Toiveena työsuhde

Suomessa on noin 30 000 työikäistä kehitysvammaista henkilöä. Heistä noin 3000 kykenisi oikeanlaisella tuella palkkatyöhön. Mutta vain 500-600 henkilöä saa tällä hetkellä työstään palkkaa.

Kuva: Kehitysvammaliitto

Maanantaina iltapäivällä oli työkoordinaattoriin tutustuminen. Aluksi luultiin, että tapaaminen oli te-toimistolla Pellavantehtaankadulla. Entinen työkoordinaattori oli siellä, niin luultiin uudenkin olevan. Mutta se olikin Tullintorin kolmannessa kerroksessa työllisyyspalvelut-toimistolla. 

Olin työllistymiskeskuksen ohjaajan kanssa puoli tuntia myöhässä tapaamisesta. Työkoordinaattori oli mukava, ymmärtäväinen naishenkilö. Hän sanoi, että se ei haittaa. Ehdittiin ihan hyvin.

Saatiin käytyä läpi tuettuun palkkatyöhön liittyvät asiat. Saan tehdä viikossa noin 15-16 tuntia töitä, ettei palkkaraja ylity. Se ei vaikuta kansaneläkkeeseen. Sitten pitää ilmoittaa, että olenko saanut työpaikan. 

Suuri osa työikäisistä kehitysvammaisista henkilöistä on työkyvyttömyyseläkkeellä ja haluaisi työskennellä osa-aikaisesti. Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva saa ansaita 922,42 euroa kuukaudessa (2023). Jos palkka on suurempi, eläkettä ei makseta. Jotta työnteko on kehitysvammaiselle henkilölle kannattavaa, hänen tulee ansaita alle 922,42 euroa tai noin yli 1 700 kuukaudessa. (Kehitysvammaliitto)

Työpaikkahaastattelussa

Torstaina suuntasin Koivistonkylän Prismalle rekrytointi-ihmistä tapaamaan ja työhaastatteluun työllistymiskeskuksen ohjaajan kanssa. Haastattelu sujui hyvin. Multa kysyttiin harrastuksia, montako tuntia olisin valmis tekemään ja missä haluaisin työskennellä. Vastasin rohkeasti, että haluan ensisijaisesti Prismoihin, joista Lielahti suljettiin pois työmatkojen takia. Myös Salet ja S-marketit käyvät. 

Sanoin että maanantaisin ja keskiviikkoisin voin tehdä aamu/päivävuoroa, et kerkiän illalla treeneihin. Tiistaisin ja torstaisin olisin valmis tekemään iltavuoroja myöhempään. Kerroin, et olen viihtynyt nykyisessä K-supermarketissa hyvin vuoden 2020 syyskuusta lähtien. Oon tykännyt olla siellä. 

Toivon pääseväni tuettuun palkkatyöhön tekemään viisi tuntia neljänä päivänä viikossa. Se ei vielä vaikuta eläkkeeseen. Tuetussa palkkatyössä ruuat pitää tehdä itse ja bussikortti ladata itse. Asumistukeen se vaikuttaa myös. 

Siihen saakka, kun pääsen palkkatyöhön, jatkan avotyössä.

Noin 2300 henkilöä on avotyötoiminnassa tavallisilla työpaikoilla. Avotyöntekijä ei ole työsuhteessa. Avotyötoiminnassa tehtävästä työstä tekijä saa työosuusrahaa. Työosuusrahan suuruus on keskimäärin 7 euroa päivässä ja maksimissaan 12 euroa päivässä. (Kehitysvammaliitto) Joissakin avotyöpaikoissa työpaikka tarjoaa ruuan, joissakin sen hinta vähennetään työosuusrahasta. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti