Syyskuun viimeinen viikko

Kisan jälkeen oli aika ajatella jo talvea ja ilmoittautua alppihiihdon treeniryhmään sekä hankkia kausilippu rinteeseen. Talvi on kuitenkin vasta tulossa. Syksy jatkuu viileänä, mutta sää mahdollistaa vielä pyöräilyn. Uimahalliin ei viileys tunnu, uiminen jatkuu entiseen malliin.

Maanantai 26.9

Pyöräilin aamulla töihin puolipilvisessä säässä. Hyvin sujui työmatka. Matkaa tuli melkein 12 kilometriä. Polkiessa meni tunti. 

Työpäivä sujui hyvin hommia tehdessä kaverin kanssa. Sain tiedon työpaikkaohjaajan vaihtumisesta. Työpaikkaohjaaja sai oman kaupan, jonne menee kauppiaaksi. Hän lähtee lokakuussa pois. Se tuntui minusta kivalta. Työpaikkaohjaajan uuden työpaikan saamisen takia olin iloinen. Hänen työkaverinsa on uusi työpaikkaohjaaja. Hyllytiimin ohjaaja ottaa meidät avotyöntekijät hyviin käsiin.

Suuntasin työpäivän jälkeen Kalevan uimahallille uimaan kevyesti verravauhdilla. Uin alkuun 50 metriä löysää ja vaihdoin rataa. Toisessa altaassa oli paremmin tilaa. Voin uida välillä nopeammin. Pääsin uimaan 100 metriä vaparia ja selkää treenausmielessä. Treenasin kisoihin käännöksiä. Lopuksi uin 50 metriä vaparia, selkää ja rintaa sekä 250 metriä loppuverraa. Uitu matka oli 1125 metriä. 


Tiistai 27.9

Pyöräilin aamulla töihin 16,44 kilometriä. Aamuksi oli varattu aika kuulokojehuoltoon. Siellä hiottiin vasemman korvan kuulolaitteen korvakappaletta. Taysin kautta töihin oli pidempi matka pyöräillä. Ehdin töihin ajoissa, ja olin iloisella tuulella. 

Työpäivä sujui tavalliseen tapaan ostoskorien, -vetokorien ja -kärryjen hakemisessa ja paikalleen viemisessä ja hyllyjen siistimisessä. Pyöräilin kotiin työpäivän jälkeen. Tänään oli lepopäivä uimisesta.

Odotin kotona postista isoa pakettia. Uusi astianpesukone tuotiin tänään. Entinen astianpesukone meni rikki. Se vaihtoi itse ohjelmaa kesken pesun, jonka takia mun piti pestä käsin astiat. Tein odotellessa kotihommia. Tiskasin astiat, ja keräilin roskia.


Keskiviikko 28.9.

Aamulla pyöräilin töihin pienen mutkan kautta. Pyöräilin Hatanpään kautta Pyynikille ja sieltä töihin. Halusin tehdä pidemmän pyöräilylenkin, ja pääsin aktiivirannekkeessa kunnon ylläpito -kohtaan. Töihin pyöräilymatkaa tuli melkein 23 kilometriä. 

Töissä tein tutut hommat. Päivä oli kiireinen, kun piti iltapäivällä pestä pullonpalautuskone. 

Työpäivän jälkeen pyöräilin Pyynikin uimahallille Tatu:n parauintiryhmän treeneihin. Piti venytellä ennen uimaan menoa. Valmentaja oli ajoissa, ja päästiin uimaan. 

Treenit alkoivat poikkeuksellisesti alkuverralla. Piti uida 200 metriä. Tavallisesti piti uida ennen treenin alkua, ettei treeniaika mene hukkaan. Mut altaisiin ei mahtunut uimaan, niissä oli porukkaa.

Meitä oli vain kolme uimaria paikalla. Tavallisesti on viisi uimaria. Kisalajit mentiin jo alustavasti läpi. Minä uin seuraavissa kisoissa 100 metriä vaparia ja selkää sekä 50 metriä selkää. Uitiin 100 metriset vapari ja selkä sekä 50 metriset selkä ja vapari. Valmentaja otti ajat 100 metrin sekä 50 metrin uinneista. Valmentaja sanoi ottavansa aikoja itselleen ylös. Yhteensä uintimatkaa tuli 1100 m.


Torstai 29.9.

Kotiin on tulossa uudet lukot lokakuussa, ja niihin piti hakea uudet avaimet. Menin työpäivän jälkeen hakemaan äidiltä valtakirjan, jonka tarvitsin avaimia hakiessa. Sain avaimet. 

Kävelin kauppaan ruokaostoksille ja sieltä kotiin tekemään ruokaa. Keitin riisiä ja tein kanawokkia ruuaksi, et riitti seuraavallekin päivälle.

Illalla piti aloittaa valmistelut Special Olympics monilajileirille. Pakkailin leiriä varten.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti