesti 200 metriä. Vähintään 50 metriä siitä on selkäuintia. 

TaTU:n parauinnin kilparyhmän pääsyvaatimuksena on 200 metrin uimataito. Parauimareiden kuluneen viikon teemana oli selkäuinti. Maanantain ohjatussa treenissä uitiin yhteensä 1275 metriä. Se on 51 kertaa uima-altaan mitta, kun harjoitellaan 25 metrin altaassa. 

- Harjoittelin selkää tänään käännöksillä ja maaliin tulolla. Tekniikassa piti mennä pelkkiä käsivetoja 50 m ja toiset 50 m pullaria apuna käyttäen. Treenit oli kovimmat, kun piti nopeuttaa käsivetoja ja potkuja. Käsivetoihin piti saada nopeutta. Ne olivat minulla hitaita.

- 200 kestävyystestissä piti uida 4 kertaa 50 m täysillä. Hyvin onnistui, kun tein reippaasti käännöksen ja uin altaan päästä päähän laskien käsivedot lippusiiman kohdalta. Käännöksissä ei saa hidastella, eikä mennä liian pohjaan kääntöliu’ussa. Käsivetojen laskut lippusiimalta menivät hyvin, ja uskalsin olla kurkistelematta. Oli helppoa, koska sitä on treenattu. Välillä laskut menevät sekaisin käännöstä tehdessä.

Keskiviikon treeneissä uitiin 1250 metriä. Selkäuinnin lisäksi uitiin hieman kaikkia muitakin uintilajeja: vapaauintia, rintauintia ja perhosuintia. 

- Eniten mä tykkään vaparista, koska siinä saa keskittyä hengitykseen ja maaliin tuloon täysillä. Vapari on helpoin laji mulle ollut aina.

- Rankat treenit olivat tällä kertaa, mutta menivät loistavasti. Selkäuinti sujuu jo tosi hyvin. Rinta meni tänään loistavasti. Valmentaja katsoi potkut ja sanoi, että olivat hyvät. Perhosuinnin potkuja täytyy treenata, sanoi valmentaja. Potku on huono. Perhosuinnissa potkun pitää lähteä lantiosta. Se pitää saada pysymään rytmissä. 

Perhosuinnissa on niin sanottu delfiinipotku. Siinä molemmat jalat liikkuvat yhtä aikaa. Liike lähtee voimakkaana lantion liikkeenä ja jatkuu aaltomaisesti nilkkoihin saakka. Hyvä potku edellyttää joustavaa nilkkojen liikettä. Siinäpä jälleen yksi motorinen haaste Tinjalle.