Lauantaina oli Ellivuoressa leikkimielinen soveltavan alppihiihdon suurpujottelukisa. Menin kisoihin äidin kanssa. Special Olympics alppihiihdon valmentajat olivat tulleet paikalle. Päävalmentaja oli vaihtunut viime vuodesta. Valmentajilla oli hyvät ohjeistukset ja sanomiset. He kertoivat aina, missä kokoonnutaan laskettelujen jälkeen ja katsotaan, ovatko kaikki paikalla.
Päästiin alkulämmittelyn jälkeen rinteisiin ennen kisaradalle tutustumista. Ensin laskettiin yhdessä. Piti mennä käännökset auraten ja sitten sukset yhteen. Puolivälissä olisi pitänyt tehdä lyhyitä käännöksiä. Olin kauempana porukasta. Menin liian kauas pysähdyspaikasta eli olin jo alaspäin menossa. En saanut niitä tehtyä, kun en kuullut uutta ohjeistusta.
Kisarataan mentiin tutustumaan valmentajan kanssa auraten. Rata oli tänä vuonna samassa rinteessä kuin viime vuonna, mutta eri kohdassa. Rata tuntui aiempiin tämän vuoden kisoihin verrattuna helpolta, kun sen ensin kävi valmentajien kanssa läpi. Rata oli hyvä, siinä oli vähän isommat käännösvälit. Radalla sai tehtyä paljon paremmin käännökset kuin aikaisemmissa kisoissa.
Tämän vuoden radan paikka oli parempi kuin viime vuonna. Siitä pääsi paremmin laskettelemaan hissille. Viime vuonna ei vauhti riittänyt sinne saakka. Se oli hyvin aseteltu myös muita laskettelijoita ajattelen ja merkattu vaan kilpailijoille oleva alue ylärinteessä.
Alhaalla jaettiin kilpailijoille numerolaput. Sain liivin numero 5. Osallistujia oli neljässä sarjassa. Kilpailussa oli 10 laskijaa itsenäisesti ja 3 avustettua laskettelijaa, 2 avustettuani kelkkalaskijaa ja perhesarja. Mukana oli monta tuttua alppihiihtäjää.
Kisassa laskettiin kaksi ratakierrosta. Laskettelut tuntuivat hyviltä. Kisarata oli helppo mennä, kun keskittyi kumpaa kautta kepit kiertää. Siniset kierrettiin ankkurin puolelta ja punaiset metsää kohti.
Pääsin radalle kosketusmerkistä. Siitä tiesin milloin piti lähteä, kun en kuule kunnolla lähettäjää. Kosketus oli hyvä olla. En lähde liian aikaisin liikkeelle, vaan odotan kosketusta. Muut osasivat lähteä ilman kosketusta.
Ensimmäisellä kerralla vauhti oli hyvä, mutta saisi olla nopeampi lähtö. Toinen ratalasku meni jo paremmin ja vauhti pysyi. Maltoin keskittyä vauhdin ylläpitämiseen. Tuloksissa ratkaisi nopeamman kierroksen rata-aika. Tulin omassa sarjassa viidenneksi.
Ennen palkintojen jakoa pääsin äidin kanssa laskettelemaan rinteisiin. Laskettiin muutama mäki vapaalaskuna äidin kanssa kilpaa. Uskalsin lasketella nopeasti, enkä jarrutellut yhtään. Palkintojen jaon jälkeen jäätiin laskettelemaan, että löytäisin paremman asennon ja vauhdin, ettei nopeus hidastu.
Välillä syötiin. Söin äidin kanssa makkaraperuna-ateriat. Ruokailun jälkeen taas lasketeltiin. Rohkeus löytyi uudestaan.
Päivä oli kiva ja mukava. Mukavinta oli harjoitella lasketteluasentoa ja vauhdin löytämistä eri rinteissä. Vartalo ei saa olla liian pystyssä vaan nojataan vähän eteenpäin. Selkä melko suorana, peppu takana ja kädet rentoina sekä jalat monon etureunassa kiinni.
Radalla lasketteluun pitää olla enemmän rohkeutta, ettei vauhti hidastu siellä. Eli laskettelukisoja varten olisi hyvä löytää rohkeutta uskaltaa lasketella nopeammin. Rohkeuden löytäminen vaatii harjoittelua. Treenausta vaatii vauhdin ylläpitäminen. Mä jarrutan ja hidastan vauhtia, kun alkaa jännittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti