Laskiaisriehaa ja myöhästymismaksuja


Laskiaistiistaina kiirehdin työpäivän jälkeen Olkkariin, josta lähdettiin pulkkamäkeen ja kävelemään Sorsapuistoon. Siellä oli Olkkarin laskiaisrieha. Mukana oli yli 20 henkilöä. Oli kiva oli nähdä kavereita. 

Sorsapuisto ei ole ihan tasainen puisto, siellä on mäkiä lammen ympärillä. Laskin kaksi mäkeä ja kävelin porukan kanssa ohjaajien mukana. Käveltiin kahdesti Sorsapuiston lammen ympäri, että saatiin askelia.

Pulkkamäessä olo toi kivaa laskiaistunnelmaa. Saatiin makkaraa ja mehua. Juteltiin kuulumisia.  

Menin ulkoilun jälkeen vielä Olkkariin. Kaveri halusi pelata mua vastaan biljardia, ja niin me pelattiin. Halusin treenata tulevia biljardikisoja varten. Hyvä peli oli. Osuin palloihin ja sain pusseihin, mutta hävisin.

Kirjastossa

Kävin kotona ja hain kirjastosta lainaamani kirjat, jotka piti palauttaa. Olin unohtanut uusia ne. Sain uusittua osan lainoista. Uusin ne Piki-kirjaston kautta kännykällä. Uusimisen tarkoitus on vaihtaa uusi eräpäivä kirjoille ja elokuville, jotka ovat lainassa, ettei tuu myöhästymismaksuja. Kaikkien uusiminen ei onnistunut, kun herjasi jotain. 

Tykkään käydä kirjastossa, koska sieltä saa jotakin tietokirjoja, mitä itselläni ei ole. Yleensä lainaan aikuisten romaaneja, dekkareita, tietokirjoja ja joskus elokuvia dvd:nä. Käyn kirjastolla kerran viikossa.  Lainaan silloin yleensä kaksi kirjaa tai kolme tietokirjaa. Nyt on lainassa dvd-elokuva, kolme mangakirjaa, käsityökirja ja kaksi muuta kirjaa.

Lainaan liikaa, enkä aina palauta kirjoja tai uusi lainoja ennen eräpäivää, siksi ne ovat myöhässä. Ehdin lukea viikossa vain yhden kirjan tai katsoa elokuvan. Maksoin viime viikolla myöhässä olleita lainoja. Ne olivat myöhässä alle viikon. Niihin meni monen päivän työosuusraha. Nyt maksoin vain yhden lainan myöhästymismaksun. Mutta ei lainat ole joka kuukausi myöhässä. 

Pitäisi palauttaa lainat ajoissa tai uusia ennen eräpäivää. Mutta on ollut muita kiireitä tai sitten en muista asiaa, kun vasta myöhemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti