Lyhyen radan SM-uinnit Vaasassa

Torstaina koitti syksyn kohokohta: kisamatka Vaasaan. Edessä oli neljä päivää täysihoitoa uinnin parissa. Reissu maksoi saman mitä syyskauden treenit, mutta oli sen arvoinen. Vaasasta palasi monta kokemusta rikkaampi uimari.

TaTU:n jengi lähdössä lyhyen radan SM-uinteihin. Kuva: TaTU:n Facebook 

Keskiviikkona alkoi kisamatka kohti Vaasaa. Aamulla piti pakata loput tavarat matkalaukkuun. Vähän jännitin lähtöä. Kisalajit jännitti ja uuteen paikkaan lähtö. Tiskasin odotellessa, ja järjestelin askartelutavaroita sarjaa katsoessa. Söin vielä lounaan ennen lähtöä. Katsoin, ettei valot jäänyt päälle. Lähdin roskien viennin kautta kävelemään kohti Kalevan uimahallia.

Yksi uintikaveri ja valmentaja tulivat samalla bussilla. Bussissa oli muitakin TaTUn uimareita. Kukaan heistä ei ollut tuttu. Lähtijöitä oli paljon, mutta bussi ei ollut täynnä. Toiminnanjohtaja otti porukasta kuvan ennen bussiin nousua. Matkalla kuuntelin musaa ja äänikirjaa Ellibsin kautta. Nukuin vielä vähän ja söin välipalaa. 

Välillä pysähdyttiin, ja osa kävi ostamassa evästä. Sitten ajettiin Vaasaan. Jäätiin bussin kyydistä uimahallin edessä pois. Päästiin uimaan verravauhdilla kisalajit. 

Lyhyen radan SM-uintien näyttämö

Uusi halli ja uudet altaat. 

Uitiin verra-altaassa. Se oli 25 metrin allas. Se oli erilainen kuin kotiallas, vähän kapeampi. Uimareita oli paljon, mutta hyvin mahtui verraamaan. Parauimarit saivat omat verraradat. Tuntui vähän erilaiselta uida uudessa altaassa. Verra-altaan päädyssä piti uida kaverin kaa vuoron perään verraa, ettei tuu kolareita. Tuntui hyvältä. Lihakset aukesivat jaloissa. Uin 350 metriä, kaikki 50 metrin lajit läpi. 

Uimisen jälkeen sai syödä ja suunnata hotellille majoittumaan. Päivällinen saatiin uimahallin kahviossa. Hallilta lähtiessä piti tilata taksi. Matka olis ollut puolitoista kilometriä, jonka olisi voinu kävellä, mutta uintikaveri ja valmentaja eivät jaksaneet kävellä ruokailun jälkeen hotellille. Tilattiin taksi. Se vei väärälle hotellille. Taksikuski kuuli väärin hotellin nimen, siksi suunnistus oikealle hotellille meni 100 metriä pieleen, nauratti kyllä. Asia järjestyi lopulta. 

Sain yhden hengen huoneen parisängyllä. Pääsin yksin nukkumaan ja purkamaan kamoja. Sain omaa rauhaa. 

Torstaina oli ensimmäinen kisa

Torstaina aamupäivän sai levätä, ja katsoin leffaa telkkarista. Iltapäivällä Tatun parakilparyhmäläiset lähtivät kävelemään uimahallille lounaan syöntiin ja minä valmistauduin ensimmäisen lajini uintiin. Uisin 50 metriä selkää. 

Pääsin treenaamaan kisa-altaaseen, joka oli puolitettu kahtia. Uin toiselle puolella selkää. Verrasin ennen kisaa 200 metriä. Sen jälkeen mentiin katsomoon. Uin verrassa suoraan kisauikkari päällä. En olisi ehtinyt vaihtaa verrauikkareista kisauikkariin. Ihan hyvältä tuntui uida kisauimapuku päällä verrakin. Kisatunnelma oli kova, kun muut tsemppasivat kavereitaan. 

Kisa-altaan reunalla

Valmentaja kulki mun kanssa keräilyyn ja tuli korokkeelle saakka. Vähän jännitti, ei paljoa. Pääsin altaaseen, ja valmentaja antoi kosketuslähdön. Lähtötilanne tuntui hyvältä. Selkäuinti meni hyvin. Aika parani edelliseen aikaan verrattuna. Sain uuden ennätyksen. Olin tyytyväinen.

Päästiin päivällisen syöntiin. Sen jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin hotellille. Oli aika rauhoittua. Laitoin uintikamat kuivumaan, ja söin pienen iltapalan, ettei tekemäni sämpylät mene pilalle. Katsoin telkkaria vähän aikaa ja neuloin mallineuletta vähän. Kuuntelin äänikirjaa Ellibsin kautta.

Kahden lajin perjantai

Perjantaina sai levätä aamupäivän. Toinen kisapäivä alkoi iltapäivästä. Tuntui ihan hyvältä. Tunnelma oli korkealla. Alkuverrasin vähän ennen 100 metrin vaparia. Lähtötilanteessa tuntui ihan hyvältä, jännitys oli hävinnyt. Uinnissa meni kiihdytykset ja vikan vinstan uinti vauhdilla. Aika parani vähäsen.  

Seuraavana oli rinta. Ennen sitä sain verrata 50 metriä kevyesti. Tuntui jännittävältä uida kaksi lähtöä samassa jaksossa. Rinnassa vartalon rytmitys ei ollut kunnossa. Sitä ei oltu ehditty harjoitella treeneissä. Rinnassa tuli huonompi aika kuin edellisen kisan tulos. Mutta hyvä aika oli silti. 

TaTU:n parauimareiden edustus Vaasan kisoissa

Lauantaina mulla alkoi kisalaji jo heti aamulla. Ei ollut paljon lepoaikaa. Kävelin valmentajan kanssa hallille. Ehdin verraamaan ja venyttelemään. Ehdin tehdä nopeasti hitaan uinnin. Piti uida verravauhtia hiljempaa. Odoteltiin lähtöä kokoontumisten lähellä. Tunnelma oli edelleen hyvä.  

Mulla meni starttilähtö, käännökset ja maaliintulo ihan hyvin. Osasin vauhdittaa kaikki 50 metriset, että jaksoin koko matkan. En päässyt aiempaan aikaani, mutta ei aika ollut huono. Olen tyytyväinen et tein kiihdytykset ja lujan uinnin maalipäähän hyvin. Uinnista näki, mitä piti parantaa. Pitää vaan olla enemmän vauhtia käsissä ja uida lujempaa. Oman uinnin jälkeen jännitin kaverien 50 metrin uintia. 


Sunnuntaina mulla oli viimeinen kisalaji iltajaksossa. Sain nukkua vähän pidempää. Olen nukkunut hyvin kisareissussa ja saanut levättyä riittävästi.

Kun kaikki tavarat oli pakattu ennen puolta päivää, lähin kävelemään hallille. Pääsin pukkariin vaihtamaan toiset vaatteet, ja sen jälkeen söin lounaan valmentajan ja uintikaverin kanssa. Meillä oli viisi tuntia aikaa odotella kisoja. Oltiin aulassa, missä sain ladattua kännykkää ja varavirtalähdettä. Juteltiin ensi vuoden treenisuunnitelmista.

Verrasin alkuun 2×50 vu ja otin pari piikkiä lyhyesti. Verryttelyn jälkeen tuntui han hyvältä. Tällä kertaa söin pientä välipalaa ja join vettä ennen verraa ja verran jälkeen. Jaksoin paljon paremmin kun edellisinä kisapäivinä.

Viimeisen lajin lähdössä

50 metrin vaparissa aika parani todella hyvin. Lähtö sekä käännös sujuivat hyvin. Reaktioaika oli hyvä. Ei jännittänyt. Viimeiset voimat menivät siihen. Olin tyytyväinen. Kisan jälkeen sai loppuverrata omavalintaisen lajin. Verrasin 100 metrin selkää. 

Lähdin pesulle ja syömään. Palautin rannekkeeni joukkuejohtajalle vikana, ja hän palautti sen kisatoimistoon. Sitten kotimatkalle. Oli kivaa päästä muualle kisaamaan muiden Tatulaisten kanssa. Parasta oli uusien ennätysten saanti ja kokemus kisalajeista, jotka uin Vaasan SM-kisoissa. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti